Kulttuurinen omaksuminen

Termi kulttuurinen omiminen kuvaa laajimmillaan sellaisen kulttuurin hyväksymistä, joka ei kuulu omaan kulttuuriin. Kulttuurinen omiminen on erityisen kiinnostavaa, koska kulttuuristen kiistojen perusta paljastuu omistusvaatimuksissa ja poissulkemisstrategioissa (vrt. Hahn 2011, 19). Siksi kulttuurista omimista kritisoidaan usein varkaudeksi tai epäkunnioitukseksi.

Tutkimukselliset näkökohdat

Kulttuurinen omiminen keskittyy kulttuuriseen muutokseen (vrt. Hahn 2011, 11f). Kulttuurin yksittäisten elementtien, kuten vaatteiden, korujen tai vastaavien, omaksuminen ei kuitenkaan heti kuulu tämän termin alle. Vasta silloin, kun sitä käytetään pejoratiivisesti, vihamielisesti tai reflektoimattomasti ja siten tukahdutetaan tai pilkataan kyseistä kulttuuria, puhutaan kulttuurisesta omimisesta (vrt. Krieg 2019, 105). Toisinaan kulttuurinen omiminen rinnastetaan myös marginaalikulttuurien varastamiseen ja tuhoamiseen (Cuthbert 1998, 257).

Omistautumisprosessin tarkoituksena ei ole kulttuurien homogenisointi (=yksi yhtenäinen kulttuuri) tai kulttuurien pirstaloituminen (=kulttuurien hajoaminen) (vrt. Hahn 2011, 13). Pikemminkin tavoitteena on omaksua oma kulttuuri uusiin, erilaisiin kulttuurisiin ideoihin. Viime kädessä uusi kulttuuri voi siis syntyä kaikkien mukana olevien vaikutteiden näkökohdista (vrt. Hahn 2011, 13f).

Yhteiskunnallinen merkitys

Kulttuurinen omiminen ei kuitenkaan etene harmonisesti, ja se on etenkin nykyään kiistanalainen aihe, joka löytää toistuvasti tiensä mediamaisemaan. Esimerkiksi eräs yhdysvaltalainen sivusto kertoo „11 julkkiksesta, joita on syytetty kulttuurisesta omimisesta“ (Seventeen). ZEIT 2020 totesi kuitenkin, että kyse on muustakin kuin syyllisyydestä. Keskustelussa on kyse „haavoittuvuudesta ja halusta (…), kulttuurisen identifikaation kompleksista ja omistamisen ulottuvuudesta“ (ZEIT) sekä „stereotypioiden dekontekstualisoinnin rasistisesta rakenteesta“ (ZEIT). Tämä kielteinen arvio saa osittain tukea tieteestä. Esimerkiksi Denise Cuthbert kuvailee kulttuurista omimista varkaudeksi vuonna 1998 ja osoittaa alkuperäiskansojen kulttuurien tuhoutuvan kulttuurisen pakkomyynnin kautta (ks. Cuthbert 1998, 257). Deborah Krieg toteaa, että „kulttuurisen omimisen muotojen taustalla olevat motiivit (…) ovat todennäköisesti yhtä heterogeenisiä [kuin] yksilöt, jotka niihin osallistuvat“ (Krieg 2019, 111). Erityisesti kysymys motivaatiosta on siis aina kiistakysymys keskustelussa.

Kirjallisuus

Cuthbert, Denise (1998): Beg, borrow or steal: The politics of cultural appropriation. Teoksessa: Postcolonial Studies, vol. 1 (2). Lontoo, Routledge.

Hahn, Hans Peter (2011): Antinomies of cultural appropriation: Introduction. In: Journal of Ethnology, vol. 136. Berliini, Dietrich Reimer Verlag.

Krieg, Deborah (2019): It’s all a steal. WTF is Cultural Appropriation, teoksessa: Bendersen, Eva et al. (toim.): Trigger Warning. Identitätspolitik zwischen Abwehr, Abschottung und Allianzen, Berliini, 2019 (s. 105-114), Verbrecher Verlag.

Seventeen: https://www.seventeen.com/celebrity/g22363821/cultural-appropriation-examples-celebrities/ (viimeksi katsottu 19.09.2020).

Aika: https://www.zeit.de/kultur/2020-05/kulturelle-aneignung-popkultur-stereotyp-imitation-postkolonialismus (viimeksi katsottu 19.09.2020).

Aika: https://www.zeit.de/kultur/2020-05/kulturelle-aneignung-popkultur-stereotyp-imitation-postkolonialismus/seite-3 (viimeksi katsottu 19.09.2020).