Rotu-sanan etymologia on epäselvä. Kolme vaihtoehtoa latinan kielestä ovat sanan ratio „luonto, olemus“, radix „juuri“ tai generatio „lisääntyminen“ johdannaiset. Kaikki vaihtoehdot ovat sovitettavissa yhteen termin nykyisen käsityksen kanssa. Termi rasismi on peräisin 1900-luvulta, tarkemmin sanottuna 1920-30-luvuilta (vrt. Zerger 1997, 19 u. 80).
Duden määrittelee rasismin rotusyrjinnän ideologiseksi oikeutukseksi. Ihmiset tai väestöryhmät, joilla on tietyt biologiset ominaisuudet, ovat luonnostaan muita parempia tai huonompia kulttuurisen suorituskykynsä suhteen (vrt. Duden 2007, 879).
Toinen määritelmä kuvaa rasismia yksipuoliseksi ja äärimmäiseksi todellisuuden vääristymäksi, joka tarkoittaa liioiteltua minäkuvaa ja halventavaa kuvaa muista (vrt. Geulen 2007, 7).
Käsitteellinen rajaus
Mitä eroa on rasismilla ja muukalaisvihalla tai äärioikeistolaisuudella? Rasismilla tarkoitetaan biologisiin, geneettisiin eroihin perustuvaa sortoa tai eriarvoista kohtelua. Ulkoiset fyysiset ominaisuudet sekä historiallisesti tai kulttuurisesti määräytyneet tavat hierarkisoidaan. Oman kansan ulkonäkö asetetaan muiden kansojen yläpuolelle. Tämä synnyttää oletetun paremmuuden tunteen, joka johtaa muiden ihmisten syrjintään heidän rotunsa perusteella.
Toisin kuin äärioikeistolaisuudella, termillä on siis vähemmän tekemistä demokratiavihamielisyyden kanssa, joka puhuu perusjärjestyksen oikeusvaltiota vastaan. Vaikka tämä kohdistuu myös muita biologisia ominaisuuksia omaavia ihmisiä vastaan, siinä korostuu demokratian kritiikki. Rasismiin liittyvä syrjintä ei johdu niinkään erilaisesta alkuperästä, kielestä tai uskonnosta. Tällöin puhuttaisiin muukalaisvihasta (vrt. Führing/ Lensing 1994, 62). Usein on kuitenkin vaikea tehdä jyrkkää eroa päällekkäisyyksien vuoksi. Äärioikeistolaiset noudattavat rasistista ajatusta ja tekevät sitä aktiivisesti. Yhteiskunnallisessa keskustassa on myös osa, harmaa vyöhyke, joka allekirjoittaa rasistisen ajatuksen (vrt. Koller 2015).
Historia
Aina on ollut monia erilaisia väestöryhmiä, jotka ovat eronneet toisistaan perinnöllisesti. On esimerkiksi pygmejä, mongoleja, intiaaneja tai arabeja – kaikilla on omat erityispiirteensä. Ensi silmäyksellä silmiinpistävin ero ihmisten välillä on ihonväri. Näiden ulkoisten, kaikille näkyvien piirteiden perusteella syntyi luokittelu, jonka avulla ryhmiä voitiin luokitella ja arvioida.
1400-luvulla, niin sanotulla löytöretkien aikakaudella, Portugali ja Espanja jakoivat maailman keskenään. Eurooppalaiset löysivät pääsyn uusille kauppareiteille, ja rikkaita maita alettiin hyödyntää. Tätä varten he tarvitsivat työvoimaa, ja tämä johti Atlantin kolmikantakauppaan. Tämä puolestaan johti orjuuden afrikkalaistumiseen. Orjia vietiin Uuteen maailmaan, ja heidän tuottamansa voitot menivät takaisin Euroopan kuningashuoneisiin. Siellä, missä orjuus oli jo vakiinnuttanut asemansa kannattavassa kolonisaatiossa, syntyi ihonväriin perustuva hierarkia. Sotilaallinen ylivoima edellytti koettua moraalista ja uskonnollista ylivoimaa (vrt. Hund 2017, 20).
Eurooppalaiset ymmärsivät tehtäväkseen välittää edistystä omassa merkityksessään Amerikan, Afrikan, Aasian ja Australian oletettavasti vähemmän kehittyneille kansoille. Järjestelmällisesti suurin osa maapallosta kolonisoitiin ja jaettiin Euroopan ja Japanin kesken.
Koulujen oppikirjoissa esimerkiksi Ranskassa yli sadan vuoden ajan 1870-luvulta lähtien musta rotu kuvattiin parannuskykyisenä. Tätä perusteltiin sillä, että voimakkaasti pigmentoituneet ihmiset muistuttivat eniten apinoita, erityisesti pään muodoltaan. Valkoihoiset ihmiset taas esitettiin täydellisimpänä lajina. Tämä virheellisesti opittu luokittelu johti virheelliseen uskomukseen perinnöllisten ominaisuuksien mukaisesta hierarkiasta (vrt. Victor 2012).
Natsien aikakaudella arjalaista rotua pidettiin sitten arvokkaimpana rotuna. Vuosina 1939-1945 sintit ja romanit, niin sanotut sekalaiset, juutalaiset ja monet muut ryhmät luokiteltiin siinä määrin, ettei niillä ollut oikeutta elää Saksassa. Tämä johti niin sanottuun rotuhulluuteen. Sen seurauksena syntyi uusi, rodullisesti motivoitunut antisemitismi. Hävitysleiri, jossa suurin osa ihmisistä kuoli kaasukammioissa, myrkkyruiskeissa tai ampumalla, oli Auschwitz (ks. Wippermann 2005, 75). Hävityn toisen maailmansodan jälkeen saksalaisten ylivertaisuuden tunne hiipui jälleen. Natsastamisprosessin oli tarkoitus auttaa luomaan „valkoinen länsi“. Kylmä sota vaikutti siihen voimakkaasti (ks. Hund 2007, 151).
Merkkipaalu rotujen tasa-arvon kannalta oli Yhdysvaltain kansalaisoikeuslaki vuodelta 1964, jossa rotuerottelu julistettiin laittomaksi julkisilla paikoilla. Kansalaisoikeuslaki edusti suurta askelta kohti vapautta myös afroamerikkalaisille, mutta se ei ollut tasa-arvotaistelun loppu (vrt. Bringle 2015, 6).
Rasismin muodot
Kuten edellisistä kappaleista käy ilmi, rasistisen ajatuksen ydin on valkoisten, länsimaisten ihmisten rakentaminen „normiksi“ ja heidän arvottamisensa suhteessa maailman muuhun väestöön (vrt. Othering).
Jotta rasismin eri muodoista saataisiin yleiskuva, erotetaan kolme yleistä ja viisi nimenomaista ilmenemismuotoa. Periaatteessa perusmuodot ovat usein toisistaan riippuvaisia ja päällekkäisiä.
Perusmuodot
Rakenteellinen rasismi viittaa syrjinnän institutionalisoituneeseen muotoon, ja sille on ominaista hierarkkinen valtarakenne. Tässä rasismi tapahtuu „ylhäältä alaspäin“, ja siinä käytetään väärin riippuvuussuhteita. Esimerkkejä tästä ovat rotuprofilointi ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten huonommat työ- ja koulutusmahdollisuudet (organisaatio vs. ihmisryhmä).
Kulttuurinen rasismi ymmärretään syrjäytymisenä, joka perustuu kulttuurisiin ja uskonnollisiin ominaisuuksiin. Kulttuuri korvaa „ylivertaisen rodun“, minkä vuoksi tätä muotoa kutsutaan myös „rasismiksi ilman rotuja“ tai „uusrasismiksi“. Etnosentrinen näkökulma oletetaan ainoaksi oikeaksi ja kulttuurienvälisyyttä pidetään haitallisena. Esimerkkinä tästä ovat muslimivastaiset ja antisemitistiset asenteet (ihmisten piiri vs. ihmisten piiri).
Arkirasismin piiriin kuuluvat yksilöiden vuorovaikutuksesta johtuvat arkipäivän syrjintäkokemukset. Ne voivat olla tahattomia tai tarkoituksellisesti rasistisia ja tapahtuvat yleensä hyvin hienovaraisesti. Niitä ovat esimerkiksi halventava kielenkäyttö ja syrjintäkokemusten vähättely (yksilö vs. yksilö) (vrt. Ogette 2017).
Eksplisiittiset muodot
1 Postkoloniaalisessa rasismissa tummaihoisten ihmisten nykyaikainen marginalisointi ja leimautuminen tunnistetaan kolonialistisen rotuideologian jälkimainingeiksi. Tällaisia ajattelutapoja ovat muun muassa jatkuvan länsimaisen voiton syrjäyttäminen kolonialististen aluejakojen ja hyväksikäytön kautta sekä etnosentriset representaatiot maailmasta. Tähän kategoriaan kuuluu myös sellaisten itsemerkitysten kuin musta, värillinen ihminen, blackfacing ja roturealismi hylkääminen. Fenotyyppisiin ominaisuuksiin perustuva väheksyntä on tähän päivään asti rakenteellisesti ankkuroitunut. Nukke-testi osoittaa, millainen vaikutus tällä voi olla jo lapsiin. Lisäksi omia tiedostamattomia ennakkoluuloja voidaan selvittää implisiittisen assosiaatiotestin avulla (ks. ibid.).
2 Antisemitismillä tarkoitetaan juutalaisiin vihamielisesti suhtautuvien lausumien kokonaisuutta, ja se korvaa siten vanhentuneen, uskonnolliseen taustaan perustuvan juutalaisvastaisuuden. Yleisimmät ennakkoluulot liittyvät väitettyyn aitoon juutalaisuuteen nenä päähän ja tyylittelyyn rahanahneiksi ja vaikutusvaltaisiksi. Jälkimmäisestä kehrätään lukuisia salaliittoteorioita, joiden mukaan juutalaiset hallitsevat maailmaa (Rothschild-teoria). Lisäksi esiintyy holokaustin kieltämistä perusteluihin asti sekä Israelin teennäisen kritiikin alle piilotettua antisemitismiä (vrt. Polak 2018).
3 Gadje-rasismiin kuuluu myös sinttien ja romanien syrjintä. „Gadje“ tarkoittaa ei-romaneja, ja se korvaa aiemmat termit, kuten antiziganismi ja -romanismi. Näin ollen ensimmäistä kertaa rasismia harjoittava puoli on keskitetty määritelmällisesti. Sintit ja romanit leimataan kodittomiksi, sivistymättömiksi ihmisiksi tai romantisoidaan „vapaiksi ihmisiksi“. Molemmat versiot vaikuttavat osaltaan siihen, että heidät nähdään kolmannen luokan ihmisinä ja yhteiskuntaan kuulumattomina (vrt. AAS 2019).
4 Musliminvastainen rasismi on usein yhteneväinen islaminvastaisuuden kanssa, sillä molemmilla on yhteinen pyrkimys mustamaalata muslimeja. Päällisin puolin syrjintä perustuu uskontokuntaan, mutta todellisuudessa se yleistyy fenotyyppisten ominaisuuksien perusteella. Usein asianomaisia syytetään kotoutumiskyvyn puutteesta tai ääriajattelun puutteesta. 5. Syrjintä ei ole vain syrjintää.
5 Aasialaisvastainen rasismi sisältää kaikki aasialaisiin kohdistuvat devalvaatiot. Oireellisia ovat silmäterän alueen väheksyminen tai näennäisesti positiiviset attribuutiot, kuten ahkeruus ja älykkyys. Nämä leimautumiset edistävät kuitenkin myös rasistista toiseutta ja johtavat epäilyksen vallitessa siihen, että enemmistöyhteiskunta ei ota rasistista sisältöä vakavasti. Toisaalta oletus siitä, että aasialaiset ovat yleisesti ottaen vaarassa sairastua Corona-virukseen, on avoimen rasistinen (vrt. Dapp 2014).
Kirjallisuus
Amadeu Antonio -säätiö (2019): Sinttejä ja romaneja vastaan kohdistuva rasismi. https://www.amadeu-antonio-stiftung.de/wp-content/uploads/2019/01/Flyer_GMF_Roma.pdf [12.03.2020].
Bandelow, Borwin: Ksenofobia on meissä kaikissa. https://www.faz.net/aktuell/politik/inland/angstforscher-borwin-bandelow-ueber-fremdenangst- 15763320.html [25.12.2018].
Bringle, Jennifer (2015): The civil rights act of 1964. New York: The Rosen Publishing Group.
Dapp, Teresa (2014): Me emme ole vinosilmiä! In: Time Online https://www.zeit.de/zustimmung?url=https%3A%2F%2Fwww.zeit.de%2Fpolitik%2Fdeutschland%2F2014-02%2Fwir-sind-keine-schlitzaugen [12.03.2020].
Duden (2007): Das Fremdwörterbuch. 9. painos. Mannheim: Bibliographisches Institut.
Führing, Gisela/ Lensing, Mechthild (1994): Was heißt hier fremd? Berlin: Cornelsen.
Geulen, Christian (2007): Geulen: Rasismin historia. München: Beck.
Harvardin yliopisto: https://implicit.harvard.edu/implicit/germany/selectatest.jsp [12.03.2020].
Hund, Wulf D. (2017): Wie die Deutschen weiß werden. Kleine (Heimat)Geschichte des Rassismus. Stuttgart: J. B. Metzler.
Koller, Christian: Mitä rasismi oikeastaan on? http://www.bpb.de/politik/extremismus/rechtsextremismus/213678/was-ist-eigentlich-rassismus [26.12.2018].
Ogette, Tupoka (2017): Exit racism. Oppiminen ajattelemaan rasismia kriittisesti. Münster: Unrast.
Polak, Oliver (2018): Gegen den Judenhass. Berliini: Suhrkamp.
Victor, Jean-Christophe: The Emergence of Racism. http://www.bpb.de/mediathek/178985/die- emergence-of-racism [12.12.2018].
Wippermann, Wolfgang (2007): Rassenwahn und Teufelsglaube. Berliini: Frank & Timme.
Zerger, Johannes (1997): Mitä on rasismi? Johdanto. Göttingen: Lamuv.
Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=tkpUyB2xgTM [12.03.2020].