Assimilaatio

Assimilaatiolla tarkoitetaan valtion lähentämistä tai sisällyttämistä. Latinan assimilatio-sanasta voidaan johtaa, että jotain tehdään samanlaiseksi tai mukautetaan (vrt. Duden 2013). Tätä rinnastamista voidaan havaita monissa yhteyksissä. Termi voidaan mainita esimerkiksi totuttelun yhteydessä. Kaukaisiin maihin matkustavien ihmisten on ensin sopeuduttava uusiin ulkoisiin olosuhteisiin. Tämä sisältää ajanmuutoksen, lämpötilan ja valaistusolosuhteet (vrt. Spektrum.de 2018). Assimilaatiota voidaan tarkastella myös kielitieteen, biologian, oppimispsykologian ja kulttuurin yhteydessä.

Assimilaatio oppimispsykologian yhteydessä

Jean Piaget käsitteli teoriassaan lasten kognitiivista kehitystä. Näin hän käsittelee kahta tiivistä prosessia. Toisaalta hän kuvaa akkommodaatiota, joka kuvaa kykyä muuttaa oppimiskäyttäytymistä. Toiseksi assimilaatio on uusien kokemusten sisällyttämistä olemassa oleviin skeemoihin. Jo olemassa olevaa tietämystä käytetään luokittelemaan uudet ulkoiset ärsykkeet tunnettuihin malleihin ja saamaan tietyt tilanteet näyttämään samankaltaisilta. Prosessissa havaintoa voidaan muuttaa siinä määrin, että tietty tilanne voidaan hallita (vrt. Hoppe-Graff 2014, 150-152).

Esimerkki omaksumisesta on lapsi, joka haluaa potkaista lääkintäpallon maaliin ensimmäistä kertaa. Lapsella on jo kokemusta jalkapallon potkimisesta potkaisemalla palloa jalalla. Tämän seurauksena pallo lentää sen ominaisuuksien vuoksi aiottuun kohteeseen. Lapsi tietää, että pallo on liikkunut sen voimalla. Tämän aikaisemman kokemuksen perusteella lapsi säätää vähitellen voimankäyttöään lääkintäpalloon niin, että se saavuttaa kohteen potkun jälkeen.

Assimilaatio kulttuurisessa kontekstissa

Kuten sopeutuminen, myös sopeutuminen tapahtuu kulttuurisessa kontekstissa. Tarkemmin sanottuna se tarkoittaa „vähemmistöyhteiskunnan jäsenten sopeutumista enemmistöyhteiskunnan standardeihin, määrittelyihin, käyttäytymissääntöihin ja normeihin“ (Hoesch 2018, 82). Tällä tarkoitetaan usein kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteetin hylkäämistä. Assimilaatiotutkimuksessa tämä negatiivisesti sävyttynyt näkemys on kiistanalainen, eikä sitä ole tällä hetkellä ratkaistu tarkemmin. Assimilaatiopolitiikka on kuitenkin todellista, sillä väestöryhmiä assimiloidaan usein väkisin (ks. Hoesch 2018, 82 f.).

Assimilaatio saa näin ollen negatiivisen sävyn. Siksi julkisessa keskustelussa puhutaan usein kotouttamisesta, vaikka sillä tarkoitetaan assimilaatioprosessia. Esimerkkejä poliittisen tahdon pakottamasta assimilaatiosta löytyy usein. Esimerkiksi Kanadan hallitus „pakotti noin 150 000 inuiitti- ja métis-lasta sisäoppilaitoksiin vuosien 1874 ja 1970-luvun välillä“ (Hoesch 2018, 83), jolloin nämä lapset erotettiin perheistään ja eristettiin alkuperäkulttuuristaan.