Leitkultur (ohjaava kulttuuri)

Termi „Leitkultur“ (ohjaava kulttuuri) syntyi kotouttamista koskevien poliittisten keskustelujen yhteydessä (Novak, 2006, 17). Sen otti käyttöön vuonna 1996 valtiotieteilijä Bassam Tibi. Tibin mukaan eurooppalainen johtokulttuuri perustuu länsimaiseen liberaaliin arvomaailmaan, joka perustuu „demokratiaan, maallistumiseen, valistukseen, ihmisoikeuksiin ja kansalaisyhteiskuntaan“ (Tibi, 2000, 154). Maahanmuuttopolitiikasta käytyjen poliittisten keskustelujen yhteydessä termistä keskusteltiin toistuvasti kriittisesti. Samalla termi sai yhä enemmän poliittisen luonteen.

Termistä poliittiseksi kysymykseksi

CDU:n poliitikko Jörg Schönbohm käytti vuonna 1998 Süddeutsche Zeitung -lehdessä julkaistussa artikkelissaan käsitettä „Leitkultur“ suorana vastakohtana käsitteelle „monikulttuurinen“ ja pyrkimyksenä määritellä kansallinen identiteetti (ks. ZIELCKE, SZ, 1998). Jörg Schönbohm olettaa, että ulkomaalaiset kieltäytyvät kotoutumasta, ja pitää Leitkulturin käyttöönottoa välttämättömänä Saksan peruslain arvojen suojelemiseksi (ks. Kowitz, SZ, 1998).

Lokakuussa 2000 CDU:n eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Friedrich Merz otti termin esille ja vaati maahanmuuttoa ja kotouttamista koskevia sääntöjä ja sen yhteydessä myös yhtenäistä „liberaalia saksalaista Leitkulturia“ Saksalle, koska vain siten kotouttaminen voisi toimia (Merz, Die Welt, 2000). Tämän seurauksena termi „Leitkultur“ yhdistetään konservatiiviseen maailmankatsomukseen ja sitä vastaavaan maahanmuuttopolitiikkaan (EBD, SZ, 2000). Samoin termi tulkitaan myös monikulttuurisuuden vastakohdaksi.

Leitkultur-keskustelun uusi nousu

Vuoden 2015 pakolaiskriisi antoi Leitkultur-kysymykselle uuden sysäyksen. Vuonna 2017 Thomas de Maizière (silloinen liittovaltion sisäministeri) kirjoitti 10-kohtaisen luettelon Leitkulturista Saksassa, mikä käynnisti keskustelun uudelleen (de Maizière, Bild am Sonntag, 2017).

Ajatus määritellystä Leitkulturista maahanmuuttajien ohjenuorana sai erityisen hyvän vastaanoton vahvasti konservatiivisesta oikeistoon suuntautuvissa leireissä. Esimerkiksi Thüringenin osavaltioparlamentin AfD-parlamenttiryhmä julkaisi kannanoton „Leitkultur, Identität und Patriotismus“ (johtokulttuuri, identiteetti ja isänmaallisuus), jossa se muun muassa vaati, että „saksalaisen johtokulttuurin suojelu ja edistäminen on sisällytettävä valtiotavoitteena Thüringenin perustuslakiin ja peruslakiin“ (AfD-parlamenttiryhmä, kannanotto: Leitkultur, Identität und Patriotismus, 2018).

Leitkulturia koskevaa oikeudellista sääntelyä ei voitu panna täytäntöön liittovaltiotasolla. Leitkulturin perusajatus sisällytettiin kuitenkin joihinkin osavaltiotason lakeihin, kuten „Baijerin integraatiolakiin“, jonka mukaan yleisradioyhtiöiden on „osallistuttava saksan kielen ja Leitkulturin opetukseen“ (FAZ, 2019).

Leitkulturia koskeva keskustelu itää yhä uudelleen mediassa. Esimerkiksi Philipp Amthor (CDU) yritti synnyttää Leitkultur-keskustelua esseellään „Hyvässä kunnossa?“. Unser Land braucht eine Leitkultur-Debatte“ (vrt. Amthor, 2020, s. 5 ff.), Philipp Amthor (CDU) yritti uudestaan tuoda Leitkultur-kysymyksen uudelleen esiin.

Leitkulturin kritiikki

Bassam Tibi itse arvioi, että kaksi yhteiskunnallista keskustelua saksalaisesta Leitkulturista (2000-2017) ovat epäonnistuneet (bpb.de, Tibi, 2017). Hän kritisoi sitä, että hänen käyttämäänsä termiä „Leitkultur“ käytetään ilman konsensusta hänen teoksistaan ja siten „oletetaan [oletetaan] tietämättömiä asioita“ (bpb.de, Tibi, 2017).

Lisäksi monet poliitikot kyseenalaistavat ratkaisevasti Leitkulturin olemassaolon ja hylkäävät sen perusteellisesti. He vaativat mieluummin peruslain edustamien arvojen ja normien, kuten tasa-arvon tai mielipiteenvapauden, ymmärtämistä (bpb.de, 2020). Tässä yhteydessä integraatiokomissaari (vuodesta 2017 alkaen) Aydan Özuguz (SPD) kommentoi: „…koska nimenomaan saksalaista kulttuuria ei yksinkertaisesti ole kielen lisäksi tunnistettavissa […]. Perustuslain perustuslailliset normit tarjoavat sääntelykehyksen kansalaisten rinnakkaiselolle […]“ (Özuoguz, Tagesspiegel Causa, 2017).

Lopuksi, lähes 20 vuotta kestäneiden Leitkultur-keskustelujen jälkeen herää kysymys, onko se järkevää. Esimerkiksi Ruprecht Polenz (CDU) kommentoi asiaa seuraavasti: „Kaikista näistä keskusteluista olisi oikeastaan voinut oppia, että ne eivät ole oikeastaan tarkoituksenmukaisia. Meidän pitäisi edistää rinnakkaiselon kulttuuria.“ (Polenz, Deutschlandfunk, 2017).

Kansainvälinen näkökulma

Myös kansainvälisesti keskustelut kulloisestakin Leitkulturista leimahtavat yhä enemmän. Näin on myös Yhdysvalloissa, jossa maahanmuuttajat joutuivat vuosisatojen ajan sopeutumaan tunnettuun, valkoiseen ja protestanttiseen valtakulttuuriin. Amerikkalainen yhteiskunta on kuitenkin rakenteellisessa muutoksessa, joka johtuu latinalaisamerikkalaisten lisääntyvästä maahanmuutosta. Tätä kautta tuttu ohjaava kulttuuri on väistämättä muuttumassa.

Tästä muutoksesta keskustellaan yhä uudelleen voimakkaasti, sillä sekä liberaalit että poliittisesti konservatiiviset poliitikot ovat yhä kiinnostuneempia uusista maahanmuuttajista poliittisena voimana näkyvästi kutistuvassa vaalipiirissä (vrt. Wergin, Die Welt, 2015).

Samoin Leitkultur-keskustelulla on tärkeä rooli myös katolisessa kirkossa kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi paavi Franciscus kommentoi: „Meillä ei ole kristillistä Leitkulturia, sellaista ei enää ole!“. Emme ole enää ainoita, jotka muokkaavat kulttuuria, emmekä ole ensimmäisiä emmekä kuunneltuja“ (FAZ, 2019). Kirkon päämies vaatii paluuta katoliseen kirkkoon ja armollisempaa suhtautumista pakolaisiin kristillisenä johtokulttuurina (vrt. Zeit online, 2019).

Kirjallisuus

AfD:n eduskuntaryhmä Thüringenin osavaltion parlamentissa: Kannanotto: Leitkultur, Identität, Patriotismus. Erfurt, 2018

AMTHOR, Philipp: Hyvässä kunnossa? Maamme tarvitsee Leitkultur-keskustelua, teoksessa: Hauptmann, Ralph &. Brinkhaus, Mark: Eine Politik für morgen, Die junge Generation fordert ihr politisches Recht. Freiburg, Herder Verlag, 2020 s. 5-6.

KOWITZ: Kaatumisen pelko. Teoksessa: SZ, 02.09.1998.

NOWAK, Jürgen: Leitkultur und Parallelgesellschaft – Argumente wider einen deutschen Mythos. Frankfurt a.M., 2006. s. 17.

PAUTZ, Hartwig: Die deutsche Leitkultur: Eine Identitätsdebatte. The New Right, Neo-racism and Efforts at Normalisation. Stuttgart, 2005.

Tibi, Bassam: Eurooppa ilman identiteettiä? The Crisis of the Multicultural Society. btb. 2000. s. 154.

ZIELCKE: Muukalaisia kun tapaamme. In: SZ 27.6.1998.

Lähdeluettelo

Liittovaltion sisäasiainministeriö, rakennus- ja sisäasiat (2017), Leitkultur für Deutschland – Was ist das eigentlich?:

https://www.bmi.bund.de/SharedDocs/interviews/DE/2017/05/namensartikel-bild.html

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020].

Federal Agency for Civic Education (2020), Leitkultur: https://www.bpb.de/nachschlagen/lexika/das-junge-politik-lexikon/161369/leitkultur.