Ihmiset

Duden sisältää useita pää- ja alaluokkia käsitteen Volk alla. Grimm’sche Wörterbuch on 1900-luvulta lähtien laskenut jopa yhteensä 15 päämerkitystä ja yhdeksän alamerkitystä. Sosiologisesta sanakirjasta löytyy seuraava merkintä: „Yhteisen historiallisen ja kulttuurisen perinnön yhdistämä, tiettyjen valtiollisten rajojen sisällä yhdessä elävä ihmisten yhteisö (Staatsvolk)“ (Reinhold 2017, 710).

Jotta sanan laajat merkitykset ja konnotaatiot voidaan hahmottaa, on tarpeen tarkastella historiallista kontekstia.

Ihmiset aikojen kuluessa

Sana Volk, vaikkei sitä olekaan selvästi todistettu, mutta useimmissa sanakirjoissa todettu, juontaa juurensa germaanisesta fulka „kansa, sotaväki“ (vrt. Kluge 1963, 825; vrt. Pfeifer 1989). Grimmin sanakirjan mukaan vanhin merkitys on soturien suljettu irrottautuminen (vanhaslaav. plŭkŭ „kriegsschar, kämpfende schar“) (vrt. Grimm 1854-1961, 455). Sotilaallisen kansankielisen termin lisäksi, jolla tarkoitettiin aseistettuja joukkoja, oli myös teologinen termi Jumalan kansa. Vasta 1600-luvulla, eikä vähiten Ranskan vallankumouksen seurauksena, syntyi termi Staatsvolk, jota käytetään vielä nykyäänkin (vrt. Retterrath 2016, 33).

Aina 1800-luvulle asti kehittyi monenlaisia sanakäytäntöjä. Yhteistä merkityksille on kuitenkin se, että niillä viitataan joko abstraktiin, kuvitteelliseen tai todelliseen ihmisjoukkoon, jota yhdistää uskonto, perinne, kieli tai jokin erityinen tarkoitus ja/tai jolla on samankaltaisia ominaisuuksia.

Vaihtelevat merkitykset

„Nykyisessä poliittisessa kielenkäytössä sanaa Volk käytetään harvoin“, toteaa Jörn Retterath kirjassaan Was ist ein Volk? Historiassa on myös nähtävissä sanan käytön erilaisia ilmenemismuotoja. Tämä johtuu luultavasti historian kuluessa vaihtelevista merkityssisällöistä. Kun keskiajalla sana Volk ymmärrettiin alempana luokkana (tavallinen kansa) erotuksena aatelistosta, ja sillä oli näin ollen suurelta osin negatiivinen merkitys, Ranskan vallankumouksen (1789) ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen (1776) jälkeen se ymmärrettiin „kaikkien kansalaisten kokonaisuutena, joilla on yhtäläiset oikeudet“, ja se sai näin ollen positiivisen latauksen. Sen sijaan, että raja olisi vedetty yhteiskunnan sisälle, se vedettiin sen ympärille (vrt. Retterrath 2016).

Vielä Weimarin tasavallassa kaikkialle levinnyt sana Volk disvalifioi itsensä puolueettomana ilmaisuna viimeksi kansallissosialistien omimisyrityksen kautta (vrt. Retterrath 2016).

Voidaan huomauttaa, että sanan merkityshistoria liittyy läheisesti poliittiseen ja historiallis-yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kluge kirjoittaa edelleen saksan kielen etymologisessa sanakirjassaan tästä aiheesta: „sen tunnesävy riippuu puhujan asenteesta ja mielialasta“. (Kluge 1963, 825)

„Me olemme kansa“?

Christian Böttger kirjassaan Ethnos. Der Nebel um den Volksbegriff (Sumu kansan käsitteen ympärillä) kysymystä siitä, onko vielä olemassa sellaista asiaa kuin kansa vai ovatko kansat menneisyyden ideologisia konstruktioita, joilla ei pitäisi enää olla sijaa globalisoituneessa maailmassamme. Nämä ovat kysymyksiä, joita on tällä hetkellä käsiteltävä, millä hän viittaa poliittisesti ja mediaalisesti tukahdutettuun kansan käsitteeseen.

Keskustelun arvoinen on myös syntyperäiseen yhteisöön ja kulttuuriin perustuvan me-tunteen tai kansantajun olemassaolo aikana, jolloin marginaaliset poliittiset äänet ovat muuttumassa kovemmiksi maahanmuuttopolitiikan vuoksi (vrt. Böttger 2014).

Termiä kansakunta käytetään usein synonyymisesti.

Kirjallisuus

Böttger, Christian (2014): Ethnos. Sumua kansakunnan käsitteen ympärillä. Schnellnach: Lindenbaum.

Duden, Verkkojulkaisu: https://www.duden.de/rechtschreibung/Volk [20.06.2018].

Grimm, Jacob u. Wilhelm (1854-1961): Saksan sanakirja. http://www.woerterbuchnetz.de/DWB?lemma=volk [14.06.2018].

Kluge, Friedrich (1963): Etymologisches Wörterbuch der deutschen Sprache. 19. painos. Berlin: de Gruyter.

Reinhold, Gerd (2017): Soziologie-Lexikon. Berlin/ Bosten: Oldenburg Wissenschaftsverlag.

Retterrath, Jörn (2016): „Mikä on kansa?“: Volks- und Gemeinschaftskonzepte der politischen Mitte in Deutschland 1917-1924. Berlin: de Gruyter.