Habitus

Latinankielinen termi habitus, joka on alun perin johdettu antiikin kreikan sanasta héxis (ἕξις), tarkoittaa pysyvää käyttäytymismotivaatiota, joka heijastuu yksilön asenteessa sekä ulkoisen olemuksen että sisäisen asenteen merkityksessä. Se kattaa yksilön käyttäytymismallien kokonaisuuden puhetavasta ja eleistä henkilökohtaisiin arvoihin ja koko elämäntyyliin. Kreikkalaisesta antiikista nykypäivään saakka termi on kokenut erilaisia merkityksenvaihteluita retoriikan, filosofian ja sosiologian kontekstissa (vrt. Simonis 2013, 287).

Muutokset termin merkityksessä

Kreikkalaisessa antiikissa erityisesti Aristoteles loi termin héxis (ἕξις), jolla hän ymmärsi yksilön pysyvää käyttäytymismotivaatiota, joka on tullut tavaksi kokemuksen ja harjoittelun kautta (vrt. Hügli 2013, 387). Näin ollen héxis on kyky tai synnyttävä periaate tuottaa tulevia tekoja (vrt. Krais 2014, 29). Roomalaisen retoriikkaopin yhteydessä habitus tarkoitti hyvin spesifistä käyttäytymis- ja ilmaisutapaa, jota varten katsottiin tarvittavan tietty asento, puhetapa ja henkinen asenne. Renessanssissa näitä kategorioita täydennettiin tietyllä puhetyylillä sekä puheen sopivalla äänenkorkeudella. (vrt. Sominis 2013, 287-288).

Norbert Eliaksen habituksen käsite

Sosiologian alalla erityisen vaikutusvaltaisia olivat Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun lähestymistavat. Sosiologi ja kulttuurifilosofi Norbert Elias (1897-1990) lähtee siitä, että yksilön ajattelu-, tunne- ja käyttäytymismallien ja heitä ympäröivien sosiaalisten rakenteiden välillä on vahvoja keskinäisiä riippuvuussuhteita (vrt. Volkmann 2013, 164). Niinpä hän kuvaa teoksessaan Process of Civilisation (1939), että kulloisiakin tapoja ja tottumuksia on tarkasteltava suhteessa kulloiseenkin kulttuuriin, ajankohtaan ja yhteiskunnalliseen asemaan.

Tämän riippuvuuden vuoksi Elias myös liittää aina tietyn sosiaalisen ryhmän erityisille tavoille omanlaisensa tehtävän. Tietyn pöytäetiketin noudattaminen, tervehdysrituaali tai sen erottaminen, mikä on yksityistä ja mikä julkista, toimivat erona muihin sosiaalisiin ryhmiin. Koska alemmat luokat pyrkivät kuitenkin aina jäljittelemään ylempien luokkien tapoja, jälkimmäisten on aina tarkennettava tapojaan, mikä siirtää jatkuvasti sen rajaa, mikä on sosiaalisesti hyväksyttävää kyseisessä ryhmässä. Mitä suuremmiksi sosiaaliset ryhmät tai valtiot Eliaksen mukaan kasvavat, sitä enemmän myös yksittäisten ryhmien tavat erottuvat toisistaan.

Eliasille tämä mekanismi ei ole vain ulkoinen, sosiaalinen prosessi, vaan myös psykologinen. Sosiaaliset tavat ja konventiot sisäistetään sosiaaliseen habitusemaamme kasvatuksen ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksen kautta, jolloin sosiaalisista säännöistä ja sosiaalisesta pakottamisesta tulee „toinen luontomme“ (vrt. Eichener 2013, 64). Näin syntyisi „psyykkisen itsepakkokeinokoneiston erikoinen vakaus, joka nousee ratkaisevaksi piirteeksi jokaisen ’sivistyneen‘ ihmisen habitussa“ (Elias 1976b, 320).

Näin ollen Eliasille sosiaalinen habitus on itse psykologisoitunut sivistys, joka voi vaihdella kulttuurin, aikakauden ja yhteiskuntaluokan mukaan.

Pierre Bourdieun habituksen käsite.

Ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun (1930-2002) teoriaan habituksen käsite liitetään kuitenkin vahvimmin. Eliaksen tavoin (myös Marcel Maussin tai Erwin Panofskyn teesejä seuraten (vrt. Krais 2014, 24)) Bourdieu selittää samankaltaisista sosiaalisista konteksteista tulevien yksilöiden (vrt. Schroer 2017, 326) homogeenisen käyttäytymisen jaetun habituksen olemassaololla. Näin ollen yksilön habitus ei ole ymmärrettävä yksilön persoonallisuuden ilmentymänä, vaan olennaisesti sosiaalisten suhteiden määrittämänä. Bourdieu ymmärtää habituksen „pysyvien ja siirrettävissä olevien dispositioiden järjestelmänä“ (Bourdieu 2015, 98), joka kattaa ja jäsentää henkilön koko ulkonäön, päätöksenteon, ajattelun ja käyttäytymisen, mukaan lukien kulutuskäyttäytymisen, taide-esineiden käsittelyn, mieluisan vaatetuksen, asumismakujen, poliittisen kannan, ruokailutottumusten, sukupuoliroolien, puhekäyttäytymisen ja viime kädessä koko elämäntavan.

Riippuen yksilön pääoman määrästä ja tyypistä (taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen, symbolinen pääoma), hänellä on erilainen asema yhteiskunnan sosiaalisessa tilassa. Yhteiskuntaluokkaan tai -miljööseen kuuluminen ei siis heijastu ainoastaan taloudelliseen pääomaan vaan myös yksilöiden välisiin hienovaraisiin eroihin, kuten makuun, elämäntyyliin ja habitukseen. Tässä suhteessa habitus ei ole mitään muuta kuin „aiempien sukupolvien sisäänrakennettua kulttuuripääomaa“ (Bourdieu 1987, 129) – tai Eliaksen tapaan sisäistettyä sosialisaatiota. Maun muodostuminen on siis viime kädessä luokkamakua, joka omaksutaan „generatiivisen kieliopin“ (ks. Chomsky) tavoin perheessä ja koulussa tapahtuvan sosialisaation kautta (vrt. Ibid., 143).

„Maku on kaiken sen perusta, mitä ihmisellä on […], kuten se, mitä hän on muille, mihin hän luokittelee itsensä ja mihin muut hänet luokittelevat“ (Ibid., 104).

Opittuna käyttäytymismallina habitus on pohjimmiltaan vakaa ja rajoittaa yksilön sosiaalista käytäntöä (vrt. Schroer 2017, 333). Pitkällä aikavälillä yksilön käyttäytymismalli voi kuitenkin muuttua (vrt. Ibid., 318), jos yksilön asema sosiaalisessa tilassa muuttuu. Sosiologisesta näkökulmasta katsottuna habitus on siis linkki yksilön vapauden ja sosiaalisten rakenteiden asettamien rajoitusten välillä (vrt. Schroer 2017, 317). Myös Bourdieulle habitus on erottautumisen funktio (vrt. Jurt 2013, 86) eli sosiaalisen ryhmän rajaaminen muista, joten se on sosiaalisen eron ilmentymä ja luokkataistelu, jossa yksilöt pyrkivät säilyttämään tai parantamaan asemaansa.

Habitus on siis samalla kertaa sosiaalisten käytäntöjen tuote sekä näiden käytäntöjen, hierarkioiden ja viime kädessä hallinnan suhteiden uusintamisen ja ilmentämisen väline.

Habitus ja viestintä

Yksilöiden välisiä habituseroja voidaan havaita paitsi kulttuurin sisäisten sosiaalisten ryhmien välillä myös eri kulttuureihin kuuluvien yksilöiden välillä. Viestintäprosessien osalta käy selväksi, että toimijoiden habituaaliset käyttäytymishorisontit määrittävät kommunikatiiviset mahdollisuudet. Väärinkäsityksiä syntyy helposti, kun eri kulttuureista, eri sukupolvista tai eri ympäristöistä tulevat ihmiset joutuvat kommunikoimaan keskenään. Koska Bourdieun mielessä jokainen habitus kulkee käsi kädessä rajautumisen kanssa muista elämäntavoista, omien ja toisten käyttäytymismallien pohtiminen on välttämätöntä, jotta voidaan torjua tästä johtuvaa torjunta-asennetta. Kulttuurien välisessä viestinnässä on nimittäin keskeistä, että toista kohtaan suhtaudutaan lähtökohtaisesti arvostavasti ja suvaitsevaisesti.

Kirjallisuus

Bourdieu, Pierre: Hienovaraiset erot. Sosiaalisen arvostelun voiman kritiikki. Frankfurt a. M.: Suhrkamp 1987.

Bourdieu, Pierre: Sosiaalinen järki. Teoreettisen järjen kritiikki. Frankfurt a. M.: Suhrkamp 2015.

Eichener, Volker u. Ralf Baumgart: Norbert Elias zur Einführung. 3rd fully revised ed. Hamburg: Junius 2013.

Elias, Norbert: Sivilisaatioprosessista. Sosiogeneettisiä ja psykogeneettisiä tutkimuksia. Käyttäytymisen muutokset länsimaiden maallisissa yläluokissa. Frankfurt a. M.: Suhrkamp 1976 (= 1).

Elias, Norbert: Sivilisaatioprosessista. Sosiogeneettisiä ja psykogeneettisiä tutkimuksia. Yhteiskunnan muodonmuutos ja sivilisaatioteorian hahmotelma. Frankfurt a. M.: Suhrkamp 1976 (= 2).

Hexis. Teoksessa: Philosophielexikon. Länsimaisen filosofian henkilöt ja termit antiikista nykypäivään. Toimittaneet Anton Hügli ja P. Lübcke. Reinbeck: Rowohlt 2013. s. 387.

Jurt, Joseph: Bourdieu, Pierre. In: Metzler Lexikon Literatur- und Kulturtheorie. Lähestymistavat – Henkilöt – Perustermit. Ed. by Ansgar Nünning. Viides päivitetty ja laajennettu painos. Stuttgart: Metzler 2013, s. 85-87.

Krais, Beate ja G. Gebauer: Habitus. Bielefeld: Transcript 2014.

Schroer, Markus: Sosiologiset teoriat. Klassikoista nykypäivään. Stuttgart: Wilhelm Fin 2017 (=UTB).

Simonis, Linda: Habitus. In: Metzler Lexikon Literatur- und Kulturtheorie. Lähestymistapoja – Henkilöt – Perustermit. Ed. by Ansgar Nünning. Viides päivitetty ja laajennettu painos. Stuttgart: Metzler 2013. s. 287-288.

Volkmann, Laurenz: Elias, Norbert. In: Metzler Lexikon Literatur- und Kulturtheorie. Lähestymistavat – Henkilöt – Perustermit. Ed. by Ansgar Nünning. Viides päivitetty ja laajennettu painos. Stuttgart: Metzler 2013. s. 164-165.