Tabu

Termi tabu on peräisin polynesialaisten Tongasta („tapu“ o. „ta pu“), ja se on dokumentoitu James Cookin merimatkojen aikana, minkä jälkeen termi vakiintui myös Eurooppaan. Alun perin polynesialaisella termillä oli uskonnollis-maagisia konnotaatioita (vrt. Freud 2014, 635), ja se saattoi viitata sekä johonkin pyhään, koskemattomaan että johonkin epäpuhtaaseen, kiellettyyn (vrt. Ibid., 629). Vaikka termi on peräisin Polynesian kulttuuritilasta, se on kulttuurienvälinen ilmiö, joka löytyy myös kaikista muista kulttuureista (vrt. Wundt 1926).

Kulttuurienvälinen ilmiö

Nykyisessä kielenkäytössä tabu on sosiaalisesti syvästi sisäistetty kielto, joka kirjoittamattomana ja osittain tiedostamattomana lakina vaatii kulttuuriryhmän jäseniltä tietynlaista laiminlyöntiä tai vaikenemista (vrt. „tabututkimus“). Tätä kulttuurienvälistä sosiaalisten tabujen ilmiötä on tutkinut muun muassa James G. Frazer (1854-1941), ja se on löytänyt tiensä tieteelliseen keskusteluun viimeistään wieniläisen psykoanalyytikon Sigmund Freudin (1856-1939) teoksesta Totem and Taboo. Siinä missä Frazer kuvasi ensimmäisenä tabun kulttuurienvälisenä ilmiönä, joka palvelee sosiaalisen järjestyksen järjestelmän vakiinnuttamista, Freud näkee tabun niin ikään yksilöllisenä psykologisena ilmiönä (vrt. Emrich 2015, 13), joka palvelee tiettyjen halujen tukahduttamista. „Tabu[jen] perustana on kielletty toiminta, johon alitajunnassa on voimakas taipumus“ (Freud 2014, s. 641), mikä selittäisi myös pohjimmiltaan ambivalentin suhtautumisen tabuun, joka käsittää sekä kunnioituksen että vastenmielisyyden (vrt. Ibid., 636). Sittemmin tabusta on tullut eri tieteenalojen, kuten psykologian, sosiologian, etnologian, uskontotieteen, kulttuurintutkimuksen tai kielitieteen aihe.

Tabutyypit

Tabuja on erityyppisiä, kuten uskonnollisia tabuja, sukupuolisidonnaisia tabuja tai kohteliaisuustabuja. Lisäksi voidaan erottaa toisistaan tabut, jotka kohdistuvat toimintaan, viestintään ja tiettyihin käsitteisiin, esineisiin, paikkoihin, ajatuksiin tai jopa tunteisiin (ks. Balle). Jos tabu viittaa tiettyyn esineeseen tai henkilöön, on kuitenkin syytä mainita, että kielletyksi ei katsota itse tabun kohteena olevaa esinettä, vaan pikemminkin tiettyä siihen kohdistuvaa toimintaa tai asennetta (vrt. Scholz), eli tabun kohteena olevan esineen koskettamista, katsomista, nimeämistä tai ajattelua jollakin tavalla.

Usein tabuloituja aiheita ovat esimerkiksi kuolema, sairaus, eritteet ja tietyt ruumiintoiminnot, kuukautiset, sukupuolielimet, seksuaalisuus yleensä tai yksittäisten ryhmien, kuten ikääntyneiden tai vammaisten, seksuaalisuus, riippuvuudet sekä puhuminen tyytymättömyydestä annettuun sukupuolirooliin (äiti/huoltajan rooliin), psykologiset ongelmat tai negatiiviset tunteet yleensä. Tabuilla kielletään usein myös insesti, kannibalismi, tiettyjen eläinten tai tuotteiden syöminen, tietyt poliittiset keskustelut tai syytökset poliittisen korrektiuden toimijoita vastaan „puhekielloista „*.

Tabut ja kiellot

Vaikka tabu merkitsee jotakin kiellettyä, se erotetaan yleensä perinteisestä kiellosta. Tavallinen kielto opetetaan eksplisiittisesti, mutta tabu sisäistetään implisiittisesti varhaislapsuudessa kulttuurin puitteissa tapahtuvan sosialisaation mukaisesti. Tabujen rikkomisesta ei myöskään rangaista samalla tavalla kuin kieltojen rikkomisesta, mutta se herättää usein reaktioita, kuten häpeää tai inhoa (ks. Reimann 1989, 421), ja se on sosiaalisesti sanktioitu (ks. Kraft 2004, 9-15). Siinä missä kielloista voidaan puhua tai jopa keskustella, „[tabut] itse asiassa kieltävät itsensä. […] tabukiellot vailla mitään perusteluja […]; meille käsittämättömiä, ne näyttävät itsestään selviltä niille, jotka ovat niiden vallassa“ (Freud 2014, 629). Näin ollen voidaan myös havaita, että jopa olemassa olevaa tabua koskeva diskurssi on tabuloitu (vrt. Balle). Ja „[t]oudointa lienee se, että se, joka on onnistunut rikkomaan tällaisen tabun, on itse kielletyn luonne […]“ (Freud 2014, 632). Tämä tabun ja kiellon vastakkainasettelu on kuitenkin ymmärrettävä vähemmän tiukkana kahtiajakona kuin jatkumona kahden altaan välillä (vrt. Schröder 2003, 310).

Tabujen funktiot ja rikkomukset

Yhteiskunnalliset tabut rajoittavat yksilöiden toimintamahdollisuuksia ja ovat siten toisaalta sortotoimia, toisaalta ne voivat osaltaan lujittaa poliittisia oloja tai estää diskursseja. Koska tabuilla on sosiaalista järjestystä tukeva tehtävä (vrt. Betz 1978, 144), ne voivat olla yksilölle myös helpottavia, suojaavia tai jopa identiteettiä muokkaavia (vrt. Base 2007). Niillä on „sosiaalinen tehtävä käyttäytymisen sääntelemisessä, rajojen asettamisessa, auktoriteettien tunnustamisessa, esimerkiksi omistus- ja valtasuhteiden ja tiettyjen sosiaalisten järjestysten turvaamisessa“ (Reimann 1989, 421).

Näin ollen tabun rikkominen uhkaa ikään kuin koko sitä sosiaalista ryhmää, jossa tabu on voimassa (vrt. Freud 2014, 616). Tabun rikkomisen välttämiseksi voidaankin havaita erilaisia verbaalisia ja nonverbaalisia selviytymisstrategioita (vrt. Schröder 2003, 311). Esimerkiksi „eufemismit ovat ihanteellinen menettelytapa, kun on kyse tabujen kunnioittamisesta omia keskustelutarpeita mitätöimättä“ (Reuter 2009, 19). Kulttuurisesta kontekstista riippuen voidaan havaita myös erilainen kielellinen lähestymistapa tabujen koskettamiseen.

Tabut kulttuurienvälisessä viestinnässä

Yhteydenpidossa toisen kulttuuriryhmän kanssa on erityisen tärkeää tiedostaa mahdolliset konfliktinaiheet ja löytää kunnioittava tapa käsitellä niitä (vrt. „tabututkimus“). Myös sen tietäminen, mistä ei saa puhua tai miten ei saa käyttäytyä, on olennainen osa kulttuurisia konventioita. Koska tabut ovat syntyneet historiallisesti ja muuttuvat jatkuvasti, ne ovat myös hyvin riippuvaisia kulloisestakin kulttuurisesta kontekstista (ks. Kraft 2004, 9-15). Niinpä on olemassa erilaisia tabuja, joita sovelletaan vain tietyissä kulttuuripiireissä. Ja koska näitä ei tehdä selväksi, on olemassa vaara, että tabuja rikotaan tahattomasti. Yhtä lailla on kuitenkin tabuja, jotka esiintyvät samalla tavalla eri kulttuureissa, kuten insestitabu. Kulttuurisidonnaisia eivät kuitenkaan ole ainoastaan tabujen alueet, vaan myös tabujen aste sekä niihin liittyvät selviytymisstrategiat (vrt. Danninger 1982, 237). „Kielellinen tietämys mahdollisista kiertämisstrategioista [sekä] suvaitsevaisuus tabuilmiöitä kohtaan“ (Schröder 2003, 314) on näin ollen olennaisen tärkeää kulttuurienvälisen viestinnän onnistumisen kannalta.

Kirjallisuus

Balle, Christel: Tabu käsite. https://www.kuwi.europa-uni.de/de/lehrstuhl/ehemalige_professoren/sw2/forschung/tabu/tabubegriff/index.html (14.09.2020).

Base, Gerhard: Über Tabus und Tabuisierungen. Teoksessa: Tabuja ja rajoja etiikassa. Ed. by Michael Fischer and R. Kacianka. Frankfurt a. M.: Peter Lang 2007 (= Ethik transdisziplinär 7). S. 13-30.

Betz, Werner: Tabu. Words and Change. Teoksessa: Meyers Enzyklopädisches Lexikon. 9. painos. Ed. by Bibliogr. Institut. Mannheim: Bibliographisches Institut 1978 (= Vol. 23). S. 141-144.

Danninger, Elisabeth: Tabualueet ja kiertoilmaisut. Teoksessa: Kieliteoria ja soveltava kielitiede. Festschrift für Alfred Wollmann zum 60. Geburtstag. Ed. by Werner Welte. Tübingen: Narr 1982. pp. 237-251.

Emrich, Matthias: Johdanto. Tabukulttuuri. Teoksessa: Tekstit ja tabu. Kieltojen ja rikkomusten kulttuurista myöhäisantiikista nykypäivään. Toimittaneet Alexander Dingeldein ja M. Emrich. Bielefeld: Transcirpt 2015 (= Mainzer Historische Kulturwissenschaften 21). S. 7-18.

Freud, Sigmund: Totem ja tabu. Teoksessa: Koottuja teoksia. Köln: Anaconda 2014. s. 607-758.

Kraft, Hartmut: Tabu. Magia ja sosiaalinen todellisuus. Düsseldorf: Walter 2004.

Reimann, Horst: Tabu. Teoksessa: Staatslexikon. Oikeus – talous – yhteiskunta 5 niteessä. Toimittanut Görres-seura. Seitsemäs täysin uudistettu painos. Freiburg: Herder 1989 (= 5. osa). S. 420-421.

Reuter, Ursula: Kieli ja tabu. Tulkintaa ranskalaisista ja italialaisista eufemismeistä. Tübingen: Max Niemeyer Verlag 2009 (= Beihefte zur Zeitschrift für Romanische Philologie 346).

Scholz, Alexander: Handout luentoa varten: Tabu – Ein ethnophänomenologischer Deutungsansatz. https://www.kuwi.europa-uni.de/de/lehrstuhl/ehemalige_professoren/sw2/forschung/tabu/weterfuehrende_informationei/alexander_scholz/index.html (14.09.2020).

Schröder, Hartmut: Tabu. In: Handbook of Intercultural German Studies. Toimittaneet Alois Wierlacher ja A. Bogner. Stuttgart: Metzler 2003. s. 307-315.

Tabututkimus. https://www.kuwi.europa-uni.de/de/lehrstuhl/ehemalige_professoren/sw2/forschung/tabu/index.html (14.09.2020).

Wundt, Wilhelm: Völkerpsychologie. Tutkimus kielen, myyttien ja tapojen kehityslaeista. 4th vol. 4. painos. Leipzig: Scientia Verlag 1926.