Kulttuurienvälisyys

Lapsi syntyy ilman kulttuurista ymmärrystä – toisin sanoen „kulttuuri“ on jotakin, joka on opittava. Sosiaalisten kontaktien, sosiaalisten tapahtumien, instituutioiden ja materiaalisesti vaikutteita saaneen maailman kautta lapsessa kehittyvät subjektiiviset asenteet, arvot ja käsitteet. Tämä kulttuurin oppimisprosessi (jota kutsutaan myös enkulturaatioksi) tekee yksilöstä sosiaalisen olennon, joka kykenee tiedostamattaan hallitsemaan ympäristönsä kulttuuriset merkit ja käyttäytymään asianmukaisesti. Kulttuuriset muodot ja päätökset omaksutaan.

Orientaatiojärjestelmä

Kulttuuri on siis identiteettiä muodostava orientaatiojärjestelmä, joka on sisäistetty eikä sitä enää tiedosteta. Samalla kulttuuri-identiteetti on aina myös ryhmäidentiteetti, koska se voidaan jäljittää tiettyyn kulttuuriryhmään kuulumiseen. Koska oman identiteetin käsitteleminen on hyvin tunnepitoinen asia, kulttuurien välisissä kohtaamisissa on erityisen tärkeää pohtia, mitkä osat omasta identiteetistä ovat yksilöllisiä ja mitkä kulttuurisia, vaikka tämä on arjen tilanteissa tuskin tai vain vaikeasti mahdollista (vrt. EMIL 2006, 13 f.).

Arvot ja normit

Vieraassa kulttuuriympäristössä käy nopeasti selväksi, että toiset arvot ja normit ovat vallitsevia. Enää ei ole mahdollista orientoitua omiin kulttuurisiin ohjeisiin. Tämä voi aiheuttaa levottomuuden ja epävarmuuden tunnetta. Vasta erilaisten kulttuurien kohtaamisen kautta oma kulttuuri-identiteetti tulee pohdituksi ja tiedostetuksi. Toisia arvoja ja normeja edustavien kulttuurien kohtaaminen johtaa siihen, että ne koetaan „vieraiksi“ (vrt. EMIL 2006, 15 jne.).

Persoonallisuus on omaan kulttuuriin sijoittumisen tuote. Tässä yhteydessä on tärkeää nähdä oma kulttuuri-identiteetti muuttuvana, sillä „kulttuurit eivät ole häkkejä eivätkä ihmiset ole niiden vankeja“ (EMIL 2006, 16). Kulttuuri-identiteetti on jatkuvassa muutoksessa, jonka aiheuttaa kohtaaminen muiden kulttuuripiirien ihmisten kanssa. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa puhutaankin monikulttuuristen identiteettien muodostumisesta, jotka käsittelevät kulttuurisia hyödykkeitä tilannekohtaisesti ja yksilöllisesti (vrt. EMIL 2006, 16 f.).

Kulttuurienvälisyys – kulttuurien välinen vaihto

Termi interkulttuurisuus viittaa eri kulttuurien tai kulttuuritaustaltaan erilaisten henkilöiden tai ryhmien väliseen vaihtoprosessiin. Tässä yhteydessä interkulttuurisuus viittaa perinteisesti itsenäisiin kulttuuriryhmiin (vrt. Irmer 2002, 11). Yousefin mukaan interkulttuurisuus viittaa „teoriaan ja käytäntöön, ymmärryksen tapaan, joka koskee kaikkien kulttuurialueiden ja ihmisten historiallista ja nykyistä suhdetta niiden kantajina“. (Yousefi 2014, 25)

Erilaisia arvoja, merkitysjärjestelmiä ja tiedon tasoja omaavien kulttuurien kohtaamiseen liittyy ärsytystä, yllätyksellisyyttä, vuorovaikutusta ja itsevarmuutta. Etuliite inter tarkoittaa „välillä“ tai „keskenään“ ja „viittaa siihen, että vaihtoprosessissa syntyy jotain uutta“. (Barmeyer 2012, 81.) Kulttuurienvälisen viestinnän kautta vuorovaikutuksessa olevat henkilöt neuvottelevat uusia viestintä- ja käyttäytymissääntöjä, joille on ominaista voimakas vauhti. Vasta kun vuorovaikutuksessa olevat henkilöt luokittelevat „oman“ ja „vieraan“ merkitykselliseksi, syntyy kulttuurisia päällekkäistilanteita ja kulttuurienvälisyys (vrt. Barmeyer 2012, 82).

Kulttuurienvälinen viestintä

Viestintätilanteissa kulttuurienvälisyyden näkökulma voi toimia muistutuksena siitä, että ihmisiä ei pidä tarkastella irrallaan kulttuuriympäristöstään vaan tiettyyn ryhmään tai ihmisryhmään kuuluvina. On kuitenkin vältettävä viestintäkumppaneiden kulttuurillistamista eli tiettyjen ominaisuuksien liittämistä heihin heidän kulttuuritaustansa vuoksi (vrt. Wiechelmann 2013, 331).

Yhteydenpidon sillat

Trans-, inter- ja monikulttuurisuus

Vaikka termejä trans-, inter- ja monikulttuurisuus käytetään usein synonyymeinä, niiden merkitys ei ole sama. Yousefin mukaan näillä kolmella teorialla „on ilmeisistä eroista huolimatta sisäistä sukulaisuutta[ ]“ (Yousefi 2014, 25). Kulttuurienvälisyys on linkki transkulttuurisuuden ja monikulttuurisuuden välillä.

Monikulttuurisuus tarkoittaa erilaista alkuperää, elämäntilannetta ja kulttuurista elämäntapaa edustavien ihmisten rinnakkaiseloa yhteiskunnassa. Se edellyttää selvästi erilaisten, homogeenisten kulttuurien olemassaoloa. Transkulttuurisuus taas tarkoittaa, että ei ole olemassa homogeenisia kulttuureja, vaan ainoastaan kulttuurihybridejä, joilla on eriasteisia erityispiirteitä. „Kulttuurit ovat yhteydessä toisiinsa muuttoliikkeiden, viestintäjärjestelmien ja taloudellisten riippuvuussuhteiden kautta“ (Irmer 2022, 12). Kansallisia rajoja ei enää oteta huomioon. Transkulttuurisuus edustaa toisistaan riippuvaista globaalia kulttuuria, joka yhdistää kaikki kansalliset kulttuurit (vrt. Irmer 2002, 11 f.). Hyperkulttuurisuuden käsite on uusi.

Jännä myös: kulttuurin sipulimalli.

Kirjallisuus

Barmeyer, Christoph (2012): Taschenlexikon Interkulturalität. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht.

European Modular Programme for Intercultural Learning in Teacher Education EMIL 2006. Intercultural Competence in Primary Schools. http://www.emil.ikk.lmu.de/deutch/ Handbuch-EMIL-Volltext.pdf [15.03.2017].

Irmer, Marion (2002): Intercultural Play & Learning. Käytännön ratkaisuja. Kissing: WEKA Media.

Wiechelmann, Sarah (2013): Was that an intercultural misunderstanding? Vaarasta, että kulttuurin vuoksi ihminen katoaa näkyvistä. Teoksessa: Kumbier, Dagmar/ Schulz von Thun, Friedemann (toim.): Interkulturelle Kommunikation. Metodit, mallit, esimerkkejä. 6 ed. Reinbek bei Hamburg: Rowohlt Verlag, 323-335.

Yousefi, Hamid Reza (2014): Kulttuurienvälisen viestinnän peruskäsitteet. München: UVK.