Kolonialismi

Kolonialismi on historiallinen käytäntö, jolla tarkoitetaan vieraan vallan harjoittamaa maan tai alueen poliittista, taloudellista ja kulttuurista hallintaa. Yleisesti ottaen termi viittaa Euroopan valtojen laajentumiseen muihin maanosiin ja maihin, erityisesti Afrikassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja Amerikassa 1500- ja 1900-luvuilla.

Siirtomaavallat käyttivät sotilaallista ylivoimaansa ja teknologiaansa alkuperäisväestön alistamiseen ja hallintaan. Tähän liittyi usein resurssien, kuten maan, mineraalien ja raaka-aineiden, hyväksikäyttöä. Alkuperäiskansat pakotettiin työskentelemään siirtomaavalloille tai heidät pakotettiin riippuvuusjärjestelmään.

Kolonialismilla oli syvällisiä vaikutuksia miehitettyjen maiden ja kansojen poliittisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin, jotka tuntuvat yhä tänä päivänä. Kolonialismi johti myös moniin konflikteihin ja jännitteisiin, jotka jatkuvat tänäkin päivänä, erityisesti maissa, joissa on monikansallisia ja monikulttuurisia yhteiskuntia.

Eurooppalaiset juuret

Kolonialismi alkoi 1500-luvulla, kun eurooppalaiset valtiot alkoivat valloittaa ja kolonisoida merentakaisia alueita. Laajentumisen taustalla olivat teknologiset ja taloudelliset motiivit, jotka olivat syntyneet Euroopassa tuohon aikaan. Euroopan maat näkivät usein valloittamissaan maissa arvokkaita raaka-aineita, kuten kultaa, hopeaa, puuvillaa tai mausteita, sekä tuottoisia kauppamahdollisuuksia.

Kolonialismin aikana vallattuja alueita hallitsi usein pieni määrä siirtomaavallan lähettämiä siirtomaaherroja, joiden tehtävänä oli hallita paikallista väestöä. Nämä isännät käyttivät valtaansa yleensä autoritaarisesti ja käyttivät usein väkivaltaa vallan vakiinnuttamiseksi. Miehitysvallat ottivat usein käyttöön myös uusia oikeudellisia ja hallinnollisia järjestelmiä, jotka perustuivat niiden omiin lakeihin ja normeihin eivätkä välttämättä alkuperäisväestön tarpeisiin ja perinteisiin.

Kolonialismin taloudelliset vaikutukset olivat usein vakavia. Miehitetyt maat joutuivat usein myymään luonnonvarojaan siirtomaavalloille, usein alhaisin hinnoin. Monet paikalliset asukkaat pakotettiin eräänlaiseen pakkotyöhön työskentelemään kaivoksissa, plantaaseilla tai tehtaissa. Tämä tuhosi monet paikallistaloudet, ja miehitetyistä maista tuli raaka-aineiden viejiä rakentamatta omaa teollisuuttaan.

Kolonialismilla oli myös syvä vaikutus miehitettyjen maiden kulttuuriin ja identiteettiin. Siirtomaavallat asettivat usein oman kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa ja yrittivät usein tukahduttaa miehitettyjen maiden kulttuurin ja perinteet. Tämä johti usein kulttuuriperinnön ja kulttuuri-identiteetin katoamiseen miehitetyissä maissa.

Siirtomaavalta johti myös moniin konflikteihin ja jännitteisiin, jotka jatkuvat tänäkin päivänä. Monissa siirtomaavallan alaisuudessa olleissa maissa on edelleen etnisiä ja uskonnollisia konflikteja, jotka juontavat juurensa siirtomaamenneisyyteen. Lisäksi kolonialismi on johtanut valtioiden rajojen luomiseen, jotka eivät useinkaan perustu todellisiin etnisiin tai kulttuurisiin rajoihin, mikä voi johtaa uusiin konflikteihin ja jännitteisiin.

Kaiken kaikkiaan kolonialismilla on ollut miehitettyihin maihin ja kansoihin monenlaisia vaikutuksia, jotka tuntuvat yhä tänä päivänä. Yritys korjata siirtomaavahinkoja on monimutkainen prosessi, joka on usein poliittisesti ja taloudellisesti vaikea.

Esimerkkejä

Kolonialismista on monia esimerkkejä historiassa, tässä muutamia tunnetuimpia:

Euroopan suurvaltojen, kuten Espanjan, Portugalin ja Ison-Britannian, Amerikan valloitus 1400-1800-luvuilla. Valloitus johti alkuperäisväestön hyväksikäyttöön, uusien uskontojen ja kulttuurien käyttöönottoon sekä eurooppalaisten valtojen hallitsemien siirtomaiden perustamiseen.
orjakauppa 1600- ja 1700-luvuilla, jolloin eurooppalaiset suurvallat kuljettivat miljoonia ihmisiä Afrikasta ja myivät heidät orjina Amerikassa ja Karibialla. Tämä johti miljoonien ihmisten orjuuttamiseen ja monien afrikkalaisten yhteiskuntien tuhoutumiseen.
Euroopan suurvaltojen 1800-luvun lopulla tekemä Afrikan jako, jolloin ne jakoivat mielivaltaisesti Afrikan mantereen alueita keskenään. Tämä johti siirtomaiden perustamiseen Afrikkaan ja afrikkalaisen väestön alistamiseen.
Britannian siirtomaavaltaistaminen Intiassa 1800-luvulla, mikä johti Intian väestön riistämiseen, paikallisen talouden tuhoamiseen ja brittiläisten lakien ja hallintomuotojen käyttöönottoon.
Ranskan 1800- ja 1900-luvuilla harjoittama Indokiinan (nykyiset Vietnam, Laos ja Kambodža) kolonisaatio, joka johti paikallisen väestön hyväksikäyttöön ja ranskalaisten lakien ja hallintomuotojen käyttöönottoon.
Filippiinien amerikkalainen kolonisaatio 1800-luvun lopulla, joka johti filippiiniläisväestön alistamiseen ja amerikkalaisten lakien ja hallintomuotojen käyttöönottoon.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kolonialismista historiassa, mutta oli monia muitakin kolonisaatioita, jotka vaikuttivat miehitettyihin maihin ja kansoihin.

Englanti

Kysymys siitä, miten Englanti käsittelee siirtomaahistoriaansa, on noussut viime vuosina tärkeäksi kysymykseksi. Britanniassa käydään yhä enemmän keskustelua siitä, miten siirtomaamenneisyyttä tulisi käsitellä ja miten siirtomaavallan aikana tehdyt rikokset ja hyväksikäyttö voitaisiin tunnustaa ja käsitellä.

Viime vuosina useat aloitteet ja kampanjat ovat auttaneet lisäämään tietoisuutta ja herättämään keskustelua Britannian siirtomaahistoriasta. Esimerkiksi Rhodes Must Fall -niminen kampanja on vaatinut, että Oxfordin yliopistossa sijaitseva kolonialisti Cecil Rhodesin muistomerkki on poistettava, koska hän syyllistyi rikoksiin siirtomaa-aikana. Samanlaisia liikkeitä on käynnissä muualla maassa, kuten orjakauppiaiden muistomerkkien poistamiseksi.

Myös kolonialismin historiaa pyritään sisällyttämään paremmin koulujen opetussuunnitelmiin. Jotkut koulut ovat jo alkaneet sisällyttää kolonialismin ja orjuuden historiaa opetussuunnitelmiinsa, jotta oppilaat ymmärtäisivät paremmin maan monimutkaista menneisyyttä.

Englannin tapaa käsitellä siirtomaahistoriaansa arvostellaan kuitenkin myös. Joidenkin mielestä siirtomaa-ajan rikosten tunnustaminen ei riitä, vaan tarvitaan konkreettisia korvaus- ja hyvitystoimia.

Kaiken kaikkiaan kysymys siitä, miten Englannin pitäisi käsitellä siirtomaahistoriaansa, on edelleen kiistanalainen ja kiistanalainen kysymys, joka herättää jatkossakin paljon keskustelua ja väittelyä.

Saksa

Saksalla oli lyhyt mutta intensiivinen siirtomaahistoria vuosina 1884-1919. Tänä aikana Saksan keisarikunnalla oli siirtomaita Afrikassa, Aasiassa ja Oseaniassa.

Saksan siirtomaita Afrikassa olivat nykyiset Tansania, Ruanda, Burundi, Kamerun, Togo ja Namibia. Aasiassa Saksan valtakunnalla oli siirtomaita Kiinassa ja nykyisessä Turkissa, ja Saksan Uusi-Guinea oli osa Oseaniaa.

Siirtomaavallan aikana saksalaiset toimivat miehitetyillä alueilla eri tavoin. He käyttivät alueita kahvin ja kaakaon kaltaisten rahakasvien viljelyyn tukeakseen talouttaan ja käyttivät maiden luonnonvaroja teollisuuden tarpeisiin. He ottivat myös käyttöön pakkotyövoiman ja pakottivat paikallisia ihmisiä työskentelemään kaivoksissa ja plantaaseilla.

Alkuperäisväestöön kohdistui myös väkivaltaa, erityisesti Saksan Lounais-Afrikassa (nykyisessä Namibiassa), jossa tapahtui kansanmurha herero- ja nama-kansaa vastaan. Saksan siirtomaahallitus harjoitti myös assimilaatiopolitiikkaa ja tukahdutti alkuperäiskansojen kulttuurit ja kielet.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ja Saksan keisarikunnan romahdettua Saksa menetti siirtomaat Versaillesin sopimuksen nojalla. Saksan siirtomaa-ajan seuraukset tuntuvat vielä nykyäänkin, ja siirtomaa-ajan rikoksia pyritään käsittelemään ja varmistamaan korvaukset ja sovinto.

Menneisyyden käsitteleminen

Kolonialismin historia on monitahoinen ja laaja aihe, ja siitä, onko sitä käsitelty kokonaan, käydään paljon keskustelua. Viime vuosikymmeninä hallitukset, tutkijat ja aktivistit ovat kuitenkin tehneet paljon työtä selvitäkseen kolonialismin historiasta ja ymmärtääkseen sen vaikutuksia maihin ja ihmisiin, joihin se on vaikuttanut.

Joissakin maissa hallitukset ovat esittäneet virallisia anteeksipyyntöjä ja hyvityksiä siirtomaa-ajan rikoksista. Yksi esimerkki on Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vuonna 2018 esittämä anteeksipyyntö Ranskan roolista Algerian siirtomaavallan aikaisessa sorrossa ja väkivallassa.

Akateemisessa maailmassa historioitsijat ovat arvioineet uudelleen siirtomaahistoriaa ja korostaneet kolonialismin, orjuuden ja rasismin roolia modernin maailman muodostumisessa. Postkoloniaalinen teoria on auttanut muuttamaan kolonialismia koskevaa ajattelua ja korostanut diskurssien, vallan ja identiteetin merkitystä kolonialistisessa suhteessa.

Myös aktivistit ovat osallistuneet kolonialismin historian uudelleenarviointiin. Esimerkiksi liikkeet, jotka vaativat siirtomaavallan aikana miehitetyiltä alueilta varastetun kulttuuriomaisuuden ja esineistön palauttamista, ovat herättäneet kansainvälistä huomiota ja auttaneet pitämään siirtomaavallan menneisyyden muiston elävänä.

Tästä edistyksestä huolimatta on vielä paljon tehtävää, jotta kolonialismin historiaa voidaan käsitellä täysin ja jotta voidaan tunnustaa sen vaikutus maihin ja ihmisiin, joita se on koskettanut. Tämä edellyttää paitsi menneisyyden rehellistä tarkastelua myös konkreettisia toimia kolonialismin pitkäaikaisvaikutusten voittamiseksi, jotka tuntuvat vielä nykyäänkin.

Kirjallisuus

Said, Edward. „Orientalismi“. Vintage Books, 1979.
Fanon, Frantz. „The Wretched of the Earth“. Grove Press, 1963.
Memmi, Albert. „The Colonizer and the Colonized“ (Siirtolaistekijä ja siirtomaavalta). Beacon Press, 1991.
Anievas, Alex ja Nivi Manchanda. „Race, Empire, and the Crisis of the Subprime“. Historical Materialism 23, no. 3 (2015): 36-72.
Loomba, Ania, „Kolonialismi/postkolonialismi“. Routledge, 2005.
Achebe, Chinua. „Things Fall Apart.“ Heinemann, 1958.
Said, Edward. „Kulttuuri ja imperialismi“. Vintage Books, 1993.
Spivak, Gayatri Chakravorty. „Can the Subaltern Speak?“ (Voiko alisteinen puhua?). Teoksessa „Marxism and the Interpretation of Culture“, toimittaneet Cary Nelson ja Lawrence Grossberg, 271-313. University of Illinois Press, 1988.
Stoler, Ann Laura. „Race and the Education of Desire: Foucault’s History of Sexuality and the Colonial Order of Things“. Duke University Press, 1995.
Bhabha, Homi K. „Kulttuurin sijainti“. Routledge, 1994.