Osallistuminen

Osallisuudelle on olemassa erilaisia määritelmiä tai alueita. Viitaten sanan latinankieliseen alkuperään inkluusio tulee sanasta includo „sulkea, rajoittaa“ (vrt. Pons). Inkluusio nähdään poissulkemisen vastakohtana tai integraatio-termin laajennuksena (vrt. Rohrmann 2014, 163).

Integraatio ja syrjäytyminen

Dudenin sanakirjan mukaan poissulkemisella tarkoitetaan poissulkemista tai poissulkemista. Integraatiolla tarkoitetaan erilaisten henkilöiden tai ryhmien sisällyttämistä tai liittämistä sosiaaliseen ja kulttuuriseen kokonaisuuteen. Integraatiota käytetään myös osallisuuden synonyymina, sillä viimeksi mainittu ei ollut niinkään läsnä aiemmin. Merkittäviä eroja on kuitenkin olemassa. Vaikka integraatio tarkoittaa osallisuutta, jää tietty etäisyys, joka erottaa yksilöt, joilla on tiettyjä ominaisuuksia, muista. On olemassa ero „normaalin“ ja „erilaisen“ tyypin välillä (vrt. Grimm/ Meyer/ Volkmann 2015, 146). Esimerkiksi inklusiivinen koulu hyväksyy vammaiset lapset, mutta ei sopeudu heidän erityistarpeisiinsa (vrt. Grimm/ Meyer/ Volkmann 2015, 145 f.).

Inkluusio puolestaan tarkoittaa kaikkien yksilöiden mukaan ottamista – riippumatta siitä, mihin sukupuoleen tai etniseen ryhmään he kuuluvat tai ovatko he fyysisesti tai henkisesti vammaisia. Heterogeenisessä yhteiskunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia. Ei ole olemassa yhteiskunnan asettamaa „normaalia“ tai „erilaista“ tyyppiä. Koulun esimerkissä tämä tarkoittaa sitä, että vanhat, perinteiset rakenteet murretaan ja kaikkien tarpeisiin vastataan yksilöllisesti (vrt. Grimm/ Meyer/ Volkmann 2015, 145).

Inkluusio ja pedagogiikka

Inkluusiopedagogiikassa on kyse siitä, että vammaiset ja ei-vammaiset lapset oppivat yhdessä tavallisissa päiväkodeissa ja kouluissa. Tätä on tarkoitus laajentaa myös yhdessä työskentelyyn aikuisuudessa. Mutta voivatko kehitysvammaiset tai fyysisesti vammaiset lapset oppia samalla tavalla kuin ei-vammaiset lapset?

Feuser määrittelee pedagogiikan inklusiiviseksi pedagogiikaksi, joka opettaa, kasvattaa ja kouluttaa – oikeudenmukaisesti jokaista yksilöä kohtaan ja ilman oppilaiden poissulkemista tai syrjäyttämistä (ks. Feuser 2005, 134). Pelkkä pääkoulun käyminen ei merkitse vammaisen lapsen osallisuutta, sillä hän integroituu vain ulkoisesti, mutta on edelleen sisäisesti (psykologisesti/mentaalisesti) syrjäytynyt. Feuser mainitsee kuvallisena esimerkkinä tästä Guarinon häkin lapsen pään ympärillä (ks. Feuser 2005, 168 ja sitä seuraavat kohdat).

Näin ollen oppilaat ovat heterogeenisiä ihmisiä integratiivisessa yksikössä, jotka oppivat yhdessä ja yhteistyössä toistensa kanssa (vrt. Feuser 2005, 173). Yhteenvetona voidaan siis todeta, että integratiivinen tai inklusiivinen yleinen pedagogiikka on sitä, että „kaikki lapset ja oppilaat leikkivät, oppivat ja työskentelevät yhteistyössä toistensa kanssa omilla kehitystasoillaan nykyisten havainto-, ajattelu- ja toimintakykyjensä mukaisesti suuntautuen ’seuraavalle kehitysalueelle‘ yhteisen kohteen parissa ja sen kanssa“ (Feuser 2005, 174).

Osallisuus sosiologiassa

Kansakunnan käsite sai merkityksensä erityisesti 1800- ja 1900-luvuilla, kun erityisesti Saksaan liittyen pyrkimykset ja kaipuu yhtenäiseen ja yhtenäiseen valtioon lisääntyivät ja lopulta toteutuivat. Ruhtinaskuntien tilkkutäkistä haluttiin siirtyä Saksaan kansakuntana.

Tässä mielessä kansakunnalla on osallistava tehtävä, joka perustuu kieleen ja yhteiseen kulttuuriin ja joka perustuu sen sisällyttämiseen tai yhdistämiseen suureksi kokonaisuudeksi.

Samalla kansakunnalla on eksklusiivinen luonne, se palvelee muiden valtioiden/kansojen poissulkemista, mikä on termin menestyksen perusta (vrt. Stichweh 2005, 42 f.). Kansakunnan käsitteellä ei kuitenkaan ole aina ollut eksklusiivista luonnetta maahanmuuttoon nähden, vaan se on niin menneisyydessä kuin nykyäänkin palvellut muiden valtioiden rajaamista ja samalla sillä on ollut velvoittava luonne alamaisille suhteessa valtioon.

Modernin ajan alussa maahanmuutto oli toivottua; se nähtiin uusien alamaisten ja siten uusien resurssien hankkimisena. Maastamuuttoa sen sijaan vastustettiin voimakkaasti (ks. Stichweh 2005, 41). Tämä muuttui 1800- ja 1900-luvulta lähtien. Maastamuuttooikeuden merkitys kasvoi, mutta maahanmuutto vaikeutui kansallissosialististen aatteiden nousun ja tietoisuuden lisääntyvästä tilan ja resurssien niukkuudesta vuoksi (ks. Stichweh 2005, 152).

Tämä johti kansallisvaltioista koostuvan globaalin yhteiskunnan muodostumiseen, joka pyrkii sisäisesti hyvinvointivaltioon, mutta luo tietoisesti epätasapainoa ulkoisesti erottautuakseen ja kilpaillakseen keskenään. Näin ollen maahanmuuttajat ovat uhka jokaiselle yksilölle tästä hyvinvointivaltiosta sen osuuden kannalta, jonka hän saa tästä hyvinvoinnista. Tätä hyvinvoinnin sulkeutumista vahvistaa kulttuuri ja sen jäsenistön etnisoituminen, mikä korostaa sen sulkeutumistaipumusta (vrt. Stichweh 2005, 152 f.).

Toisaalta valtio on kansallisen liiton resonanssi, mahdollisuus täyteen osallisuuteen, ei välttämättä sosiaaliselta vaan oikeudelliselta pohjalta, kuten avioerolain laajentaminen 1960-luvulla, yhtäläinen äänioikeus kaikille tai oppivelvollisuus ja asevelvollisuus. Tätä seurasi aluksi osallisuuden vaihe, joka mahdollisti osallistumisen. Myöhemmässä vaiheessa, kuten nytkin, jolloin osallistuminen koetaan myös pakkona, koska yksilö syrjäytyy, on havaittavissa suuntaus kohti osallistumattomuuden vapautta. Tämän seurauksena kansakunnan käsite menettää entisestään merkitystään (vrt. Stichweh 2005, 43).

Sama palkka samasta työstä – taloudellinen syrjäytyminen

Taloudellisen syrjäytymisen vaikutuksia yksityis- ja yhteiskuntaelämään osoitetaan työmarkkinoiden sukupuoleen perustuvien palkkojen esimerkin avulla.

Ensinnäkin on todettava, että taloudellinen syrjäytyminen ei perustu tehokkuuden puutteeseen, vaan vallan ja resurssien jakamisen sosiaalisiin tuloksiin (vrt. Schönpflug 2009, 88).

Sukupuolten väliset suhteet ovat syntyneet sosiaalisista hierarkioista, jotka ovat vakiintuneet julkisen ja yksityisen toiminnan, eli ansiotyön ja kotityön, erottamisessa toisistaan. Ja vaikka naiset voivat vapautua kotitöistä, usein vain osa-aikaisesti, heidät samaistetaan usein äidin tai hoitajan rooliin, mikä vaikuttaa heidän ammatilliseen kenttäänsä. Lisäksi naiset jäävät pois tieteen, politiikan ja talouden korkean tulotason tehtävistä, joissa heillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa tai valtaa (vrt. Hanappi- Egger/ Hofmann 2005). Näin ollen naisten elämäntyyliä ja itsenäisyyttä rajoitetaan, koska korkeampiin taloudellisiin asemiin sosiaalisesti liittyvän tunnustuksen puute ei johda siihen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että syrjäytyminen on syy osallisuuden tarpeeseen.

Kirjallisuus

Duden. Duden Online Dictionary. https://www.duden.de/suchen/dudenonline/integration [16.12.2018].

Duden (2006): Die deutsche Rechtschreibung. 24. painos. Mannheim: Bibliographisches Institut.

Feuser, Georg (2005): Vammaiset lapset ja nuoret. Integraation ja segregaation välillä. 2. painos. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft.

Grimm, Nancy/ Meyer, Michael/ Volkmann, Laurenz (2015): Teaching English. Tübingen: Narr Francke Attempto.

Isop, Utta/ Ratkovic, Viktorija (toim.) (2011): Living Differences. Kulttuurintutkimuksen ja sukupuolikriittisiä näkökulmia osallisuuteen ja syrjäytymiseen. Bielefeld: transcript.

Pons. Verkkosanakirja. https://de.pons.com/%C3%BCbersetzung? q=includo&l=dela&in=la&lf=la [16.12.2018].

Rohrmann, Eckard (2014): Inkluusio? Inkluusio! Kriittisiä huomioita nykyisestä inkluusiokeskustelusta ja maltillisen inkluusion käsitteestä. In: Soz Passagen 6, 161-166.

Stichweh, Rudolf (2005): Inklusion und Exklusion. Yhteiskuntateoreettisia tutkimuksia. Bielefeld: transcript.