Salaliittoteoriat

Salaliittoteoriat määritellään toimiksi, joissa annetaan ymmärtää, että muut ihmiset, esimerkiksi vaikutusvaltaiset poliitikot tai vaikutusvaltaiset yrittäjät, pyrkivät salaa pahoihin aikomuksiin. Väitetään, että he suunnittelisivat jotain, joka antaisi heille etua ja vahingoittaisi kaikkia muita ihmisiä. Salaliittolaiset ovat siis demokratian vastainen ryhmä, joka vastustaa väestön enemmistöä ja toimii sitä vastaan (vrt. Appel ja Mehretab, 2019). Näin luodaan viholliskuva. Salaliittoteoreetikot yrittävät todistaa salaliittoteorian sekoittamalla faktoja ja keksittyjä tietoja. Salaliittoteorialle ei kuitenkaan ole todistettavissa olevaa näyttöä (vrt. Schneider ja Toyka-Seid, 2020).

Salaliittoteoriat ja salaliittoideologiat

Kirjallisuudessa tehdään ero salaliittoteorioiden ja salaliittoideologioiden välillä. Salaliittoteoria tai myös salaliittohypoteesi implikoi, että salaliittoa voidaan testata empiiristen väitteiden osalta, mikä mahdollistaa myös korjaukset itseensä. Jos teorian totuudenmukaisuuden todentamiseksi tehdyn empiirisen tutkimuksen perusteella todetaan, että teorian tueksi ei ole riittävästi todisteita, se hylätään (vrt. Lpb). Toisaalta puhutaan salaliittoideologiasta, jos salaliittoteoriaa pidetään edelleen yllä päinvastaisista todisteista huolimatta. Tällaisiin ideologioihin uskovia ihmisiä kutsutaan myös salaliittoihin uskoviksi. „Totalitaaristen poliittisten ideologioiden tapaan myös salaliittoideologiat edustavat absoluuttista totuusvaatimusta, jolla on selkeästi tunnistettava viholliskuva.“ (Lpb)

Syyt

Salaliittoteorioihin uskomiselle on tunnistettu kolme erilaista motiivia. Episteeminen motiivi esiintyy ensisijaisesti monimutkaisten järjestelmien ja ilmiöiden kohdalla. Salaliittoteoriat tarjoavat monimutkaisten tosiseikkojen yksinkertaistamisen ymmärrettäviksi selityksiksi yksinkertaisella ystävä-vihollinen -asetelmalla. Yksi esimerkki on ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäminen. Kyseessä on tieteellinen ilmiö, joka on valtavan monimutkainen ja jota on tutkittu paljon, mutta jota ei silti voida täysin ymmärtää. Muutoksen kieltäminen muka yksinkertaisten selitysten avulla vähentää monimutkaisuutta, jota on kohdattava.

Toinen motiivi liittyy hallinnan menettämisen ja voimattomuuden tunteen käsittelyyn (eksistentiaalinen motiivi). Se puhuttelee, kun ihmiset tuntevat, etteivät he hallitse elämäänsä ja tuntevat ulkoiset vaarat uhkaaviksi. Tällaisissa tilanteissa ihmiset ovat vastaanottavaisempia salaliittoteorioille ja uskovat niihin todennäköisemmin.

Kolmas motiivi, sosiaalinen motiivi, liittyy epävarmuuden ja syrjäytymisen tunteen kompensointiin. Salaliittoteorioiden avulla ihmiset voivat tuntea olonsa paremmaksi ja ne voivat tarjota identifikaatiota ryhmälle tai henkilölle (vrt. Appel ja Mehretab, 2019).

Salaliittoteoriat kautta aikojen

Salaliittoteoriat saavat lisää suosiota ja huomiota suuren epävarmuuden ja kriisin aikoina. Ne eivät siis ole mikään postmodernismin ainutlaatuinen ilmiö, vaan niitä on esiintynyt kerta toisensa jälkeen ihmiskunnan historiassa. Esimerkiksi 1300-luvulla, kun rutto levisi Euroopassa. Silloinkin syntipukki löytyi juutalaisista maanmiehistä ja vanhaa viholliskuvaa tarjoiltiin. Tuon ajan salaliittoteorioiden mukaan heidän oletettiin olevan syyllisiä ruttoon, ja he joutuivat kohtaamaan vainoa ja kostotoimia (vrt. Appel ja Mehretab, 2019). Toinen esimerkki on puukotuslegenda. Siinä demokraattisen vasemmiston sekä kommunistien ja juutalaisten petos Saksan Wehrmachtia vastaan nimetään syyksi tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Puukko selkään -legenda palveli paitsi Saksan oman minäkuvan vahvistamista myös kansallissosialistien politiikan oikeuttamista (vrt. Lpb). Nykyaikana on havaittavissa erilaisten salaliittoteorioiden lisääntynyt esiintyminen. Asiantuntijoiden ja auktoriteettien tieto on salaliittoteorioiden kannattajien keskuudessa menettämässä merkitystään, ja koetut totuudet muodostavat päätösten perustan. yhteiskunnallisessa keskustelussa on kuitenkin tärkeää olla avoin vastakkaisille mielipiteille. jos teoriat ovat faktapohjaisia ja perustuvat vankkoihin perusteisiin, niitä ei pidä hylätä kevyesti salaliittonarratiiveina, vaan niistä on käytävä kriittistä keskustelua. Muussa tapauksessa tapahtuu vastapuolen mahdollisesti perusteeton diskreditointi ja kehystäminen ja estetään yhteiskunnallinen keskustelu (vrt. Douglas ym. 2019).

Myös Corona-pandemian jälkeen on havaittavissa erilaisten salaliittoteorioiden ja salaliittologiikkojen lisääntynyttä huomiota. Nämä vaihtelevat talousjärjestelmän tarkoituksellisesta tuhoamisesta virusten olemassaolon kieltämiseen. Osa teorioista ja väitteistä on keskenään ristiriidassa, mutta ne ovat kuitenkin kasvattamassa suosiotaan, ja niistä keskusteltiin hiljattain myös liittovaltion lehdistötilaisuudessa (vrt. liittovaltion lehdistötilaisuus, 31.8.2020).

Kirjallisuusluettelo

Schneider, Gerd ja Toyka-Seid Christiane (2020): Das junge Politik-Lexikon von www.hanisauland.de, Bonn: Bundeszentrale für politische Bildung.

Landeszentrale für politische Bildung. www.lpb-bw.de/verschwoerungstheorien.

Appel ja S. Mehretab (2019). The Psychology of the Postfactual: On Fake News, „Lügenpresse“, Clickbait & Co. salaliittoteoriat (s. 117-126).

Douglas, Karen, Uscinski, Joseph, Sutton, Robbie M., Cichocka, Aleksandra, Nefes, Turkay, Ang, Chee Siang, Deravi, Farzin (2019): Understanding conspiracy theories. Advances in Political Psychology, 40 (S1). pp. 3-35.

Liittohallitus: www.bundesregierung.de/breg-de/suche/regierungspressekonferenz-vom-31-august-2020-1781420.