Hybriditeetti

Hybriditeettimalli kuvaa kulttuurien välistä prosessia, jossa yksilön identiteetti suuntautuu uudelleen (ks. Gugenberger 2010, 68). Termi hybridiys on johdettu latinan sanasta hybrida „sekarotuinen“, ja siinä oletetaan, että yksilöt tuottavat uuden ja näin ollen kolmannen identiteetin alkuperäisestä identiteetistään ja vastaanottavan yhteiskunnan identiteetistä (ks. Gugenberger 2010, 68). Hybriditeettimallissa „puhujaa pidetään sosiaalisena toimijana“ (Gugenberger 2010, 68), joka kehittää kahden kulttuurin ja kielen yhteenkietoutumisesta uusia variaatioita, jotka menevät pidemmälle kuin yhden kielen tai kulttuurin hylkääminen tai suosiminen (vrt. Gugenberger 2010, 68).

Käsite: Bhabhan mukaan hybridiys

Vuonna 1994 Bhabha loi keskeisen hybriditeetin käsitteen, joka perustuu Foucault’n diskurssiteoriaan (ks. Engel/ Lewicki 2005, 1). Käsitteen perustana on, että uusi identiteetti voi syntyä vain kahden kulttuurin välisessä kolmannessa tilassa (ks. Engel/ Lewicki 2005, 1). „Bhabhalle subjekti on pikemminkin sen läpäisevien kielten, järjestysten, diskurssien ja järjestelmien solmu ja risteyskohta, johon liittyvät kaikki havaintomuodot, tunteet ja tietoisuuden prosessit.“ „Bhabhalle subjekti on pikemminkin solmu ja risteyskohta. Hänen metaforansa ’solmitusta subjektista‘ siirtää näin monikulttuurisuuden alueellisesta käsitteestä henkilöön“ (Engel/ Lewicki 2005, 2).

Historia: Hybridiys-termin historia

Termiä hybriditeetti käytettiin 1800-luvulla etnisen heterogeenisuuden yhteydessä, ja se sai negatiivisen konnotaation. Samalla hybriditeetin käsitteellä on positiivinen konnotaatio (vrt. Fludernik 2001, 12) ja „toimii […] kulttuurisen monimuotoisuuden kuvaamisen avainkäsitteenä“ (Fludernik 2001, 12), joka on luonteeltaan edistyksellinen (vrt. Fludernik 2001, 12). Puhujan päätös käyttää hybridejä kielimuotoja voidaan ymmärtää vastarintana vallitseville assimilaatioideologian malleille ja merkkinä yksilöiden olemassa olevasta kielellisestä monimuotoisuudesta (ks. Gugenberger 2010, 70).

Siirto nykypäivään

Nykyään hybriditeetti-ilmiötä sovelletaan kolonialistisen kontekstin ulkopuolella esimerkiksi maahanmuuttajien avoimien identiteettikäsitysten tutkimiseen ja kuvaamiseen. Saksassa ja Euroopassa asuvien muslimimuuttajien esimerkin avulla Foroutan/ Schäfer esittävät teesin, jonka mukaan yksilötasolla luodaan uusia metakertomuksia alkuperästä ja identiteetistä sekä kulttuurisesta kuulumisesta heti, kun ihmiset kokevat kuuluvansa erilaisiin kulttuurisiin tiloihin (ks. Foroutan/ Schäfer 2009, 1 f.). Hybriditeorian kriitikot taas sanovat, että muuttoprosessit eivät kokonaisuutena johda subjektin identiteetin pirstoutumiseen, minkä vuoksi hybridisaatiota ei voida ymmärtää universaalina ilmiönä (vrt. Castro Varela 2015, 270 f.).

Erottaminen hyperkulttuurisuudesta

Toisin kuin hyperkulttuurisuuden teoriassa, hybridi-identiteetillä on selkeä rajausluonne. Bienfait kuvailee tätä sosiaaliseksi „vastakkainasetteluksi ja jatkuvasti muuttuvaksi, yhteen sulautuvaksi samaistumisen hetkeksi“ (Bienfait 2006, 93). Oman kulttuurin „luominen“ vertaisryhmässä on siis keino torjua kodittomuutta (ks. Foroutan/ Schäfer 2009, 1). Integroitumisprosesseja tapahtuu, koska täydellinen integroituminen saapumismaahan vaikuttaa mahdottomalta (ks. Foroutan/ Schäfer 2009, 1 f.).

Kielitiede: Miten hybridilajikkeet muodostuvat?

Hybridimuodot ovat kielellisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia. Pienet kielelliset muutokset esimerkiksi äänne- ja prosodiatasolla voidaan toteuttaa koodinvaihdon avulla. Samoin hybridilajikkeeseen voi sisältyä uuden kielen syntyminen (ks. Gugenberger 2010, 68 f.). Risteytyneisyyden asteen osalta on huomattava, että jos suuri osa kielellisistä piirteistä, esimerkiksi alkuperäiskielestä, on korvattu vastaanottavan yhteiskunnan kielellä, risteytyneisyys on vähäistä. Kuitenkin heti, kun päästään suunnilleen kahden lähdekielen keskelle, kyseessä on alue, jossa ei ole kielellisiä rajoja ja jossa kumpaakaan lähdekielistä ei voida pitää hallitsevana. Tällöin saavutetaan kolmas tila (ks. Gugenberger 2010, 69). Kehittyneet hybridilajikkeet voivat siirtyä sukupolvelta toiselle ja olla olemassa vain väliaikaisesti (ks. Gugenberger 2010, 68).

kirjallisuus

Bienfait, Agathe (2006): Im Gehäuse der Zugehörigkeit. Wiesbaden: VS.

Castro Varela, Maria do Mar/ Dhawan, Nikita (2015): Postkoloniale Theorie – eine kritische Einführung. 2. Auf. Bielefeld: transcript.

Engel, Christine/ Roman Lewicki (2005): Konzepte von Interkulturalität. In: Engel, Christine/ Lewicki, Roman (Hrsg.): Interkulturalität. Slawistische Fallstudien. Bd. 12. Innsbruck: Innsbrucker Beiträge zur Kulturwissenschaft: Slavica Aenipontana, 1–8.

Fludernik, Monika (2001): Hybridität. Theorie und Praxis. In: Polylog 8, 7–25.

Foroutan, Naika/ Schäfer, Isabel (2009): Hybride Identitäten – muslimische Migrantinnen und Migranten in Deutschland und Europa. https://www.bpb.de/apuz/32223/hybride-identitaeten- muslimische-migrantinnen-und-migranten-in-deutschland-und-europa?p=all [22.06.2018].

Gugenberger, Eva (2010): Das Konzept der Hybridität in der Migrationslinguistik. In: Ludwig, Ralph/ Schwarze, Sabine (Hrsg.): Sprache, Identität, Kultur. Bd. 8. Frankfurt am Main: Peter Lang, 67–92.