Maskuliinisuus/egemoninen maskuliinisuus

Maskuliinisuus ja hegemoninen maskuliinisuus ovat liikkeen nimiä ja samalla sukupuolentutkimuksen termejä. Ne viittaavat miesten ja naisten välisiin suhteisiin, mutta myös miesten itsensä välisiin suhteisiin. Kyse on ennen kaikkea miehen vaaditusta „ylivallasta“ (BI 2020), siihen liittyvästä alisteisen hyväksynnästä ja siitä, miten tämä kussakin tapauksessa perustellaan (vrt. Meuser; Scholz, 24).

Maskuliinisuus

Termi maskuliinisuus (myös maskuliinisuus) kuvaa kansainvälisiä miestenoikeusliikkeitä, jotka aidosti ajavat sukupuolensa oikeuksia. Vastareaktiona toiselle naistenoikeusliikkeelle perustettiin 1970-luvulla Yhdysvalloissa ja myöhemmin myös Pohjois-Euroopassa useita tällaisia liikkeitä, mutta ne ovat hyvin heterogeenisiä. Siinä missä profeministiset miesliikkeet ajavat kaikkien sukupuolten yhtäläisiä oikeuksia, sukupuoleen perustuvan syrjinnän purkamista ja sukupuolten välisten suhteiden tasaamista, maskuliiniset liikkeet ajavat siis poikkeuksetta miesten oikeuksia (vrt. maskuliinisuus). Tässä yhteydessä on tärkeää olla tietoinen erilaisista ilmenemismuodoista. Tarkat suuntaukset olisi erotettava toisistaan antifeminismin, eksplisiittisen naisvihamielisyyden tai miesten oikeuksien suojelun ja laajentamisen välillä.

Termin alkuperä

Termiä maskuliinisuus käytettiin jo vuonna 1911 akateemisessa The Freewoman -lehdessä (OUP 2020). Vasta 1980-luvulla sosiologiassa alettiin tehdä lisätutkimuksia, osittain siksi, että klassista mieskuvaa pidettiin „kyseenalaistamattomana itsestäänselvyytenä“ (Baur; Luedtke 2008, 8). Niinpä naiset, heidän syrjintänsä ja feminismi olivat aina tutkimuksen kärjessä (vrt. Baur; Luedtke 2008, 7), ja muututtua kohti jälkiteollista yhteiskuntaa miehet näyttivät saavan uuden, aiemmin tuntemattoman profiilin (vrt. Baur; Luedtke 2008, 8). Erityisesti Robert Connell keksi hegemonisen maskuliinisuuden, joten tästä termistä tuli maskuliinisuustutkimuksessa ratkaiseva (vrt. Meuser; Scholz 2012, 24). Termi on siis peräisin tieteellisestä tutkimuksesta, mutta miesliikkeet käyttävät sitä yhä useammin itsemäärittelynä (vrt. Baur; Luedtke 2008, 8).

Suuntautuminen stereotyyppisiin sukupuolirooleihin

Klassiset tai pikemminkin historialliset roolimallit, joiden mukaan mies toimii perheen hallitsevana päänä ja elättäjänä ja naisen tehtävänä on huolehtia kodista ja lapsista, ovat yhteiskunnassamme pitkälti väljentyneet tai eivät ole läheskään yhtä korostuneita kuin muutama vuosikymmen sitten (vrt. Claus 2014, s. 14 f.). Tästä huolimatta sukupuolille on edelleen olemassa tiettyjä ihannekäsityksiä, joiden mukaan niiden on elettävä. Tällaisia ovat esimerkiksi miehen ominaisuus olla vahva, mikä fyysisen voiman lisäksi merkitsee myös sitä, että tunteiden tai emotionaalisen haavoittuvuuden osoittaminen ei ole miehekästä. Maskuliinistit käsittelevät diskurssia olemassa olevista käsityksistä maskuliinisuudesta (vrt. Claus 2014, s. 49). Tässä vaiheessa on kuitenkin todettava, että liikkeen sisällä ei ole yksimielisyyttä siitä, miltä „uuden maskuliinisuuden“ tulisi näyttää (vrt. Claus 2014, s. 13). Etenkin antifeministisissä tai naisvihamielisissä virtauksissa näyttää pikemminkin siltä, että vanhat roolikaaviot halutaan valloittaa takaisin.

Merkitykset miesten oikeuksia ajavien liikkeiden yhteydessä

Miestenoikeusliikkeen, Promise Keepersin tai niin sanottujen mytopoeettisten miesliikkeiden (vrt. Martschukat 2008, 48-49) kaltaiset ryhmät kritisoivat sitä, että feministiset tasa-arvopyrkimykset syrjivät ja sortavat miehiä ja luovat „maskuliinisuuden kriisin“ (vrt. Feldmann 2013, 478). Naisten syrjintä kielletään esimerkiksi siksi, että miehet ovat samalla tavalla epäedullisessa asemassa muilla aloilla. Tässä yhteydessä mainitaan usein lyhyempi elinajanodote, pakkosodankäynti ja syrjintä huostaanotossa. Toiset taas puolustavat luonnollista tai uskonnolliseen alkuperään perustuvaa oikeutta miesten ylivaltaan (vrt. Vahsen 2002, 249) tai haluavat palata luonnolliseen ja vahvaan maskuliinisuuteen (vrt. Martschukat 2008, 47-48). Nämä eri leirit limittyvät toisiinsa naturalistisessa ja essentialistisessa käsityksessä sukupuolten välisistä eroista (vrt. Connell 2015, 95), jolloin jopa „maltillisemmat“ virtaukset useimmiten uusintavat ongelmallista sukupuolten välistä suhdetta.

Monissa tapauksissa maskuliinisuuden ilmiötä kuvataan „naisvihamieliseksi ja homofobiseksi“, koska se palvelee „miesten valtaamien valtarakenteiden ylläpitämistä ja vakauttamista“ (Vahsen 2002, 253). Maskuliiniset suuntaukset puoltavat siis patriarkaalisten valta-asetelmien ja siten hegemonisen maskuliinisuuden vakiinnuttamista ja legitimointia.

Hegemoninen maskuliinisuus

Hegemonisen maskuliinisuuden käsite juontaa juurensa australialaiseen sosiologiin Raewyn Connelliin (s. 1944), ja se edustaa erilaisesta kritiikistä huolimatta (vrt. Meuser 2016, 221) keskeistä käsitettä sosiologisessa maskuliinisuus- tai sukupuolentutkimuksessa. Toisin kuin aiemmin vallalla ollut sukupuoliroolien teoria, Connellin lähestymistavan etuna on, että sen avulla voidaan tarkastella maskuliinisuuden ja vallan välistä yhteyttä (vrt. Connell 2015, 72).

Keskeistä Connellin lähestymistavassa on oletus siitä, että on olemassa moninaisia maskuliinisuuksia (samoin kuin feminiinisyyksiä, vrt. May 2010, 131), jotka ovat sosiaalisen muutoksen kohteena ja jotka elävät yhteiskunnassa samanaikaisesti rinnakkain (vrt. Vahsen 2002, 253). Connell kuvaa asiaa käsittelevässä kirjassaan The Made Man hegemoniseksi maskuliinisuudeksi sellaista maskuliinisuutta, joka on hallitseva ja vallitseva kussakin kulttuurissa ja aikakaudella.

„‚Maskuliinisuus‘ on asema sukupuolten välisissä suhteissa; käytännöt, joiden kautta miehet ja naiset miehittävät näitä asemia, ja näiden käytäntöjen vaikutukset ruumiilliseen kokemukseen, persoonallisuuteen ja kulttuuriin“ (Connell 2015, 124).

Kun tätä viedään pidemmälle, „[h]egemoninen maskuliinisuus […] voitaisiin määritellä sukupuolittuneiden käytäntöjen sellaiseksi konfiguraatioksi, joka […] varmistaa (tai jonka tarkoituksena on varmistaa) miesten dominanssi sekä naisten alistaminen“ (Connell 2015, 130).

Connellin hegemonisen maskuliinisuuden käsite perustuu tässä yhteydessä Antonio Gramscin kulttuurisen hegemonian käsitteeseen. Hänen „luokka- ja valtioteoreettisen hegemoniakäsityksensä“ (May 2010, 141) mukaan „herruus […] toimii siis sitoutumisen kautta yhteisiin arvoihin ja yhteisiin tulkintamalleihin“ (Meuser 2015, 10). Toisin kuin imperialistisissa rakenteissa, joissa valta on olemassa pakottamisen kautta, hegemonisten herruussuhteiden tunnusmerkki on „[implisiittinen] alisteiden suostumus“ (Meuser 2016, 220).

Hegemonista maskuliinisuutta ei kuitenkaan ole ymmärrettävä nipuksi ominaisuuksia, joita kaikilla miehillä on enemmistönä, vaan se toimii pikemminkin järjestys- tai mallijärjestelmänä (vrt. May 2010, 129). Se nähdään maskuliinisuuden ihanteena, joka on vähemmistön eliitin vakiinnuttama ja jäsentää sosiaalisia suhteita (vrt. Meuser 2016, 221). Tämä johtuu siitä, että hegemoninen maskuliinisuus rajaa itsensä kahdella tavalla: feminiinisyydestä mutta myös muista maskuliinisuuden muodoista (vrt. Vahsen 2002, 248). Tästä maskuliinisuuden kaksinkertaisesta dominanssisuhteesta (vrt. Meuser 2016, 221) samaa mieltä oleva Bourdieu kirjoittaa, että maskuliinisuus on „äärimmäisen relationaalinen käsite, joka rakentuu ennen muita miehiä ja toisia miehiä varten sekä feminiinisyyttä vastaan, eräänlaisesta feminiinisen pelosta“ (Bourdieu 2005, 96). Connell viittaa tällä hetkellä vallitsevaan käsitykseen maskuliinisuudesta transnationaalisena bisnesmaskuliinisuutena (vrt. Meuser 2015, 12).

‚Maskuliinisuudet‘ – Raewyn Connellin luokittelu mukaan

Hegemoninen maskuliinisuus on valta- ja jännitesuhteessa kolmeen muuhun ylempänä olevaan maskuliinisuuksien kategoriaan, jotka Connell erottaa seuraavasti:

1. alisteinen maskuliinisuus: johdonmukaisesti feminiinisestä rajautumisen kanssa heteronormatiivisesta maskuliinisuuskuvasta poikkeavia miehiä devalvoidaan. Tämä koskee sekä homoseksuaalisia (tai ei-binäärisiä) identiteettikäsityksiä että miehiä, joiden ominaisuudet tulkitaan stereotyyppisesti feminiinisiksi (vrt. Connell 2015, 131-132).
2. Marginalisoitunut maskuliinisuus: Rasismista (tai luokkasyrjinnästä) kärsivät miehet hyötyvät myös vähemmän patriarkaalisista valtarakenteista (vrt. Connell 2015, 134). Erityisesti rasistinen topos „vaarallisesta mustasta miehestä“ palvelee valkoisen patriarkaatin valtakonstituutiota.
3. Komplisoitunut maskuliinisuus: tälle on ominaista, että vaikka sillä ei ole hegemonisen maskuliinisuuden ominaisuuksia, se hyötyy hegemonisesta maskuliinisuudesta niin sanotun „patriarkaalisen osingon“ (vrt. ibid.) vuoksi (vrt. May 2010, 130).

Kaikki nämä maskuliinisuuden (samoin kuin feminiinisyyden) käsitteet ovat kuitenkin myös muuttuvia ja vaikuttavat toisiinsa (vrt. Ibid., 130-132). Connellin käsite muistuttaa tietyiltä osin Bourdieun teoriaa miesvaltaisuudesta tai hegemoniasta, minkä vuoksi hegemonisen maskuliinisuuden käsite voidaan ymmärtää myös habitus-teoreettisena maskuliinisuuden käsitteenä (vrt. Meuser 2016, 222), jonka mukaan hegemoninen maskuliinisuus on ymmärrettävä „maskuliinisuuden rakentumisen generatiivisena periaatteena“ (Meuser 2016, 221).

Sukupuolten palkkaero-ongelma maskuliinisesta näkökulmasta (esimerkinomaisesti).

Se, että sukupuolten välillä ei ole tasa-arvoa, näkyy nyky-yhteiskunnassamme eri kohdissa tai olosuhteissa: „Huolimatta poliittisesti innostuneista naiskymmenyksistä ja yhteiskunta- ja oikeusvaltion (tosin maltillisista) sukupuolittuneista interventioista, maskuliininen hegemonia politiikassa ja taloudessa on pystynyt kestävällä tavalla vakiinnuttamaan asemansa (Kreisky 2001, s. 153).“

Esimerkiksi taloudessa lähes kaikki tärkeät johtotehtävät ovat miesten hallussa (vrt. Kreisky 2001, s. 154f.), joten tässä yhteydessä voidaan puhua „miesten ylivallan omakuvasta“ (Franziska Schutzbach 2018, s. 305) tai hegemonisesta maskuliinisuudesta. Vastaavasti tämä epäsuhtaisuus ilmenee sukupuolten palkkauksessa. Tästä epäsuhtaisuudesta käytetään nimitystä sukupuolten välinen palkkaero, jonka mukaan miehet saavat samasta työstä ja pätevyydestä huomattavasti enemmän palkkaa kuin naiset (vrt. Robert Claus 2014, s. 39). Tämän kehityksen myötä erityisesti naisten oikeuksien piiristä on noussut esiin ääniä, jotka vaativat palkkojen tasaamista. Maskuliinit kokevat kuitenkin, että tätä varten käyttöön otetut toimenpiteet, kuten naiskiintiö, ovat epäedullisessa asemassa, koska heidän mielestään huomiota kiinnitetään vain naisten huolenaiheisiin. Lisäksi maskuliinistit problematisoivat naisten etenemisen niin, että se „haittaa suoraan poikien ja miesten elämänpolkua, koska heidät [työnnetään] passiivisuuteen ja matalapalkkaisiin ammatteihin“ (Claus 2014, s. 39).

 

Kirjallisuus

Baur, Nina; Luedtke, Jens (toim.) (2008): The Social Construction of Masculinity. Hegemoniset ja marginalisoidut maskuliinisuudet Saksassa. Opladen: Budrich.

Bibliographisches Institut GmbH (2020): Hegemony, the, [online] https://www.duden.de/rechtschreibung/Hegemonie [19.09.2020].

Bourdieu, Pierre: Miesvalta. Frankfurt a. M.: Suhrkamp 2005.

Claus, Robert (2014). Maskulismus – Antifeminismus zwischen vermeintlicher Salonfähigkeit und blatant Frauenhass. Friedrich Ebert Stiftung (toim.); Forum Politik und Gesellschaft.

Connell, Raewyn: The Made Man. The Construction and Crisis of Masculinities. 4. uudistettu ja laajennettu painos. Wiesbaden: Springer 2015 (= Gender and Society 8).

Fegter, Susann (2012): Poikien kriisi koulutuksessa ja kasvatuksessa. Sukupuolen ja maskuliinisuuden diskursiivinen rakentuminen. Wiesbaden: Springer VS.

Feldmann, Doris u. Sabine Schülting: Männlichkeit. In: Metzler Lexikon Literatur- und Kulturtheorie. Lähestymistavat – Henkilöt – Perustermit. Toimittanut Ansgar Nünning. Viides päivitetty ja laajennettu painos. Stuttgart: Metzler 2013. s. 478-479.

Kreisky, E. (2001). Maailmantalous kamppailun kenttänä: näkökulmia globalismin ja maskuliinisuuden väliseen vuorovaikutukseen. Austrian Journal of Political Science, 30(2), 137-159. https://nbn-resolving.org/urn:nbn:de:0168- ssoar-59682.

Martschukat, Jürgen u. Olaf Stieglitz: Geschichte der Männlichkeiten. Frankfurt a. M.: Campus Verlag 2008 (= Historical Introductions 5).

Maskuliinisuus. https://www.lexico.com/definition/masculinism (5.10.2020).

May, Michael: Hegemoninen maskuliinisuus. Teoksessa: Naisten politiikka perheen käsissä? Uusia suhteita kilpailussa, autonomiassa vai yhteistyössä. Ed. by Karin Böllert and N. Oelkers. Wiesbaden: Verlag für Sozialwissenschaften 2010. s. 129-156.

Meuser, Michael: Sosiologia. Teoksessa: Maskuliinisuus. An Interdisciplinary Handbook. Toimittaneet Stefan Horlacher, B. Jansen ja W. Schwanebeck. Stuttgart: Metzler 2016. s. 218-236.

Meuser, Michael; Scholz, Sylka. Teoksessa: Baader, Meike Sophia; Bilstein, Johannes; Tholen, Toni (toim.) (2012): Kasvatus, koulutus ja sukupuoli. Maskuliinisuudet sukupuolentutkimuksen keskiössä. Wiesbaden: Springer VS.

Meuser, Michael: Männlichkeit in Gesellschaft. Esipuhe. Johdanto teoksessa: The Made Man. Maskuliinisuuksien rakentuminen ja kriisi. 4. uudistettu ja laajennettu painos. Wiesbaden: Springer 2015 (= Gender and Society 8). S. 9-20.

Oxford University Press (2000): Masculinism, n., [online] https://www.oed.com/view/Entry/114564?redirectedFrom=masculinism#eid [19.09.2020].

Schutzbach, Franziska (2018): Hallitseva maskuliinisuus ja uusreaktionääriset maailmankuvat pick-up-artistien kohtauksessa. Julkaisussa Feminist Studies Volume 36 Issue 2, Edited by: Sabine Hark et. al, DOI: https://doi.org/10.1515/fs-2018-0034; Kustantaja: De Gruyter; Julkaistu verkossa: 02.11.2018.

Vahsen, Mechthilde: Männlich/Masculinity/Maskuliinisuustutkimus. In: Metzler Lexikon Gender Studies, sukupuolentutkimus. Lähestymistavat – Henkilöt – Perustermit. Ed. by Renate Koll. Stuttgart: Metzler 2002. pp. 252-253.

Vahsen, Mechthilde: Männerforschung (Miesten tutkimus/Uusi miesten tutkimus/miesliike). Teoksessa: Metzler Lexikon Gender Studies, Geschlechterforschung. Lähestymistavat – Henkilöt – Perustermit. Ed. by Renate Koll. Stuttgart: Metzler 2002. pp. 248-249.