Kieli on avain maailmaan

John Locke kirjoitti vuonna 1690, että kieli on „yhteiskunnan tärkein väline ja yhteinen side“. Kieltä voidaan verrata avaimeen – mitä tällä tarkoitetaan?

Ilmaisullinen tehtävä: Kielen avulla voimme vaihtaa tietoa, viestiä tunteista, ilmaista tarpeitamme sekä luoda ja ylläpitää sosiaalisia suhteita (vrt. Bühler; Jakobson).

Vetoava toiminto: „Sanat ovat myös tekoja.“ (Wittgenstein) Voimme käyttää niitä kehottaaksemme toimintaan, ilmaistaksemme mielipiteitä ja tehdessämme päätöksiä (vrt. Bühler; Jakobson). Lisäksi voimme tehdä yhteistyötä ja järjestää jokapäiväistä elämäämme. Ja: kieli antaa meille mahdollisuuden ajatella.

Informatiivinen tehtävä: Kielen avulla selitämme ja välitämme tietoa (vrt. Bühler; Jakobson). Kieli jäsentää sosiaalista elämäämme ja jopa luo ja ylläpitää hierarkioita. Kieli palvelee itsevarmuutta. Kieli voi auttaa ihmisiä vaikeissa tilanteissa.

Kielen avulla rakennamme todellisuutta ja paljastamme, miten näemme maailman. Kieli on ase – se voi satuttaa ja: manipuloida ihmisiä. Miten käsittelemme tätä asiaa?

Ristiriitoja voidaan ratkaista kielellisesti, jos metakommunikoimme eli puhumme siitä, miten puhumme toisillemme.

Kieli auttaa meitä ilmaisemaan itseämme, toteuttamaan itseämme esimerkiksi taiteellisesti.

Kielestä voi nauttia, koska sillä on myös esteettinen arvo. Mikä on viihdyttävämpää, sosiaalisempaa ja yhdistävämpää kuin nokkeluus, sana-akrobatia ja kielileikit?

Kieli voi tehdä kaiken tämän. Siksi kieli on avain ihmisten yhteenkuuluvuuden muotoutumiseen. Tämä on erityisen tärkeää kulttuurien välisessä viestinnässä.

Maassa, jonka kieltä emme puhu, jokapäiväiset tilanteet voivat muodostua esteeksi. On vaikea saada kontaktia muihin ihmisiin. Yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa kommunikointi on tietenkin mahdollista käsien ja jalkojen avulla. Mutta heti kun tilanne muuttuu monimutkaiseksi, sekin on ongelmallista. Näistä syistä ympäröimme itsemme usein ihmisillä, jotka puhuvat samaa kieltä kuin me. Kieli näyttäytyy tässä yhdistävänä elementtinä, mutta samalla se myös erottaa meidät muista. Tämän seurauksena ovet pysyvät meiltä suljettuina – ovet muihin kulttuureihin kuuluville ihmisille.

Hajanaisia muistiinpanoja kielen ilmiöstä

Kuvittele, että joku heittää sinulle palapelin, jossa on tuhat palaa. Et tietenkään koskaan pystyisi saamaan kaikkia niitä tuhansia palasia kiinni niin, että oikea kuva syntyisi. Kielen kanssa on juuri näin: kun joku kertoo meille jotakin, tapahtuu juuri näin: tuhannen palan palapeli lentää meitä kohti… Voimme saada kiinni muutaman palan, poimia muutaman ja sitten koota ne yhteen. Keskustelukumppanimme tuntee samoin kuunnellessaan meitä. Ymmärrämme siis aina vain osan siitä, mitä toinen sanoo ja tarkoittaa. On myös totta, että meitä voidaan aina ymmärtää vain osittain. Tämä on kielen arvoitusmetafora.

Mitä kieli voi tehdä? Kieli on taikuri, muusikko – se saa kielijänteet soimaan. Hiljentää jouset sisällämme.

Toinen metafora, kutsuttakoon sitä kielen kolikkometaforaksi: kieli on outo kolikko, joka muuttaa arvoaan käytön myötä. Ja se on kolikko, jolla ei ole mitään arvoa, kun sitä ei käytetä. Kuvitellaanpa seuraavaa: Olkoon sana kolikko. Annan sille arvon 1 ja luovutan sen sinulle. Näetkö 1:n, kun pidät sitä kädessäsi? Ei välttämättä. On mahdollista, että näet 5. Ehkä odotit minulta arvosanaa 1, mutta nyt saat arvosanan 5. Miten se on mahdollista? Sinä itse olet muuttanut arvoa – tietämättäni ja tekemättä sitä. Mutta: Jos kerrot minulle arvon, voin auttaa sinua muuttamaan sen uudelleen – voin myös muuttaa sen arvoksi 1. Mutta sinun on kerrottava, mitä näet. Näin syntyy dialogin taika…

Puhekuplien metafora: Värikkäät ja värikkäät, kuin peili, ne seisovat ja leijuvat edessämme puhuessamme ja kuunnellessamme – puhekuplat, ja niissä: sanamme … Mitä me näemme? Meidän sanamme; ja me itse! Toinen hohtuu läpi, ympäristö hohtuu läpi… ja silti me näemme pääasiassa sanamme – ja itsemme! Kun kaksi puhekuplaa koskettaa toisiaan, syntyy uusi kuva; sanat virtaavat toisiinsa, muotomme kietoutuvat toisiinsa… uusi aisti syntyy. Tämä on todellista vuoropuhelua. Olemmeko valmiita siihen?

Kielen itsekeskeisyys: Miksi puhumme toisillemme? Koska haluamme ilmaista itseämme. Emme kommunikoi mitään. Me kommunikoimme itsestämme. Itsemme. Kielellä ei ole merkitystä sosiaalisen vuorovaikutuksen/viestinnän ulkopuolella. Merkitys muodostuu vasta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, joka on samalla konstruktio.

Kielen keho: puhuminen on ruumiillinen prosessi, menettely, teko … jotain aistillista. Koemme sen fyysisesti puhuessamme. Siksi kieltä ei voida ymmärtää vain mentaalisena ilmiönä. Vaikka lukisimme hiljaa, kehomme on aktiivinen. Puhuminen, lukeminen ja kuunteleminen ovat fyysisiä toimintoja. Kehoa ja mieltä ei voi erottaa toisistaan. Ne kuuluvat yhteen, molemmat ovat aina aktiivisia.

Kieli ja puhe ovat integroituneet ihmiselämän monimutkaisiin yhteyksiin. Kielen tarkastelu erillään (kuten kielifilosofiassa on usein tehty) ei ole kovin järkevää. Musiikki syntyy äänestä. Sanattomuus. Sana on paljastava. Hiljaisuutta ei ole olemassa.

Sitaatteja aiheesta kieli

Kieli on olemisen talo. Heidegger

Filosofia on kamppailua sitä vastaan, että ymmärryksemme lumotaan kielemme avulla. Wittgenstein

Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja. Wittgenstein

Ja kielen kuvitteleminen on elämänmuodon kuvittelemista. Wittgenstein

Kieli – kaikkien väärinkäsitysten lähde. Antoine de Saint-Exupéry

Inhimillisin asia, joka meillä on, on kieli, ja meillä on se, jotta voimme puhua. Fontane

Niiden, jotka kiistelevät ja väittelevät, pitäisi joskus muistaa, että kaikki kielet eivät ole kaikkien ymmärrettävissä. Goethe

Sillä ihmisten kieli on yhtä kuin heidän elämänsä. Seneca

Ota kielesi vakavasti! Nietzsche

Ei ole suurempaa harhaa kuin se, että kieli on ihmisten välinen viestintäväline. Elias Canetti

Kielemme on myös historiamme. Grimm

Jokaisella ihmisellä on oma kielensä. Novalis

Jokaisen uuden kielen oppimisen myötä saat uuden sielun. Tšekin sananlasku

Kieli ei ole, kieli tapahtuu. Heinz v. Förster

Sillä kaikesta, mitä ihmiset tekevät, tunnistavat, kokevat tai tietävät, tulee merkityksellistä vain siinä määrin kuin siitä voidaan puhua. Arendt

Puhu, jotta voin nähdä sinut. Sokrates

Jotain, mistä ei puhuta, ei ole tapahtunut lainkaan. Vain sana antaa asioille todellisuuden. Wilde
Wilhelm von Humboldt kielen luonteesta

„Kieli on todellisessa olemuksessaan käsitteenä jotain pysyvää ja väliaikaista joka hetki. Jopa sen säilyttäminen kirjallisesti on aina vain epätäydellistä, muumion kaltaista säilyttämistä, joka edellyttää edelleen, että elävä lausunta pyritään aistimaan prosessissa. Se itsessään ei ole työ (ergon) vaan toiminta (energeia). Sen todellinen määritelmä voi siis olla vain geneettinen. Itse asiassa se on mielen ikuisesti toistuvaa työtä, jonka tarkoituksena on saada artikuloitu ääni ilmaisemaan ajatus. Suoraan ja tiukasti ottaen tämä on määritelmä jokaisella kerralla puhumisesta. […] Sanoihin ja sääntöihin jakaminen on vain kuollutta tieteellistä paloittelua. Kielten kutsuminen hengen työksi on täysin oikea ja asianmukainen ilmaisu, koska hengen olemassaoloa yleensä voidaan ajatella vain toiminnassa ja sellaisenaan. […] Ymmärrys ei ole erilainen. Sielussa ei voi olla mitään muuta kuin sen oman toiminnan kautta, ja ymmärrys ja puhuminen ovat vain saman puhevoiman eri vaikutuksia. Yhteistä puhetta ei voi koskaan verrata aineen luovuttamiseen. Ymmärryksessä, kuten puhumisessakin, sama on kehitettävä omasta sisäisestä voimasta; ja se, mitä edellinen saa, on vain harmonisesti virittävä ärsyke.“ (Kirjoituksia kielifilosofiasta, teoksia III, Darmstadt 1963, s. 418 f., 430).

Ernst von Glasersfeld kuvailee kielenkäytön räjähdysherkkyyttä seuraavalla anekdootilla: „Lopuksi haluaisin antaa teille esimerkin, joka tekee selvästi näkyväksi, miten tärkeää on, että ideat ovat esteettömästi käytettävissä. Vuonna 1936 Berliinissä järjestettiin olympialaiset. Stadionin ja olympiakylän lisäksi rakennettiin myös teatteri. Ystäväni, jonka luona olin vierailulla, vei minut olympiakylään päivää ennen avajaisia ja lopuksi teatteriin. Sisäänkäynnin edessä oli yhä telineitä, ja muutamat miehet työskentelivät portaalin yläpuolella olevan friisin parissa. Ystäväni selitti, että ilmeisesti he tajusivat liian myöhään, kun kaiverrus oli valmis, että hallituspuolue ei hyväksynyt sitä. Kirjoitus oli itse asiassa „Yksi kansa, yksi johtaja, yksi teatteri“. Ernst von Glasersfeld: Kielten välillä.

Kirjallisuus

Bühler, Karl (1999): Kieliteoria. Kielen representatiivinen tehtävä.

Jakobson, Roman (1992): Semiotiikka.

Locke, John (1690): Ihmisen ymmärrystä koskeva essee.

Mersch, Dieter (toim.) (1998): Merkkejä merkeistä. Semioottisia tekstejä Peircestä Ecoon ja Derridaan.

Wittgenstein, Ludwig (2003): Filosofisia pohdintoja.

Heinz von Foersterin ja Bernhard Pörksenin vuoropuhelu vuoropuhelusta: http://www.taz.de/!1085369/.

Lisää kirjallisuutta kielellisestä herkkyydestä

Isselbächer-Giese, Annette/ Witzmann, Cornelia/ Königs, Charlotte/ Besuch, Natascha (2018): Kielitietoiseksi tuleminen, kielitaitoa muokkaava opetus – ajattele opettamista toisin. Teoksessa: Trendel, Georg/ Roß, Joachim (toim.): SINUS.NRW: Promoting Understanding – Designing Learning Processes. Matematiikan ja luonnontieteiden uudelleenajattelu. Münster: Waxmann, 13-31.

Leisen, Josef (2019): Kielitietoisen aineenopetuksen periaatteet. http://www.sprachsensiblerfachunterricht.de/prinzipien [02.10.2019].

Trendel, Georg/ Roß, Joachim (2018): Johdanto. In: ders. (toim.): SINUS.NRW: Ymmärryksen edistäminen – oppimisprosessien muokkaaminen. Matematiikan ja luonnontieteiden uudelleenajattelu. Münster: Waxmann, 9-11. https://www.schulentwicklung.nrw.de/sinus/upload/Phase05/Broschuere/SINUS_Gesamt.pdf [02.10.2019].

Woerfel, Till/ Giesau, Marlis (2018). Kielitietoinen opetus. Köln: Mercator-Institut für Sprachförderung und Deutsch als Zweitsprache (Basiswissen sprachliche Bildung). https://www.mercator-institut-sprachfoerderung.de/de/themenportal/thema/%20sprachsensibler-unterricht/ [04.10.2019].