Enkulturaatio

Termi enkulturaatio on yhdistelmä kreikkalaisesta etuliitteestä en „in“ ja latinan substantiivista cultura „hoito, huolenpito“ (vrt. Walz 2010, 8), ja se tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkea sitä, mitä viljellään eli mihin ihmiset vaikuttavat (vrt. Pohl 2008, 9). Enkulturaatioteoria voidaan luokitella sosiologiaan ja antropologiaan, jolloin selkeä luokittelu tieteellisiin kategorioihin on yhtä vaikeaa kuin termin yleispätevä määrittely.

Määritelmä

Termi enkulturaatio on yhdistelmä kreikkalaisesta etuliitteestä en „in“ ja latinan substantiivista cultura „hoito, huolenpito“ (vrt. Walz 2010, 8), ja se tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkea sitä, mitä viljellään eli mihin ihmiset vaikuttavat (vrt. Pohl 2008, 9). Enkulturaatioteoria voidaan luokitella sosiologiaan ja antropologiaan, jolloin selkeä luokittelu tieteellisiin kategorioihin on yhtä vaikeaa kuin termin yleispätevä määrittely.

Enkulturaatio osana sosialisaatiota

Moninaisuudesta huolimatta kaikille määritelmille on yhteistä se, että ne kuvaavat ensisijaisesti kulttuurisen omaksumisen muotoja lapsuudessa ja nuoruudessa ja määrittelevät siten enkulturaation. Näin ollen enkulturaatio liittyy erottamattomasti sosialisaatioon eli „kaikkien niiden oppimisprosessien kokonaisuuteen […], jotka ovat seurausta ihmisen ja hänen ympäristönsä vastavuoroisesta diskursiivisesta kommunikaatiosta“ (Carlsburg 2011, 29). Myös Claessens kuvaa enkulturaatiota osana sosialisaatioprosessia ja jakaa sen toisaalta sosiabilisaation osa-alueeseen, jolla tarkoitetaan emotionaalista perustaa, maailman perustarpeiden välittämistä ja ensisijaista sosiaalista kiinnittymistä. Toisaalta hän yhdistää sen enkulturaatioon, jolle on ominaista vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus, perhemiljöö ja sekundaarinen sosiaalinen kiinnittyminen (vrt. Claessens 1962, 23).

Enkulturaatio sosialisaatioprosessina

Esitetyistä määritelmistä käy ilmi, että enkulturaatio nähdään itsenäisenä prosessina, joka on kuitenkin aina osa sosialisaatiota. Kulttuuristumisen oletetaan olevan elinikäinen prosessi, joka alkaa syntymästä ja jolla on eri tekijöiden ja instanssien vaikutuksesta persoonallisuutta ja kulttuuria määrittävä vaikutus (ks. Claessens 1962, 100; ks. Toaspern 1971, 36).

Enkulturaation alkamista syntymästä kuvataan siten, että vastasyntynyt ihminen uppoutuu miljööseen, jossa tietty kulttuuri muokkaa olentoa ja pakottaa sen alusta alkaen tiettyihin malleihin (vrt. Claessens 1962, 100). Tätä varhaista enkulturaatiota syvennetään ja muokataan edelleen eri instansseissa.

Perhe, koulu ja vertaisryhmä

Ensimmäinen ja tärkein instanssi on perhe, jonka kautta lapsi rakentaa alkeellisen minä-identiteetin. Koska tämä vaihe on lapsen myöhemmän kehityksen perusta, se liittyy läheisesti enkulturaatioon ja muodostaa sen perustan. Lisäksi vanhempien ja muiden enkulturaattoreiden käyttäytymistä on aina tarkasteltava kulttuurisen vaikutuksen yhteydessä (ks. Carlsburg 2011, 30). Enkulturaation ja kasvatuksen erottaminen toisistaan on välttämätöntä, sillä kasvatuksella pyritään vaikuttamaan käyttäytymiseen ja muuttamaan sitä, kun taas enkulturaatio tapahtuu satunnaisesti (ks. Carlsburg 2011, 31).

Koululla on myös sosialisaatio- ja enkulturaatiofunktio, sillä se valmistaa kypsään osallistumiseen yhteiskuntaan ja tarjoaa järjestelmällistä opetusta kulttuuritekniikoihin. Muita funktioita ovat esimerkiksi opetus- ja kasvatusfunktio (vrt. Carlsburg 2011, 33).

Kolmas ja viimeinen sosialisaatioinstanssi ovat vertaisryhmät. Aikuisten kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen verrattuna nämä mahdollistavat suuremman vapauden lasten ja nuorten symmetrisessä suhteessa. Tässä instanssissa voi esiintyä ristiriitoja olemassa olevien normien ja arvojen kanssa, jolloin myös täällä voidaan havaita uutta enkulturaation laatua (vrt. Carlsburg 2011, 36).

Tavoitteet ja vuorovaikutus

Nämä sosialisaation ja enkulturaation tapaukset tekevät selväksi, miten ajattelu- ja toimintamalleja voidaan omaksua tiedostamatta eri tasoilla. Tässä yhteydessä sosiaalistumisen päämääränä on ymmärrettävä persoonallisuuden kehittyminen, jota muokkaavat enkulturaatio sekä koulutus- ja kasvatusprosessit.

Nämä prosessit liittyvät läheisesti toisiinsa, sillä ne ovat „mielekäs apu kulloiseenkin kulttuuriin kasvamisessa ja samalla itse kulttuurisesti värittyneitä“ (Carlsburg 2011, 35).

Enkulturaatiolle annetaan ratkaiseva merkitys myös kulttuurienvälisissä kohtaamisissa: kun eri kulttuurit kohtaavat ja akkulturaation kautta tapahtuu muutosprosessi ryhmien ja yksilöiden enkulturaatiossa (ks. Carlsburg 2011, 38).

Kirjallisuus

Carlsburg, Gerd-Bodo von (2011): Enculturation through social competence acquisition. Frankfurt: Peter Lang.

Claessens, Dieter (1962): Perhe ja arvomaailma. Tutkimus ihmisen „toisesta, sosiokulttuurisesta syntymästä“. Berliini: Duncker & Humblot.

Pohl, Reinhard (2011): Intercultural competence. Teoksessa: Pohl, Reinhard (toim.): Saksa ja maailma. Kiel: Magazin.

Toaspern, Horst (1971): Der Kulturaneignungsprozess. Myös panos poliittiseen sosiologiaan. Stuttgart: Ferdinand Enke.

Walz, Hans (2010): Integration, assimilation, acculturation, accommodation, enculturation. Grundbegriffe des Migrationsgeschehens: https://www.akademie-rs.de/fileadmin/user_upload/pdf_archive/barwig/2010_ORWO/Walz_Migration_-_Grundbegriffe_…27.10.2010.pdf [23.06.2018].

Wurzbacher, Gerhard (1963): Sozialisation – Enkulturation – Personalisation. Teoksessa: Wurzbacher, Gerhard (toim.): Der Mensch als soziales und personales Wesen. Sosialisaation käsitteeseen ja teoriaan liittyviä kirjoituksia sosiologian, psykologian, työtieteiden, lääketieteen, kasvatustieteen, sosiaalityön, kriminologian ja valtio-opin näkökulmasta. Stuttgart: Ferdinand Enke.