Näkymätön uskonto

Thomas Luckmannin esseetä The Invisible Religion (1991) pidetään nykyään (uskonnon)sosiologian klassikkona. Kesti lähes 24 vuotta ennen kuin englanninkielinen versio The Invisible Religion (1967), joka puolestaan perustui tekstiin The Problem of Religion in Modern Society (1961), käännettiin uudelleen (ks. Knoblauch, s. 7). Thomas Luckmann (1927-2016) opiskeli muun muassa filosofiaa, saksaa, romanistiikkaa ja psykologiaa ja toimi sosiologian professorina Konstanzin yliopistossa 24 vuoden ajan (vrt. jälkisanat).

Funktionalistinen uskontokäsitys: uskonnon yksityistäminen

Esseen pääteemoja ovat uskonnon määritelmä, kehitys ja uudet yhteiskunnalliset muodot (vrt. Knoblauch, s. 11) sekä kysymys siitä, onko uskonnollisuus todellisuudessa katoamassa nyky-yhteiskunnasta, kuten kirkollisiin järjestöihin osallistumisen väheneminen tähän päivään mennessä osoittaa. Luckmann väittää, että uskonnolliset toiminnot muuntuvat muihin (yksityisiin) sosiaalisiin muotoihin.

Käsitteen ydin on teesi „uskonnon yksityistämisestä“. Näkymättömällä uskonnolla tarkoitetaan yksityistä, yksilöllistä uskonnollisuutta ja siihen liittyvää irrottautumista puhtaasti julkisesta, institutionalisoidusta uskonnonkäsityksestä (usko vs. uskonnollinen kuuluminen). Luckmannin lähestymistavassa „näkymättömään uskontoon“ ratkaisevaa on funktionalistinen lähestymistapa. Toisin kuin sisällöllisessä määritelmässä, jossa kysytään uskontojen erityistä, sisällöllistä olemusta ja jossa keskitytään ensisijaisesti ihmisten käsityksiin ja suhteeseen tuonpuoleiseen, pyhään, yliluonnolliseen voimaan, funktionalistinen käsitys ymmärtää uskonnon toimijana yhteiskuntarakenteessa, joka määrittää yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta (ks. Knoblauch, s. 12). Yksinkertaisesti sanottuna kyse ei ole enää ensisijaisesti siitä, mikä määrittelee uskonnon sisällön, vaan siitä, mitä yksilöllistä ja yhteiskunnallista hyötyä se täyttää. Tästä seuraa Luckmannin radikaali teesi, jonka mukaan „uskonnollinen itsessään on yhteiskunnallisen ydin“ (Knoblauch, s. 13), kun hänellä „maailmankatsomuksen“ sisäistäminen kohoaa „uskonnon universaaliksi yhteiskunnalliseksi muodoksi“ (Knoblauch, s. 16). Luckmann itse kirjoittaa:

„Historiallisen yksilön tietoisuuden ja omantunnon yksilöityminen tapahtuu vähemmän maailmankatsomusten omaperäisen uudelleenluomisen kautta kuin jo valmiiksi rakennetun maailmankatsomuksen sisäistämisen kautta. […] Jos olimme aiemmin määritelleet maailmankatsomuksen uskonnon universaaliksi sosiaaliseksi muodoksi, voimme vastaavasti määritellä henkilökohtaisen identiteetin yksilöllisen uskonnollisuuden universaaliksi muodoksi.“ (Luckmann, s. 109)

Tämän avoimen määritelmän mukaan kaikki, mikä täyttää merkityksiä luovan, maailmankuvaa konstituoivan tehtävän, voidaan siis käsittää „uskonnolliseksi“ tai „pyhäksi“. Usko yliluonnolliseen voimaan, joka on perinteisesti ymmärretty aidosti uskonnolliseksi, korvataan tässä yhteydessä orientaatiota ja identiteettiä tarjoavalla funktiolla.

Moderni „pyhä kosmos

Luckmannin teorian mukaan perinteistä „pyhää kosmosta“ täydentää moderni „pyhä kosmos“ (ks. Luckmann, s. 153). Modernin vallitseva pyrkimys on yksilöllinen autonomia, joka eriytyy „pyhiin“ teemoihin, joita ovat „itseilmaisu, itsensä toteuttaminen, liikkuvuuden eetos, seksuaalisuus ja perheellisyys“ (Luckmann, s. 157). Se, mitä ei nimenomaisesti käsitellä, on oma kuolevaisuus ja vanheneminen: „‚autonominen‘ yksilö on nuori eikä kuole koskaan. (Luckmann, s. 158)

Esimerkkejä Luckmannin avoimesta uskontokäsityksestä olisivat esimerkiksi 1900-luvun esoteeriset New Age -liikkeet, mutta myös urheilulajit, kuten kehonrakennus (ks. Mörth, s. 2), jooga tai jalkapallo. Luckmannin mukaan myös muita niin sanottuja „korvaavia uskontoja“ tällä puolen maailmaa, kuten vegaanista elämäntapaa, voitaisiin kuvailla uskonnollisiksi.

Kritiikki: uskonnon avoimen käsitteen ongelma.

Luckmannin kritiikki erityisesti puhdasta kirkkososiologiaa kohtaan on vaikuttanut myönteisesti uskonnon sosiologiseen tutkimukseen yksilöllisten uskomusmuotojen kanssa (vrt. Mörth, s. 4). Hänen teoreemastaan puuttuu kuitenkin konkreettisempia selityksiä. Uskonnon identiteettiä luovaa ja maailmankuvaa konstituoivaa luonnetta ei kyseenalaisteta, mutta jää epäselväksi, miksi kaikki, mikä täyttää nämä tehtävät, on „uskonnollista“. Tästä syystä on esitetty kritiikkiä siitä, että Luckmannin lähestymistavassa menetetään nimenomaan uskonnollinen (ks. Knoblauch, s. 12). Sitä vastoin tietoisesti epäuskonnollisia arvojärjestelmiä (ateismi) ei oteta riittävästi huomioon. Knoblauch toteaa myös esipuheessaan, että Luckmannin essee esittää pikemminkin alustavan luonnoksen näkymättömästä uskonnosta (ks. Knoblauch, s. 11). On kuitenkin syytä korostaa uskonnon funktionaalista lähestymistapaa substantiaalisen lähestymistavan vastakohtana. Günter Dux korostaa: „Vain teoria, joka argumentoi sekä funktionaalisesti että substantiaalisesti, lupaa selittää uskonnon alkuperän. (Dux, s. 20)

Kirjallisuus

Luckmann, Thomas: Näkymätön uskonto [1963/1967]. Hubert Knoblauchin esipuheen kera. Frankfurt am Main: Suhrkamp 1991.

Knoblauch, Hubert: Die Verflüchtigung der Religion ins Religiöse. Thomas Luckmannin näkymätön uskonto. Teoksessa: Thomas Luckmann: Näkymätön uskonto. Frankfurt am Main: Suhrkamp 1991, s. 7-41.

Dux, Günter: Origin, Function and Content of Religion. Teoksessa: Günter Dux (toim.): Internationales Jahrbuch für Religionssoziologie. Wiesbaden: Springer Fachmedien 1973 (= On the theory of religion. Religion and language. Vol. 8), s. 7-67.

Mörth, Ingo: Erään tärkeän kirjan uudesta painoksesta: Thomas Luckmannin „The Invisible Religion“. In: Swiss Journal of Sociology. 19. jg. numero 3. Montreux 1993, s. 627-634. http://soziologie.soz.uni-linz.ac.at/sozthe/staff/moerthpub/LuckmannRezension.pdf [15.02.21].

Sozialwissenschaftliches Archiv Konstanz: Nachruf Thomas Luckmann. https://www.kim.uni-konstanz.de/soz-archiv/aktuelles/nachrufe/nachruf-thomas-luckmann/ [15.02.21].