Termi mentaliteetti on peräisin latinasta (mens „mieltä koskeva“). Arkikielessä sillä tarkoitetaan Dudenin sanakirjan mukaan yksilöiden, sosiaalisten ryhmien tai jopa kokonaisten kansojen „mielen ja hengen tyyppiä“ tai „erityistä tapaa ajatella ja tuntea“. Omista „normeista“ ja käsityksistä poikkeavaa erityistä kutsutaan mentaliteetiksi.
Erikoistutkijat ovat laajentaneet näitä merkitysulottuvuuksia: „Mentaliteetti mentaliteetin historian merkityksessä on […] ajattelun ja tunteiden ja sosiaalisen ryhmän tahtomisen tai haluamisen tai pitämisen tapojen tai dispositioiden kokonaisuus“ (Hermanns 1995, 77).
Historiallinen mentaliteetti
Historioitsija Peter Dinzelbacher korostaa elementtien vastavuoroisuutta sekä ajallisia ulottuvuuksia. „Historiallinen mentaliteetti on ajattelun ja tunteiden tapojen ja sisältöjen kokonaisuus, joka on muodostunut tietylle kollektiiville tietyssä ajassa. Mentaliteetti ilmenee teoissa“, Dinzelbacher selittää (Dinzelbacher 1993, 21). Ajattelun kollektiiviset sisällöt eivät kuitenkaan ole monimutkaisia teorioita tai ajatusjärjestelmiä, vaan pikemminkin „kulttuurissa yleisesti voimassa olevia perusvakaumuksia“ (ibid., 23).
Kielitieteen näkökulmat
Kielitieteelliset näkökulmat korostavat käsitteellistämisen kielellisiä puolia: „Mentaliteetit käsittävät ihmisen sosiaalisen, kulttuurisen ja mediaalisen ja siten kielellisen toiminnan kokonaisuuden ja ovat ikään kuin tämän toiminnan perusta, joka tulee näkyväksi ja rekonstruoitavaksi kielen kautta“ (Kreuz/ Mroczynski 2016, 2 f.). Se on kuitenkin „ennen kaikkea hakusana […], jonka tehtävänä on sellaisenaan vedota siihen, että voimme tutkia ja kuvata mentaliteetteja, jotka ovat toistaiseksi vielä historiallisesti tai sosiologisesti täysin tuntemattomia“ (Hermanns 2012, 9). Lisäksi se toimii „välttämättömänä käsitteenä, jonka avulla voidaan tieteellisesti kuvata ja selittää ihmisten välisiä ja ryhmien välisiä erityispiirteitä“ (Werlen 1998, 76).
Mentaliteetit ja sosiaaliluokat
Sosiologi Theodor Geiger kuvaa mentaliteettia „subjektiiviseksi ideologiaksi“. Riippuen siitä, mihin luokkaan ihmiset kuuluvat ja millaiset elinolosuhteet siihen liittyvät, kehittyy tyypillisesti tietty mentaliteetti. „Tuhannet arkielämän yksityiskohdat muodostavat kokonaisuudessa elämänductuksen tyypin, ja tämä on mentaliteetin ilmaus“, kuvailee Geiger (Geiger 1987, 80).
Saksalaista mentaliteettia on vaikea kuvata muutamalla sanalla, sillä Saksan sisällä on monia eri alueita ja kulttuurieroja. On kuitenkin olemassa joitakin yleisiä piirteitä, jotka usein liitetään saksalaiseen mentaliteettiin:
1. täsmällisyys ja luotettavuus: Saksalaiset ovat tunnettuja täsmällisyydestään ja luotettavuudestaan. Tapaamisista ja päivämääristä pidetään yleensä tarkasti kiinni.
2. järjestys ja tehokkuus: Saksalaiset pitävät usein järjestyksestä ja rakenteesta ja pyrkivät suorittamaan tehtävänsä tehokkaasti.
3. perusteellisuus ja huolellisuus: Saksalaiset pitävät työssään ja jokapäiväisissä tehtävissään usein erittäin tärkeänä perusteellisuutta ja huolellisuutta.
4. suoruus ja rehellisyys: Saksalaisia voidaan joskus pitää suorina tai jopa töykeinä, sillä he puhuvat usein avoimesti ja rehellisesti.
5. sääntöjen ja lakien kunnioittaminen: Saksalaiset kunnioittavat usein sääntöjä ja lakeja ja noudattavat niitä yleensä.
6. säästäväisyys ja taloudellisuus: Saksalaisilla on usein vahva säästäväisyyden ja taloudellisuuden taju.
Nämä ovat tietysti vain yleisiä ominaisuuksia, ja saksalaisten keskuudessa on varmasti paljon yksilöllisiä eroja.
Kirjallisuus
Dinzelbacher, Peter (1993): Mentaliteettihistorian teoriasta ja käytännöstä. Teoksessa: ders. (toim.): Europäische Mentalitätsgeschichte. Pääteemat yksittäisissä esityksissä. Stuttgart.
Hermanns, Fritz (1995): Sprachgeschichte als Mentalitätsgeschichte. Pohdintoja merkityksestä ja muodosta sekä historiallisen semantiikan kohteesta. Teoksessa: Gardt, Andreas/ Mattheier, Klaus/ Reichmann, Oskar (toim.): Sprachgeschichte des Neuhochdeutschen. Objects, Methods, Theories. Tübingen, 69-101.
Hermanns, Fritz (2012): Sprachgeschichte und Mentalitätsgeschichte. Pohdintoja merkityksestä ja muodosta sekä historiallisen semantiikan kohteesta. Teoksessa: Kämper, Heitren/ Linke, Angelika/ Wengeler, Martin (toim.): Der Sitz der Sprache im Leben: Contributions to a Cultural Analytic Linguistics. Berlin/ Boston: de Gruyter, 5-36.
Geiger, Theodor (1987): Saksan kansan sosiaalinen kerrostuneisuus: sosiografinen kokeilu tilastollisin perustein. Stuttgart: Enke.
Kreuz, Christian/ Mroczynski, Robert (2016): Sprache, Kultur, Mentalität: Sprach- und kulturwissenschaftliche Beiträge zur Analyse von Mentalitäten. Berlin/ Münster: LIT.
Werlen, Erika (1998): Sprache, Kommunikationskultur und Mentalität. Sosiolingvistisestä ja kontaktilingvistisestä teorianmuodostuksesta ja metodologiasta. Tübingen: Niemeyer.