Populismi

Populismi (lat. populus „kansa“) on Dudenin mukaan „opportunismin leimaama populaarinen, usein demagoginen politiikka, jonka tavoitteena on voittaa massojen suosio (vaaleja silmällä pitäen) dramatisoimalla poliittista tilannetta“ (Duden 2015, 1367). Kansaan vedotaan, mikä näkyy itse sanassa (vrt. Decker, 37). Termi populismi sisältää pääteosan -mus, jolloin on tarkoitettu liioittelua sinänsä ja se kohdistuu demokraattisen oikeusvaltion osatekijöitä vastaan (vrt. Wielenga/ Hartleb 2011, 11).

Populismin ominaispiirteet

Populismi juontaa juurensa kansan tahdosta ja legitimoi siten auktoriteettinsa. Se väittää itselleen totuutta, joka on epädemokraattinen sekä epätieteellinen eikä sitä voida perustella tosiasioilla. Niin kauan kuin yksilö hyväksyy tämän totuuden, sitä pidetään absoluuttisena (vrt. Stegemann 2017, 64).

Populismin ominaispiirteet on lueteltu seuraavassa:

1. Populismi on yhdistelmä „ideologisia elementtejä, metaforia, tyylillisiä elementtejä sekä poliittisia käytäntöjä“ (Lucardie 2011, 20). Lisäksi populisteilla on „raaka, suora, ellei jopa vulgaari tyyli ja sanankäyttö“ (ibid.).
2. Populistien mukaan kansa on homogeeninen, moraalisesti hyveellinen yhteisö, jolla ei ole intressieroja (vrt. ibid.). Maalaisjärki eli kansan yhteinen järki on parempi mittari poliittisille päätöksille verrattuna eliitin asiantuntemukseen (vrt. ibid.). Populistien mukaan eliitti on aina korruptoitunut, pahansuopa, petollinen ja salaliittolainen (vrt. ibid.).
3. Populistit tarvitsevat ulkopuolisia ryhmiä (useimmiten maahanmuuttajia) syntipukkeina, joita vastaan he voivat mobilisoida ihmisiä hyökkäämättä suoraan eliittiä vastaan. Samalla he syyttävät eliittiä siitä, että se suosii näitä vähemmistöjä oman kansansa kustannuksella (ks. ibid., 21). 4. Kansanvallan edustajat eivät ole aina yhtä mieltä siitä, että nämä vähemmistöt ovat tärkeämpiä kuin oma kansa.
4. Monien tutkijoiden mukaan populistit haluavat korvata tai täydentää epäsuoran, parlamentaarisen demokratian suoralla tai kansanäänestyksellisellä demokratialla. Lisäksi populistisia liikkeitä johtavat karismaattiset johtajahahmot, jotka väittävät ruumiillistavansa kansan tahdon (vrt. Decker 2011, 37; vrt. ibid., 21).

Kirjallisuus

Decker, Frank (2011): Demokraattinen populismi vai populistinen demokratia? Huomioita vaikeasta suhteesta. Teoksessa: Wielenga, F./ Hartleb, F. (toim.): Populism in Modern Democracy. Alankomaat ja Saksa vertailussa. Münster: Waxmann, 39-54.

Dudenin toimitus (2015): Duden – Saksan yleissanakirja. Das umfassende Bedeutungswörterbuch der deutschen Gegenwartssprache. 8. painos. Berliini: Bibliographisches Institut.

Lucardie, Paul (2011): Populismi: käsitehistoriallisia ja teoreettisia huomioita. Teoksessa: Wielenga, F./ Hartleb, F. (toim.): Populism in Modern Democracy. Alankomaiden ja Saksan vertailu. Münster/ New York: Waxmann, 17-38.

Stegemann, Bernd (2017): The spectre of populism. Essee poliittisesta dramaturgiasta. Berliini: Theater der Zeit.

Wielenga, Friso/ Hartleb, Florian (2011): Johdanto. Teoksessa: Wielenga, F./ Hartleb, F. (toim.): Populism in Modern Democracy. Alankomaat ja Saksa vertailussa. Münster/ New York: Waxmann, 7-16.