Ihmisoikeudet

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kaikkia niitä oikeuksia, jotka ovat jokaiselle ihmiselle synnynnäisiä alkuperästä tai sukupuolesta riippumatta ja joita ei voida myöntää eikä kieltää. Ne muodostavat ihmiskunnan ja siten kaikkien valtioiden ja yhteiskuntien normatiivisen ja oikeudellisen perustan (vrt. Menschenrechte, bpb.de). Näin ollen niitä pidetään myös korkeampina kuin valtion erityisiä lainsäädäntörakenteita, minkä vuoksi valtio voi „tunnustaa“ ihmisoikeudet mutta ei määritellä niitä (Menschenrechte, bpb.de).

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Keskeisenä asiakirjana ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (Universal Declaration of Human Rights, UDHR) muotoilee ihmisoikeudet ihmiskunnan moraalisina peruspilareina 30 artiklassa (vrt. Deutsche Gesellschaft für die Vereinten Nationen e.V. 2018, 3). Näin ollen UDHR korostaa erityisesti ihmisarvon keskeistä arvoa, joka turvataan oikeuksien avulla. Niinpä johdannossa mainittu tavoite on „kaikkien ihmisyhteisön jäsenten luontaisen ihmisarvon sekä yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksien tunnustaminen“ (Deutsche Gesellschaft für die Vereinten Nationen e.V. 2018, 6). Tällaisia ihmisoikeuksia ovat muun muassa oikeus elämään, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, oikeus yhdenvertaisuuteen, äänioikeus, oikeus sanan-, uskon- ja omantunnonvapauteen ja muut (ks. Menschenrechte, bpb.de).

Vaikka ihmisoikeudet on pantu maailmanlaajuisesti laajasti täytäntöön, niiden puolesta joudutaan paikoin edelleen taistelemaan. Vaikka joissakin maissa ihmisoikeudet näyttävät jo itsestäänselvyyksiltä, niitä loukataan edelleen. Tämän vuoksi ihmisoikeuksien suojelun ja täytäntöönpanon jatkaminen on välttämätöntä (vrt. Menschenrechte, bpb.de).

Ihmisoikeusvälineet

Eri maiden yhteenliittymistä koostuvat kansainväliset järjestöt, kuten Yhdistyneet kansakunnat tai Euroopan neuvosto, ovat omistautuneet ihmisoikeuksien turvaamiseen ja toteuttamiseen maailmanlaajuisesti (vrt. Spohr 2014, 17).

Ensin mainittu koostuu elinten verkostosta, joka tekee hallinnollista työtä ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Esimerkiksi ihmisoikeusneuvosto, joka koostuu 47 säännöllisesti valitusta jäsenmaasta lähes kaikista maanosista, pitää kokouksia ajankohtaisista asioista ja arvioi mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia (vrt. Spohr 2014, 52, 54-56, 108). Toisena elimenä ihmisoikeusvaltuutetun toimisto tekee kansallisella tasolla tiivistä yhteistyötä YK:n jäsenvaltioiden oikeuslaitosten ja lainsäätäjien kanssa. „Sihteeristönä“ se on siten linkki jäsenvaltioiden ja ihmisoikeusneuvoston välillä (ks. Spohr 2014, 116/117). Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostolla on myös ylempiasteinen vastuu rauhan ja ihmisoikeuksien säilyttämisestä (vrt. Yhdistyneet kansakunnat (YK), bpb.de).

Euroopan tasolla Euroopan neuvosto, johon kuuluu niin ikään 47 jäsenvaltiota, on jo hyväksynyt lukuisia sopimuksia ihmisoikeuksien turvaamiseksi, kuten „Euroopan ihmisoikeussopimuksen“, jonka lukuisissa artikloissa julistetaan turvatuiksi sellaiset arvot kuin oikeus koulutukseen tai oikeus vapaisiin vaaleihin (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2002, 35).

Nykyisten ihmisoikeuksien syntyminen

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous hyväksyi 10. joulukuuta 1948 päätöslauselman 217 A (III) (ihmisoikeudet). Ajatus siitä, että kaikilla ihmisillä on oikeuksia, joita heiltä ei saa ottaa pois, syntyi toisen maailmansodan aikana tehtyjen rikosten ja holokaustin kokemuksista (ks. asiakirjan historia, un.org). Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain presidentti Roosevelt julisti vuonna 1941 neljä vapautta, joiden tarkoituksena oli varmistaa rauhanomainen ja oikeudenmukainen maailmanjärjestys sodan jälkeen. Neljässä vapaudessa säädettiin sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta, vapaudesta puutteesta ja vapaudesta pelosta (vrt. Haratsch 2010, 69/70). Toisen maailmansodan päätyttyä perustettiin Yhdistyneet kansakunnat. YK:n peruskirjan tavoitteita ovat muun muassa negatiivinen rauha (sotilaallisen voiman puuttuminen) sekä pyrkimykset positiiviseen rauhaan (yhteistyö ihmisoikeuksien, kehityksen, talouden ja kulttuurin aloilla sekä ystävälliset suhteet) (vrt. The Founding of the United Nations, dgvn.de).

1948

Ihmisoikeuksista keskusteltiin jo YK:n ensimmäisissä istunnoissa vuonna 1946, ja seuraavana vuonna ihmisoikeustoimikunta kokoontui ensimmäisen kerran muotoilemaan ihmisoikeussopimusta. Lopullinen luonnos, johon osallistui yli 50 jäsenvaltiota, esiteltiin syyskuussa 1948 ja hyväksyttiin 10. joulukuuta samana vuonna. Siinä 48 valtiota äänesti puolesta ja kahdeksan valtiota pidättyi äänestämästä (ks. History of the Document, un.org ja Haratsch 2010, 71/72).

Näin ollen ihmisoikeudet ja niiden suojelu eivät ole enää vain kansallisia vaan kansainvälisiä asioita. Erityisesti toinen maailmansota teki selväksi, että ihmisoikeuksien turvaamista ei voida jättää kulloisenkin kansallisen oikeusjärjestyksen varaan (ks. Haratsch 2010, 70). Ihmisoikeuksia laajennetaan säännöllisesti esimerkiksi rotusyrjinnän poistamista koskevalla yleissopimuksella (1966), naisten syrjinnän poistamista koskevalla yleissopimuksella (1979), lapsen oikeuksista tehdyllä yleissopimuksella (1989) ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevalla yleissopimuksella (2006) (ks. Haratsch 2010, 73).

Kirjallisuus

Deutsche Gesellschaft für die Vereinten Nationen e.V. (2018): Die Allgemeine Erklärung der Menschenrechte. Berlin: Deutsche Gesellschaft für die Vereinten Nationen e.V. (DGVN).

Deutsche Gesellschaft für die Vereinten Nationen e.V. (o.J.): Die Gründung der Vereinten Nationen. https://dgvn.de/un-im-ueberblick/geschichte-der-un [18.09.2020].

Europäischer Gerichtshof für Menschenrechte (2010): European Convention of Human Rights. as amended by Protocols Nos. 11 and 14. supplemented by Protocols Nos. 1, 4, 6, 7, 12, 13 and 16. Straßburg: Council of Europe.

Haratsch, Andreas (2010): Die Geschichte des Menschenrechts. In: Klein, Eckart und Andreas Zimmermann (Hgg.): Studien zu Grund- und Menschenrechten. Potsdam: Universitätsverlag Potsdam.

Schubert, Klaus/Martina Klein (2018): Menschenrechte. In: Das Politiklexikon. 7., aktual. u. erw. Aufl. https://www.bpb.de/nachschlagen/lexika/politiklexikon/17842/menschenrechte [18.09.2020].

Schubert, Klaus/Martina Klein (2018): Vereinte Nationen (UN). In: Das Politiklexikon. 7., aktuali. u. erw. Aufl. https://www.bpb.de/nachschlagen/lexika/politiklexikon/18398/vereinte-nationen-un [18.09.2020].

Spohr, Maximilian (2014): Der neue Menschenrechtsrat und das Hochkommissariat für Menschenrechte der Vereinten Nationen. Entstehung, Entwicklung und Zusammenarbeit. Berlin: Dunkler & Humblot.

United Nations (o.J.): History of the Document. https://www.un.org/en/sections/universal-declaration/history-document/index.html [18.09.2020].