Eristinen dialektiikka (Arthur Schopenhauer)

Arthur Schopenhauer oli saksalainen filosofi, kirjailija ja yliopistonlehtori. Hän syntyi kauppiasperheen poikana Danzigissa vuonna 1788. Vuosina 1803/1804 Schopenhauer teki opintomatkan halki Euroopan. Sen jälkeen hän opiskeli lääketiedettä Göttingenissä ja sitten filosofiaa Berliinissä. Schopenhauer väitteli myös filosofian tohtoriksi vuonna 1813. Vuonna 1819 julkaistiin hänen pääteoksensa Die Welt als Wille und Vorstellung (Maailma tahtona ja mielikuvituksena). Vuotta myöhemmin hän aloitti opettamisen Berliinin yliopistossa. Epidemian vuoksi Schopenhauer pakeni vuonna 1831 Frankfurt am Mainiin, jossa hän kuoli vuonna 1860.

 

Eristinen dialektiikka – Oikeassa olemisen taito

„Eristinen dialektiikka on taidetta kiistellä ja kiistellä siten, että ollaan oikeassa, eli per fas et nefas (oikealla ja väärällä).“ (Schopenhauer 2019, 10)

Arthur Schopenhauer kuvaa „luonnollista[] pahuutta“ (ibid., 10), „synnynnäistä turhamaisuutta“ (ibid., 10 f.) ja „räävittömyyttä“ (ibid., 11) olennaisiksi ihmisominaisuuksiksi ja samalla syiksi eristisen dialektiikan välttämättömyyteen. Edellinen tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät ole pohjimmiltaan rehellisiä eivätkä pelkästään puhu totta. Turhamaisuus tähtää siihen, että emme halua olla väärässä ja että keskustelukumppanimme ei saisi olla oikeassa. Lopulta puhumattomuus tarkoittaa sitä, että ihmiset ensin puhuvat ja sitten ajattelevat (vrt. Schopenhauer 2019).

Mutta mitä eristinen dialektiikka oikeastaan tarkoittaa? Kuten edellä olevasta sitaatista jo kävi ilmi, eristisessä dialektiikassa on kyse siitä, että keskusteltaessa ollaan oikeassa, per fas eli sallitulla tavalla ja per nefas eli kielletyllä tavalla. Sallitulla tavalla tarkoittaa totuuden kertomista, mutta kielletyllä tavalla tarkoittaa sitä, että ei kerrota totuutta. Jos huomaamme jälkikäteen olleemme väärässä, meidän pitäisi saada se näyttämään siltä kuin olisimme olleet oikeassa (vrt. Schopenhauer 2019): „totta pitäisi näyttää väärältä ja väärää pitäisi näyttää oikealta“ (Schopenhauer 2019, 11).

Väitettä voidaan tarkastella yhtäältä sen objektiivisen totuuden kannalta ja toisaalta sen pätevyyden kannalta keskustelukumppanin kanssa. Eristisessä dialektiikassa olennaista ei ole väitteen totuus, vaan se, voimmeko puolustaa sitä vastaavasti ja hyväksyykö myös keskustelukumppani sen totena. „Niinpä käy niin, että se, joka kiistelee, ei pääsääntöisesti taistele totuuden, vaan väitteensä puolesta“ (Schopenhauer 2019, 12). Kiinnostus totuuteen väistyy kiinnostuksen tieltä turhamaisuuteen (vrt. Schopenhauer 2019).

Eristinen dialektiikka on erotettava logiikasta eli puhtaasta objektiivisesta totuudesta sekä sofistiikasta eli väärien propositioiden väittämisestä, koska sekä logiikka että sofistiikka edellyttävät, että tiedämme totuuden. Mutta koska Schopenhauerin mukaan emme tiedä, mitä totuus on, voimme jättää sen väittelyssä huomiotta. Näin ollen erististä dialektiikkaa voidaan pitää pikemminkin „näennäislogiikkana“ (Schopenhauer 2019, 20).

 

Kiistelyn metaforasta

On silmiinpistävää, että Schopenhauer käyttää kiistelemisestä metaforia, jotka ovat luonteeltaan sotaisia – esimerkiksi hyökkäys ja puolustus, hyökkääminen ja puolustautuminen, vastustajat, aseet, voittajat, riitely, lyöminen sekä taistelu. Lisäksi hän vertaa riitelyä miekkailuun: „lyödä ja torjua, siinä on kyse, aivan kuten dialektiikassa: se on älyllistä miekkailutaitoa“ (Schopenhauer 2019, 21 f.). Lakhoff ja Johnson toteavat, että metaforat vaikuttavat kielen lisäksi myös ajatteluun ja toimintaan. Tämän mukaan keskustellessamme hyökkäämme ja puolustamme väitettämme. Haluamme voittaa vastustajamme ja voittaa keskustelun olemalla oikeassa (vrt. Lakhoff/ Johnson 2007).

Mutta miten joku pysyy oikeassa keskustelussa? Schopenhauer puhuu apuvälineistä, „epätasaisesti jakautuneesta luonnonlahjasta“ (Schopenhauer 2019, 13) – riippuen henkilön fiksuudesta. Tätä varten hän luettelee 38 niin sanottua apuvälinettä, jotka on lueteltu alla (vrt. Schopenhauer 2019).

 

Artifices

– Keksintö 1: Laajentuminen

– Artifice 2: Homonymia

– Keksintö 3: Absolutisointi

– Keino 4: kiertotiet

– Keino 5: Premissiot ad populum ja ex concessis.

– Temppu 6: Piilotettu petitio principii.

– Temppu 7: Sallitaan enemmän kuin on tarpeen.

– Temppu 8: provosointi kysymyksillä

– Temppu 9: kiertotien myöntäminen

– Temppu 10: Myönnetään uhmakkuudesta.

– Temppu 11: Myönnytyksistä johdattelu

– Temppu 12: Eufemismit ja dysfemismit

– Temppu 13: Pienempi paha

– Temppu 14: Oikeuden väittäminen

– Temppu 15: Feintti

– Temppu 16: Ad populum

– Temppu 17: Sofistisuus

– Temppu 18: Keskustelun keskeyttäminen

– Kikka 19: Argumenttien vieminen yleistyksiin

– Kikka 20: Todisteiden hankkiminen salaa.

– Temppu 21: Strategioiden pelaaminen

– Temppu 22: Väitteen esittäminen petitioina.

– Temppu 23: Liioittelun yllyttäminen.

– Temppu 24: Kumoa seurausten avulla

– Kikka 25: Kiistäminen vastaesimerkin avulla.

– Temppu 26: Retorsio

– Temppu 27: Provokaation kehittäminen

– Temppu 28: Argumentum ad auditores

– Temppu 29: Harhauttaminen

– Temppu 30: Vetoaminen auktoriteettiin

– Temppu 31: Ilmaise ymmärtämättömyyttä, väitä ymmärtämättömyyttä.

– Temppu 32: kumoaminen rekursiolla.

– Temppu 33: Sovellettavuuden kieltäminen

– Temppu 34: Ympyröinti

– Kikka 35: Argumentum ab utili

– Temppu 36: Simuloitu argumentti

– Temppu 37: Väitteen kumoaminen todisteilla

– Kikka 38: Ad personam (vrt. Schopenhauer 2019).

 

 

Kirjallisuus

Lakhoff, George/ Johnson, Mark (2007): Living in Metaphors. Kielikuvien rakentaminen ja käyttö. 5. painos. Heidelberg: Carl-Auer-Systeme.

Schopenhauer, Arthur (2019): Oikeassa olemisen taito. 16. painos. Hamburg: Nikol.