Blackfacing tarkoittaa valkoisen henkilön maskeeraamista mustalla maalilla, jotta hän näyttäisi ihonväriltään erilaiselta. Tämä käytäntö on yleinen kaikkialla Saksassa, ja sitä käytetään esimerkiksi teatteriesityksissä, karnevaalikulkueissa tai joululauluryhmissä. Visuaalisen muutoksen lisäksi blackfacingilla on myös poliittinen ulottuvuus, joka on aiheuttanut viime vuosina kiivasta keskustelua (ks. Voss 2014, 103).
Siirtomaaperinne
„Blackfacing / Blackface on teatteri- ja viihdemaskerointi, joka sai alkunsa 1800-luvun Yhdysvalloista, mutta otettiin käyttöön myös Euroopassa Euroopan siirtomaavallan alussa.“ (Khabo Koepsell 2015, 48) Niin sanotuissa „minstrel-show’ssa“ valkoiset näyttelijät maskeerasivat itsensä mustalla maalilla tai hiilellä ja „esittivät rasistisia stereotypioita mustasta väestöstä. […] Musta ihonväri on aina edustanut blackfacingin perinteessä primitiivisyyttä ja henkistä rajoittuneisuutta.“ (Khabo Koepsell 2015, 48.) Nykyinen blackfacing hyödyntää siis rasistisia perinteitä ja uusintaa niitä.
Blackfacing Saksassa
Viime vuosina Saksassa on keskusteltu erittäin kriittisesti kulttuuritapahtumista, joissa on käytetty blackfacingia. Esimerkiksi Berliinin Schlosspark-teatterin teatteriesitys Ich bin nicht Rappaport (En ole Rappaport) 5. tammikuuta 2012 tai ZDF:n ohjelma Wetten, dass…? joulukuussa 2013, jossa Augsburgin asukkaat pukeutuivat Jim Knopfiksi ja veturinkuljettaja Lukasiksi. Vaikka blackfacing ei Saksassa ole suoraan amerikkalaisten minstrel-show’n perinnettä eikä edellä mainittujen esimerkkien tekijöiden tarkoitusta voida pitää rasistisena, blackfacing perustuu stereotypioihin ja rasistisiin ajatuksiin, jotka ovat siirtomaamenneisyyden muovaamia.
Rasismi ei riipu aikomuksesta
Värilliset ihmiset (esim. Bühnenwatsch-yhdistyksen aktivistit) kritisoivat „valkoisten ihmisten valtaa määritellä rasismia“ (Ganz 2012, 127) ja korostavat, että rasismi on usein rakenteellista ja että sitä voidaan harjoittaa tarkoituksesta riippumatta. Hylton huomautti esimerkiksi, että Serena Williamsin tennisotteluiden yleisössä oli ihmisiä, jotka mustasivat itsensä, ja totesi: „Jotkut väittävät, että kasvomaalaus moottoriurheilukilpailuissa ja muissa urheilu- ja vapaa-ajan tapahtumissa on hyväntahtoista ja hauskaa kaikille. Näille ihmisille blackfacing kuuluu harmittoman ja harmittoman hauskanpidon kategoriaan. Toisen tulkinnan mukaan mikään blackface-esitys ei kuitenkaan voi olla neutraali sen vaikutuksen kannalta mustiin ja mioritisoituneisiin etnisiin yhteisöihin. On kiistatonta, että mustat ja vähemmistöihin kuuluvat yhteisöt ovat herkkiä ja siksi haavoittuvaisia blackface-esityksille.“ (Hylton 2018, 11)