Siirtolaisuus

Termi muuttoliike on nykyään läsnä jokapäiväisessä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Se esiintyy usein päivälehdissä, keskusteluissa liittopäivillä tai poliittisissa keskusteluissa julkisilla televisiokanavilla.

Luokittelu

Termi esiintyy populaaritieteellisen käytön lisäksi myös eri tieteenaloilla, kuten sosiologiassa, psykologiassa ja biologiassa. Evoluutiotutkimuksessa, joka on biologian osa-alue, termillä on tiivis rooli. Hominidien evoluutiossa termiä migraatio käytetään kuvaamaan varhaisten ihmisten (Homo sapiens) siirtymistä Afrikasta maapallon eri alueille (ks. Campbell/ Reece 2009, 981-988).

Sosiologiassa taas näkyy laajempi käsitys migraatiosta. Tyypillisiä iskusanoja ovat tässä esimerkiksi työ-, koulutus-, pakolais- tai avioliittomuutto, joita ei kuitenkaan selitetä tässä tarkemmin (vrt. Hahn 2012, 148; vrt. Oltmer 2010, 16 f.).

Etymologia

Etymologisesti termi tulee latinan kielestä (lat. migratio), joka tarkoittaa maastamuuttoa tai muuttoliikettä (vrt. Duden 2011). Termin alkuperä perustuu antiikin aikaisiin lähteisiin, joilla nimitettiin myöhäisantiikin aikana syntyneitä ihmisten muuttoliikkeitä. Näiden muuttoliikkeiden syyksi voidaan olettaa Rooman valtakunnan sotilaallinen laajentumispolitiikka, jonka seurauksena muinaiset kansat, kuten visigootit, vandaalit tai suebit, kokivat pakon edessä joutuvansa pakenemaan ja toteuttivat laajoja vaelluksia eri puolilla Eurooppaa (vrt. Burckhardt 2008, 119-122.).

Kirjallisuudesta löytyy monia samankaltaisia määritelmiä termille siirtolaisuus. Yksi yleinen määritelmä on Schönpflugin lähestymistapa, joka määrittelee termin muuttoliike seuraavasti: „Muuttoliikkeeksi […] ymmärretään kaikki eri etnisiin ryhmiin kuuluvien yksilöiden tai ryhmien muuttoliikeilmiöt, joiden tarkoituksena on siirtää heidän elämänsä keskipiste alueellisesti-sosiaalisesti-kulttuurisesti erilaiseen kontekstiin“ (Schönpflug 2003, 328).

Suora/epäsuora muuttoliike

Muuttoliike voi vaikuttaa ihmisiin suoraan tai välillisesti. Yleiskielessä heihin viitataan siirtolaisina tai siirtolaisnaisina. Tieteessä näitä ihmisiä nimitetään eriytetysti. Oletetaan erityisiä tilannekokonaisuuksia, jotka konkretisoituvat kahden ominaisuuden (vapaaehtoisuus ja pysyvyys) perusteella. Tuloksena on neljä erilaista muuttoliikeryhmää, joilla on erityinen merkitys.

Jos ihmiset muuttavat pysyvästi ja vapaaehtoisesti johonkin maahan, heitä kutsutaan maahanmuuttajiksi. Jos taas kyseessä on tilapäinen ja vapaaehtoinen muutto, heitä kutsutaan maahanmuuttajiksi. Termi „vierastyöläinen“ voidaan mainita tiiviinä esimerkkinä tässä tapauksessa. Kyse on maahanmuuttajista, jotka ovat muuttaneet Saksan liittotasavaltaan 1950-luvulta lähtien pääasiassa taloudellisista syistä.

Jos taas kyseessä on sodan, ympäristökatastrofien tai nälänhädän aiheuttama pakkomuutto, puhutaan pakolaisista. Jos ihmisille on ominaista tahaton ja tilapäinen tilanne, puhutaan turvapaikanhakijoista (vrt. Schönpflug 2003, 328).

Käsitteelliset päällekkäisyydet

Lisäksi termi on vahvasti päällekkäinen ja vuorovaikutteinen sukuterminologian kanssa. Tärkeitä termejä ovat tässä tapauksessa esimerkiksi pako, diaspora tai akkulturaatio. Maita, joihin ihmiset mieluiten muuttavat, kutsutaan maahanmuuttomaiksi. Ne voivat harjoittaa joko säänneltyä tai vähemmän säänneltyä maahanmuuttoa. Pääsääntöisesti kyseessä on säännelty maahanmuutto.

Maahanmuutto on siis sidottu erilaisiin tehtäviin ja sääntöihin, jotka poliittiset instituutiot (parlamentit, ministeriöt) ovat luoneet. Tästä johtuvat oleskeluohjeet voivat sisältää esimerkiksi perheenyhdistämistä, oleskelun keston määrittämistä tai jopa sosiaaliturvaa koskevia säännöksiä. Näiden maahanmuuttajille asetettujen vaatimusten lisäksi valtio on vastuussa näistä ihmisistä, kun heille myönnetään maahanpääsy.

Tämä voi ilmetä koulutuksen, neuvonnan, kulttuuritarjonnan tai jopa sairaanhoidon muodossa. Valtio on kiinnostunut maahanmuuttajien integroitumisesta vastaanottavan yhteiskunnan osaksi, jotta näiden ihmisten pitkäaikainen kotoutuminen voidaan varmistaa (ks. Schönpflug 2003, 331-333).

Stressitekijät ja syrjintä

Kotoutumisprosessissa ilmenee usein ongelmia. Yhtäältä niitä voi syntyä etnisen alkuperän vuoksi. Tämä ongelma ilmenee vastaanottavan yhteiskunnan harjoittamana maahanmuuttajien syrjintänä. Toisaalta muuttoliikkeellä on yleensä kielteinen vaikutus asianomaisten psykologiseen hyvinvointiin. Mahdollisia stressitekijöitä ovat esimerkiksi kielitaidon puute muuttomaassa, koti-ikävä ja yksinäisyys, jotka tunnistettiin Berryn vuonna 1991 tekemässä tutkimuksessa (ks. Schönpflug 2003 331-333; Berry 1992).

Muuttoliikkeen historia Saksassa

Siirtolaisuus kuvataan usein tiedotusvälineissä, kuten televisiossa ja päivälehdissä, poikkeuksellisena ja epäsäännöllisenä tapahtumana. Mecherilin mukaan tämä on kuitenkin kiistettävä. Saksa oli vuoteen 1890 asti maastamuuton maa. Esimerkiksi Westfalenista Hollantiin suuntautuneen työperäisen maastamuuton lisäksi voidaan kirjata myös Ranskaan tai Sveitsiin suuntautunutta maastamuuttoa.

Vuodesta 1949 alkaen ensimmäiset laajamittaiset siirtolaisliikkeet olivat sitä vastoin kaikkialla läsnä sodanjälkeisessä Saksassa. Saksan liittotasavaltaan muutti vuosittain yli 250 000 ihmistä (ks. Mecheril 2007, 469 f.). Tärkein syy tähän muuttoaaltoon oli maanpaossa olevien saksalaisten pako tai karkotus Keski- ja Itä-Euroopasta.

Rekrytointisopimusten avulla, joita Saksan liittotasavalta solmi Italian, Kreikan, Turkin tai Jugoslavian kaltaisten valtioiden kanssa, se pystyi 1950- ja 1960-luvuilla rekrytoimaan suuren määrän kaivattuja vierastyöläisiä nopeuttaakseen taloudellista noususuhdannetta entisestään. 1990-luvulla seurasi lisää siirtolaisia, Itä-Euroopasta tulleiden etnisten saksalaisten maahanmuuttajien lisäksi myös Jugoslavian sotien sotapakolaisia (ks. Worbs/ Bund/ Kohls/ von Gostomski 2013, 30-33; ks. Alscher/ Obergfell/ Roos 2015, 21-36).

Kirjallisuus

Alscher, Stefan/ Obergfell, Johannes/ Ross, Stefanie R. (2015): Maahanmuuttoprofiili Länsi-Balkanilla. Syyt, haasteet ja ratkaisut. Työasiakirja 63. Liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto.

Berry, John (1992): Akkulturaatio ja sopeutuminen uudessa yhteiskunnassa. Teoksessa: Kansainvälinen muuttoliike. Vol. 30, 1-69.

Burckhardt, Leonhard (2008): Antiikin sotahistoria. München: Beck.

Campbell, Neil A./ Reece, Jane B. (2003): Biology. 6. painos. Heidelberg: Spektrum.

Duden (2011): Duden: Saksan yleissanakirja. 7. painos. Mannheim: Bibliographisches Institut.

Hahn, Sylvia (2012): Historiallinen muuttoliiketutkimus. Teoksessa: Bösch, Frank/ Epple, Angelika/ Gestrich, Andreas/ Marszolek, Inge/ Potthast, Barbara/ Rau, Susanne/ Röckelein, Hedwig/ Schwerhoff, Gerd/ Wagner-Hasel, Beate (toim.): Historische Einführungen. Vol. 11. 1. Frankfurt am Main: Campus.

Mecheril, Paul (2007): Migration and Integration. Teoksessa: Straub, Jürgen/ Weidemann, Arne/ Weidemann, Doris (toim.): Handbuch interkulturelle Kommunikation und Kompetenz, Grundbegriffe-Theorien-Anwendungsfelder. Ulm: Metzler, 469-479.

Oltmer, Jochen (2010): Migration in the 19th and 20th centuries. Teoksessa: Gall, Lothar (toim.): Enzyklopädie deutscher Geschichte. Vol. 86. München: Oldenbourg.

Schönpflug, Ute (2003): Migration and Integration. Teoksessa: Thomas, Alexander/ Kammhuber, Stefan/ Schroll-Machl, Sylvia (toim.): Handbuch interkulturelle Kommunikation und Kooperation. Maat, kulttuurit ja kulttuurienvälinen ammatillinen toiminta. Vol. 2. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 328-341.

Schroll-Machl, Sylvia (toim.): Handbuch Interkulturelle Kommunikation und Kooperation. Maat, kulttuurit ja kulttuurienvälinen ammatillinen toiminta. Vol. 2. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 328-339.

Worbs, Susanne/ Bund, Eva/ Kohls, Martin/ Gostomski, Christian B. von (2013): (Spät)Aussiedler in Deutschland. Analyysi nykyisistä tiedoista ja tutkimustuloksista. Tutkimusraportti 20. Liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto.