Kulttuurinormit

Thomasin mukaan kulttuuriset standardit ovat kulttuurin keskeisiä piirteitä. Ne toimivat havaitsemisen, ajattelun ja toiminnan orientaatiojärjestelmänä. Ne ovat käyttäytymistä koskevia odotuksia, jotka suurin osa kulttuurin jäsenistä jakaa. Kulttuuriset normit toimivat kulttuurin ihmisille suunnannäyttäjinä omassa käyttäytymisessä, mutta myös muiden käyttäytymisessä. Ne toimivat vertailukohtina, mittareina, viitejärjestelminä ja orientaatioina, joiden avulla käyttäytymistä voidaan mitata ja luokitella.

Rutiini

Kulttuuriset normit ovat kerran sosiaalistuneet, eivätkä kulttuuriryhmän jäsenet yleensä enää tietoisesti havaitse niitä. Ne ovat rutinoituneita, ja ne tulevat näkyviin vasta päällekkäisissä tilanteissa muiden kulttuuriryhmien kulttuuristen normien kanssa.

Luokittelua varten voidaan olettaa käytettävän erilaisia luokkia. Näitä kategorioita voidaan kuvata normaaleiksi, tyypillisiksi, edelleen hyväksyttäviksi tai hylättäviksi. Selkeä luokittelu luokkiin on mahdollista, koska kulttuuriset standardit koostuvat keskeisestä normista ja toleranssialueesta. Keskusnormi ilmaisee käyttäytymisen ihannearvon, jonka useimmat kulttuuriryhmän jäsenet jakavat. Toleranssialue puolestaan muodostaa poikkeaman keskusnormista, joka on vielä hyväksyttävissä. Poikkeama syntyy voimakkaasti heterogeenisistä näkemyksistä, jotka voivat vallita myös kulttuuriryhmän sisällä. Yleisten arvojen lisäksi kulttuuriset normit voivat sisältää myös selkeitä käyttäytymissääntöjä.

Blueprint

Kulttuuriryhmästä riippuen kulttuurinormeilla koetaan olevan myös eriasteista sitovuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että normeja ei voida pitää yleispätevinä. Ne eivät missään vaiheessa muodosta suunnitelmaa asianmukaisesta käyttäytymisestä vieraassa kulttuuritilassa. Lisäksi kulttuuriset normit ovat dynaamisia, eli ne ovat alttiita muutoksille. Kyseessä on niin sanottu kulttuurinen muutos.

Kulttuurinormeja käytetään kuitenkin käytännössä lähinnä valmistautumiseen ulkomailla oleskeluun. Kulttuuristandardien sisäisiä eroja käsitellään. Erityisesti minäkäsityksen ja muiden käsitysten yhteneväisyys on tärkeää ulkomailla oleskelun kannalta, ja se voi auttaa löytämään tiensä uudessa kulttuuriympäristössä.

Muiden käsitys

Kulttuuristandardit määritetään kahdessa vaiheessa. Ensin haastatellaan kyseisen kulttuuriryhmän jäseniä. Kulttuuriryhmän jäsenet antavat lausuntoja omasta kulttuuristaan. Toisessa vaiheessa näitä lausuntoja verrataan toisen kulttuuriryhmän jäsenten lausuntoihin kulttuurista. Haastattelujen perusteella syntyy kuva niiden henkilöiden lausunnoista, jotka ovat sen kulttuuriryhmän sisällä ja sen ulkopuolella, jonka kulttuuriset standardit halutaan määrittää. Kulttuuristandardeihin ei sisällytetä vain omaa käsitystä, vaan myös ulkopuolinen käsitys. Tämä tuo kulttuuristandardeihin tärkeän ulottuvuuden.

Suuntaukset

Ajatukseen kulttuuristandardeista suhtaudutaan varsin kriittisesti. Standardisointihan edellyttää rajoja. Kriitikot väittävät, että kulttuurilla ei ole kiinteitä rajoja. Tämä tarkoittaa, että mitattavissa olevia, luotettavia tuloksia voidaan saavuttaa vain rajoitetusti. Tästä näkökulmasta katsottuna kulttuurinormeja voidaan pitää vain tendensseinä, mutta ei kiinteinä arvoina.

Kirjallisuus

Gaitanides, Stefan: Dynamischer Kulturbegriff und Kulturstandards. Kulttuurienvälisissä päällekkäisyystilanteissa maahanmuuttomaassa. http://www.fb4.fh- frankfurt.de/whoiswho/gaitanides/Einf_Kulturbegriff_standards_3.pdf [21.08.2018].

Krewer, Bernd/ Jäger, Georg (1990): Kulttuuri-identiteetti ja historiallisten tapahtumien subjektiivinen käsittely. Teoksessa: Belscher, W./ Grubitzsch, S./ Lescynski, C./ Müller-Doohm, S. (toim.): Kenelle kotimaa kuuluu. Opladen: Leske & Budrich.

Reisch, Bernhard: Kulttuuri ja kulttuurinormit. Osallistuminen Impulssipäivään.

„Intercultural Management Competence“. http://www.ifim.de/reports/kultur_kulturstandards.pdf [21.08.2018].

Thomas, Alexander (2009): Kulttuuri ja kulttuurinormit. Teoksessa: Thomas, Alexander/ Kinast, Eva- Ulrike/ Schroll-Machl, Sylvia (toim.): Handbuch Interkulturelle Kommunikation und Kooperation. Volume 1: Fundamentals and fields of practice. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 19-31.