Monitulkintaisuuden sietäminen

Kulttuurienvälinen osaaminen luokitellaan sosiaaliseen osaamiseen. Sosiaalinen kompetenssi mahdollistaa asianmukaisen esiintymisen kulttuuriympäristössä. Kulttuurienvälinen kompetenssi edistää myös kykyä olla vuorovaikutuksessa muussa kuin kulttuuriympäristössä. Henkilöä kuvataan „sosiaalisesti päteväksi“, jos hän kykenee olemaan vuorovaikutuksessa vieraista kulttuureista tulevien henkilöiden kanssa. Tämä saavutetaan siten, että ihmiset kykenevät ymmärtämään vastapuoltensa käsityksiä ja ajatuksia. Omaa sosiaalista käyttäytymistä tulisi kyseenalaistaa vieraan kulttuurin näkökulmasta ja tarvittaessa korjata. Omia arvo- ja normikäsityksiä ei pidä sulkea pois, vaan niitä on mukautettava joustavasti ja tilanteen mukaan.

Kulttuurisesti kotoperäinen ja kulttuurisesti vieras

Edellytyksenä on tietoisuus kulttuurisidonnaisten ja kulttuurisidonnaisten käyttäytymismallien olemassaolosta sekä halu pohtia ja muuttaa omia arvojaan. Sosiaalista ja kulttuurienvälistä kompetenssia pidetään yleensä opittavana, jolloin oletetaan, että varhaisessa sosialisaatiossa luodaan perusta, joka vaikuttaa ratkaisevasti kulttuurienvälisen kompetenssin kehittymiseen. Kulttuurienvälisen osaamisen hankkiminen ei siis rajoitu maakohtaiseen tietämykseen, vieraiden kielten taitoihin, kulttuurisiin tapoihin tai käyttäytymismalleihin. Kulttuurienvälisen osaamisen pitäisi herkistää ihmiset havaitsemaan, pohtimaan ja kyseenalaistamaan omaa kulttuuriaan. Tätä varten yksilön on ymmärrettävä omaa kulttuuriaan ja siitä johtuvia toimintamalleja (vrt. Derboven/Kumbruck 2005, 6 f.). Kühlmann määrittelee seitsemän vaatimusta kulttuurienvälisen kompetenssin saavuttamisen perusedellytykseksi. Ensinnäkin hän mainitsee monitulkintaisuuden sietokyvyn (vrt. Kühlmann 1995, 36).

Epäselvyyden sietäminen – mitä se on?

Kulttuurienvälisen kompetenssin paremmaksi määrittelemiseksi on kehitetty erilaisia malleja, joista useimmat perustuvat tiettyjen persoonallisuuspiirteiden luetteloihin. Useimmissa kulttuurienvälisen osaamisen malleissa monitulkintaisuuden sietokyky mainitaan olennaisena piirteenä (vrt. Straub/ Weidemann/ Weidemann 2007, 42 f.).

Termi ambiguity tulee latinasta ja tarkoittaa monitulkintaisuutta. Moniselitteisyyden sietokyky kuvaa siis taitoa tunnistaa moniselitteisyys ja ristiriitaisuus ja sietää niistä mahdollisesti aiheutuvaa epävarmuutta (vrt. Derboven/ Kumbruck 2005, 6).

Kulttuuriset odotukset

Kulttuurien välisissä kohtaamisissa tulee aina uusia tilanteita, jotka ovat ristiriidassa omien kulttuuristen odotusten kanssa. Nämä ristiriitaisuudet voivat kuormittaa viestintäkumppaneita suuresti. Roolietäisyys ja empatia voivat auttaa hahmottamaan ja ilmaisemaan näitä tilanteita (vrt. Krappmann 1973, 150).

Vuorovaikutusosapuolten on ensin „sopeuduttava toisiinsa keskinäisissä odotuksissa“ (Krappmann 1973, 151) ja neuvoteltava uudet vuorovaikutuksen ehdot. Tämän seurauksena vuorovaikutusosapuolten tarpeita ei voida enää täysin tyydyttää. Tässä prosessissa „kaikki vuorovaikutuskumppanit […] pyrkivät ylläpitämään ja esittämään jokaisessa tilanteessa identiteettiä, joka pitää kiinni heidän erityisyydestään“ (Krappmann 1973, 151).

Eroavaisuuksien hyväksyminen

Vuorovaikutukseen osallistumisen edellytyksenä on, että yksilöiden identiteetti säilyy ja samalla ilmaistaan odotusten erilaisuus. Pohjimmiltaan vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa kuuluu emotionaalisten tarpeiden tyydyttäminen. Jotta ihmiset voisivat tyydyttää ainakin osan näistä tarpeista, he ryhtyvät vuorovaikutukseen. Heidän on hyväksyttävä tästä johtuvat eroavaisuudet ja yhteensopimattomuudet, sillä ne ovat osa mitä tahansa vuorovaikutussuhdetta (vrt. Krappmann 1973, 151). Tässä yhteydessä käy hyvin selväksi, että „yksilö […] ei voi välttyä ambivalenssilta“. (Krappmann 1973, 152).

Krappmannin mukaan ambivalenssin sietokyky on kykyä sietää ristiriitaisia rooliosallisuuksia ja motivaatiorakenteita yhtä lailla itsessä kuin vuorovaikutuskumppaneissa (vrt. Krappmann 1973, 155). Näin ollen monitulkintaisuuden sieto avaa yksilölle mahdollisuuden vuorovaikutukseen erityisesti kulttuurien välisessä tilassa. Samalla se vähentää ahdistusta tekemällä yksilölle selväksi, että hän voi säilyttää tasapainon eri normien ja motiivien välillä jopa „hyvin ristiriitaisissa tilanteissa“ (Krappmann 1973, 155).

Identiteetin muodostuminen

Näin ollen monitulkintaisuuden sietäminen ei ole ainoastaan tärkeä osaaminen kulttuurien välisissä kohtaamisissa, vaan se on tärkeää myös yksilön identiteetin muodostumisen kannalta. Henkilökohtaisen identiteettinsä kehittyessä yksilö joutuu toistuvasti „syntetisoimaan ristiriitaisia identifikaatioita“ (Krappmann 1973, 167). Sillä „ilman sitä [monitulkintaisuuden sietämistä] ei voida ajatella mitään minä-identiteettiä, koska sen on artikuloitava itseään tasapainoillen tavoiteltujen odotusten välillä ja yhteisen symbolijärjestelmän puitteissa“ (Krappmann 1973, 167).

Jokaisen ihmisen on sopeuduttava siihen, että odotukset ja tarpeet eivät aina kohtaa ja että henkilökohtaisten kokemusten ja yleisesti pätevien arvojärjestelmien välillä on kuiluja. Jos yksilö kieltää tai tukahduttaa nämä epäselvyydet, hän ei voi kehittää identiteettiään eikä siten edustaa vuorovaikutustilanteissa omaa näkökulmaansa (vrt. Krappmann 1973, 167).

Kirjallisuus

Derboven, Wibke/ Kumbruck, Christel (2005): Interkulturelles Training Trainingsmanual zur Förderung unterkultureller Kompetenz in der Arbeit. Heidelberg: Springer Verlag.

Krappmann, Lothar (1973): Soziologische Dimension der Identität. Strukturelle Bedingungen für die Teilnahme an Interaktionsprozessen. 3. Auflage. Stuttgart: Klett.

Kühlmann, Torsten (1995): Mitarbeiterentsendung ins Ausland – Auswahl, Vorbereitung, Betreuung und Wiedereingliederung. Göttingen: Verlag für Angewandte Psychologie.

Straub, Jürgen/ Weidemann, Arne/ Weidemann, Doris (Hrsg.) (2007): Handbuch interkultureller Kommunikation und Kompetenz. Grundbegriffe – Theorien – Anwendungsfelder. Stuttgart: J. B. Metzler.