Kielen oppiminen

Kielen omaksumisella – tai kielen kehityksellä – tarkoitetaan uuden kielen oppimisprosessia. Prosessin aikana omaksutaan kielen omat säännöt ääntämisen, kieliopin ja sanaston aloilla (ks. Metzler Lexikon Sprache 2016, 639).

Äidinkielen oppiminen/ensikielen oppiminen

Jotta kieltä voitaisiin puhua „oikein“, ei ole välttämätöntä osata nimetä sen sääntöjä. Riittää, että sitä osataan käyttää. Puhujat tekevät tämän yleensä automaattisesti, kun he puhuvat äidinkielellään – jota kutsutaan myös ensikieleksi.

Kun pieni lapsi oppii puhumaan, hän alkaa omaksua ympäröiviä kieliä. Tätä kutsutaan hallitsemattomaksi kielen omaksumiseksi. Lapselle ei nimenomaisesti kerrota kielen omia sääntöjä, vaan hän muodostaa ne itse (vrt. Metzler Lexikon Sprache 2016, 639 f.).

Tätä varten lapsi muodostaa „mentaalisen skeeman“ (Bickes/Pauli 2009, 34): Se siirtää jo tunnettuja sääntöjä muihin sanoihin. Esimerkkinä tästä on mennyt aika, jota kutsutaan myös yksinkertaiseksi menneisyydeksi. Menneessä aikamuodossa oleva verbi voidaan muodostaa joko heikosti, esim. sanoa – I said, tai vahvasti, esim. laulaa – I sang. Lapset oppivat ensin muodostamaan heikkoja muotoja, kuten I said. Tämä skeema siirtyy muihin verbeihin. Tällä tavoin muodostuu yliyleisiä lauseita, kuten singen – ich singte, joita käytetään edelleen, vaikka niitä korjataan. Tämä osoittaa, miten lujasti mentaalinen skeema on ankkuroitunut lapseen. Kun he ovat ymmärtäneet vahvojen verbien menneen ajan, he käyttävät kieliopillisesti oikeaa muotoa (vrt. Bickes/Pauli 2009, 34).

Kaksinkertainen ensimmäisen kielen oppiminen

Ihmisellä voi olla paitsi yksi myös useita äidinkieliä. Jos lapsi oppii samanaikaisesti kahta tai useampaa ympäröivää kieltä enintään kolmevuotiaana, puhutaan kaksinkertaisesta äidinkielen omaksumisesta (vrt. Bickes/ Pauli 2009, 92).

Toisen kielen oppiminen

Kun kolmevuotias tai sitä vanhempi lapsi oppii uuden kielen, voidaan erottaa kaksi kielen omaksumisen tyyppiä. Lapsi voi oppia uuden kielen samalla tavalla kuin ensikielensä tai -kielensä.

Tällöin omaksuminen on hallitsematonta. Tällöin opittua kieltä käytetään päivittäin jokapäiväisessä elämässä, koska se on esimerkiksi kansalliskieli. Sitä ei omaksuta kurssilla vaan esimerkiksi ystävien, koulukavereiden tai työtovereiden kesken käydyissä keskusteluissa. Tätä prosessia kutsutaan toisen kielen omaksumiseksi. (ks. Bickes/Pauli 2009, 92 f.).

Vieraan kielen oppiminen

Vaihtoehtoisesti puhujat voivat tuntea jonkin kielen säännöt. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun kyseistä kieltä opitaan koulussa tai kursseilla. Tällöin puhutaan vieraan kielen hallitusta omaksumisesta (vrt. Metzler Lexikon Sprache 2016, 639).

Vieraan kielen oppimisessa huomataan, että sitä ei yleensä opita arkikeskusteluissa. Sen sijaan keskusteluihin johdatellaan tehtävillä. Oppitunnit pidetään yleensä oppilaiden äidinkielellä, ei vieraalla kielellä (vrt. Bickes/Pauli 2009, 92 f.).

Immersiivinen kielen oppiminen

Kaikki vieraiden kielten opetus ei noudata samaa kaavaa. Immersiivistä opetusta tituleerataan myös termillä „kielikylpy“ (Stebler 2010, 21). Tällä termillä tarkoitetaan vieraan kielen opetuksen muotoa, jossa ei keskitytä kielen omien sääntöjen opettamiseen. Sen sijaan oppilaille opetetaan muun muassa muiden oppiaineiden sisältöjä. Opetus tapahtuu opittavalla vieraalla kielellä.

Immersiiviseen opetukseen kohdistetaan suuria odotuksia. Sen pitäisi auttaa oppilaita parantamaan vieraan kielen taitojaan, mutta samalla myös edistää esimerkiksi kulttuurienvälistä kasvatusta ja lähentymistä (ks. Stebler 2010, 21 f.).

Kirjallisuus

Andresen, Helga (2016): Language acquisition. Teoksessa: Glück, Helmut/ Rödel, Michael (toim.): Metzler Lexikon Sprache. 5. painos. Stuttgart: J. B. Metzler, 639 f..

Bickes, Hans/ Pauli, Ute (2009): First and second language acquisition. Paderborn: Fink.

Stebler, Rita (2010): Konteksti ja tutkimuksen tila. Teoksessa: Stebler, Rita/ Maag Merki, Katharina (toim.): Zweisprachig lernen. Gymnasien immersiivisen opetuskurssin prosessit ja vaikutukset. Münster: Waxmann, 13-23.