Katso myös: Wokeness

The post Lumihiutale first appeared on Hyperkulturell.de.

Termistä poliittiseksi kysymykseksi

CDU:n poliitikko Jörg Schönbohm käytti vuonna 1998 Süddeutsche Zeitung -lehdessä julkaistussa artikkelissaan käsitettä „Leitkultur“ suorana vastakohtana käsitteelle „monikulttuurinen“ ja pyrkimyksenä määritellä kansallinen identiteetti (ks. ZIELCKE, SZ, 1998). Jörg Schönbohm olettaa, että ulkomaalaiset kieltäytyvät kotoutumasta, ja pitää Leitkulturin käyttöönottoa välttämättömänä Saksan peruslain arvojen suojelemiseksi (ks. Kowitz, SZ, 1998).

Lokakuussa 2000 CDU:n eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Friedrich Merz otti termin esille ja vaati maahanmuuttoa ja kotouttamista koskevia sääntöjä ja sen yhteydessä myös yhtenäistä „liberaalia saksalaista Leitkulturia“ Saksalle, koska vain siten kotouttaminen voisi toimia (Merz, Die Welt, 2000). Tämän seurauksena termi „Leitkultur“ yhdistetään konservatiiviseen maailmankatsomukseen ja sitä vastaavaan maahanmuuttopolitiikkaan (EBD, SZ, 2000). Samoin termi tulkitaan myös monikulttuurisuuden vastakohdaksi.

Leitkultur-keskustelun uusi nousu

Vuoden 2015 pakolaiskriisi antoi Leitkultur-kysymykselle uuden sysäyksen. Vuonna 2017 Thomas de Maizière (silloinen liittovaltion sisäministeri) kirjoitti 10-kohtaisen luettelon Leitkulturista Saksassa, mikä käynnisti keskustelun uudelleen (de Maizière, Bild am Sonntag, 2017).

Ajatus määritellystä Leitkulturista maahanmuuttajien ohjenuorana sai erityisen hyvän vastaanoton vahvasti konservatiivisesta oikeistoon suuntautuvissa leireissä. Esimerkiksi Thüringenin osavaltioparlamentin AfD-parlamenttiryhmä julkaisi kannanoton „Leitkultur, Identität und Patriotismus“ (johtokulttuuri, identiteetti ja isänmaallisuus), jossa se muun muassa vaati, että „saksalaisen johtokulttuurin suojelu ja edistäminen on sisällytettävä valtiotavoitteena Thüringenin perustuslakiin ja peruslakiin“ (AfD-parlamenttiryhmä, kannanotto: Leitkultur, Identität und Patriotismus, 2018).

Leitkulturia koskevaa oikeudellista sääntelyä ei voitu panna täytäntöön liittovaltiotasolla. Leitkulturin perusajatus sisällytettiin kuitenkin joihinkin osavaltiotason lakeihin, kuten „Baijerin integraatiolakiin“, jonka mukaan yleisradioyhtiöiden on „osallistuttava saksan kielen ja Leitkulturin opetukseen“ (FAZ, 2019).

Leitkulturia koskeva keskustelu itää yhä uudelleen mediassa. Esimerkiksi Philipp Amthor (CDU) yritti synnyttää Leitkultur-keskustelua esseellään „Hyvässä kunnossa?“. Unser Land braucht eine Leitkultur-Debatte“ (vrt. Amthor, 2020, s. 5 ff.), Philipp Amthor (CDU) yritti uudestaan tuoda Leitkultur-kysymyksen uudelleen esiin.

Leitkulturin kritiikki

Bassam Tibi itse arvioi, että kaksi yhteiskunnallista keskustelua saksalaisesta Leitkulturista (2000-2017) ovat epäonnistuneet (bpb.de, Tibi, 2017). Hän kritisoi sitä, että hänen käyttämäänsä termiä „Leitkultur“ käytetään ilman konsensusta hänen teoksistaan ja siten „oletetaan [oletetaan] tietämättömiä asioita“ (bpb.de, Tibi, 2017).

Lisäksi monet poliitikot kyseenalaistavat ratkaisevasti Leitkulturin olemassaolon ja hylkäävät sen perusteellisesti. He vaativat mieluummin peruslain edustamien arvojen ja normien, kuten tasa-arvon tai mielipiteenvapauden, ymmärtämistä (bpb.de, 2020). Tässä yhteydessä integraatiokomissaari (vuodesta 2017 alkaen) Aydan Özuguz (SPD) kommentoi: „…koska nimenomaan saksalaista kulttuuria ei yksinkertaisesti ole kielen lisäksi tunnistettavissa […]. Perustuslain perustuslailliset normit tarjoavat sääntelykehyksen kansalaisten rinnakkaiselolle […]“ (Özuoguz, Tagesspiegel Causa, 2017).

Lopuksi, lähes 20 vuotta kestäneiden Leitkultur-keskustelujen jälkeen herää kysymys, onko se järkevää. Esimerkiksi Ruprecht Polenz (CDU) kommentoi asiaa seuraavasti: „Kaikista näistä keskusteluista olisi oikeastaan voinut oppia, että ne eivät ole oikeastaan tarkoituksenmukaisia. Meidän pitäisi edistää rinnakkaiselon kulttuuria.“ (Polenz, Deutschlandfunk, 2017).

Kansainvälinen näkökulma

Myös kansainvälisesti keskustelut kulloisestakin Leitkulturista leimahtavat yhä enemmän. Näin on myös Yhdysvalloissa, jossa maahanmuuttajat joutuivat vuosisatojen ajan sopeutumaan tunnettuun, valkoiseen ja protestanttiseen valtakulttuuriin. Amerikkalainen yhteiskunta on kuitenkin rakenteellisessa muutoksessa, joka johtuu latinalaisamerikkalaisten lisääntyvästä maahanmuutosta. Tätä kautta tuttu ohjaava kulttuuri on väistämättä muuttumassa.

Tästä muutoksesta keskustellaan yhä uudelleen voimakkaasti, sillä sekä liberaalit että poliittisesti konservatiiviset poliitikot ovat yhä kiinnostuneempia uusista maahanmuuttajista poliittisena voimana näkyvästi kutistuvassa vaalipiirissä (vrt. Wergin, Die Welt, 2015).

Samoin Leitkultur-keskustelulla on tärkeä rooli myös katolisessa kirkossa kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi paavi Franciscus kommentoi: „Meillä ei ole kristillistä Leitkulturia, sellaista ei enää ole!“. Emme ole enää ainoita, jotka muokkaavat kulttuuria, emmekä ole ensimmäisiä emmekä kuunneltuja“ (FAZ, 2019).  Kirkon päämies vaatii paluuta katoliseen kirkkoon ja armollisempaa suhtautumista pakolaisiin kristillisenä johtokulttuurina (vrt. Zeit online, 2019).

Kirjallisuus

AfD:n eduskuntaryhmä Thüringenin osavaltion parlamentissa: Kannanotto: Leitkultur, Identität, Patriotismus. Erfurt, 2018

AMTHOR, Philipp: Hyvässä kunnossa? Maamme tarvitsee Leitkultur-keskustelua, teoksessa: Hauptmann, Ralph &. Brinkhaus, Mark: Eine Politik für morgen, Die junge Generation fordert ihr politisches Recht. Freiburg, Herder Verlag, 2020 s. 5-6.

KOWITZ: Kaatumisen pelko. Teoksessa: SZ, 02.09.1998.

NOWAK, Jürgen: Leitkultur und Parallelgesellschaft – Argumente wider einen deutschen Mythos. Frankfurt a.M., 2006. s. 17.

PAUTZ, Hartwig: Die deutsche Leitkultur: Eine Identitätsdebatte. The New Right, Neo-racism and Efforts at Normalisation. Stuttgart, 2005.

Tibi, Bassam: Eurooppa ilman identiteettiä? The Crisis of the Multicultural Society. btb. 2000. s. 154.

ZIELCKE: Muukalaisia kun tapaamme. In: SZ 27.6.1998.

Lähdeluettelo

Liittovaltion sisäasiainministeriö, rakennus- ja sisäasiat (2017), Leitkultur für Deutschland – Was ist das eigentlich?:

https://www.bmi.bund.de/SharedDocs/interviews/DE/2017/05/namensartikel-bild.html

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020].

Federal Agency for Civic Education (2020), Leitkultur: https://www.bpb.de/nachschlagen/lexika/das-junge-politik-lexikon/161369/leitkultur.

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020]

Federal Agency for Civic Education (2017), Leitkultur als Integrationskonzept :https://www.bpb.de/politik/extremismus/islamismus/255521/leitkultur-als-integrationskonzept-revisited.

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020]

Deutschlandfunk (2017), Debatte über Leitkultur:

https://www.deutschlandfunk.de/debatte-ueber-leitkultur-der-begriff-passt-nicht-in-eine.694.de.html?dram:article_id=385088

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020]

Frankfurter Allgemeine Zeitung (2019), „Meillä ei ole enää kristillistä Leitkulturia“: https://www.faz.net/aktuell/politik/inland/papst-franziskus-keine-christliche-leitkultur-mehr-16547259.html.

[viimeinen hakupäivä: 20.08.2020]

Frankfurter Allgemeine Zeitung (2019), Bayerisches Integrationsgesetz teilweise verfassungswidrig:

https://www.faz.net/aktuell/politik/inland/bayerisches-integrationsgesetz-teilweise-verfassungswidrig-16516591.html

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020]

Tagesspiegel Causa (2017), Leitkultur degeneroituu saksalaisuuden kliseeksi: https://causa.tagesspiegel.de/gesellschaft/wie-nuetzlich-ist-eine-leitkultur-debatte/leitkultur-verkommt-zum-klischee-des-deutschseins.html.

[viimeinen hakupäivä: 18.08.2020]

Welt (2015), Yhdysvaltojen uusi Leitkultur: https://www.welt.de/print/wams/politik/article137938554/Die-neue-Leitkultur-der-USA.html.

[viimeinen hakupäivä: 20.08.2020]

Zeit online (2019), „Meillä ei ole enää kristillistä Leitkulturia“: https://www.zeit.de/gesellschaft/ausland/2019-12/papst-franziskus-ansprache-katholische-kirche-veraenderungen.

[viimeinen hakupäivä: 20.08.2020]

The post Leitkultur (ohjaava kulttuuri) first appeared on Hyperkulturell.de.

Kissanhuuto kuvaa verbaalisia ja paraverbaalisia lausuntoja, joissa kyseinen henkilö seksualisoidaan ja/tai viitataan fyysisiin ominaisuuksiin. Esimerkkejä tästä ovat sellaiset lausahdukset kuin: „Hymyile, nuori nainen!“, „Älä ole tuollainen, kerjäät sitä tuossa mekossa“, „Kiimainen perse, senkin nössöt!“ tai „Olet yhtä kaunis kuin autoni!“.“ (vrt. CatcallsOfHildesheim 2020).

Seksuaalinen häirintä, katuhäirintä, kissanhuuto

Seksuaalista häirintää, katukiusaamista, tuntemattomien häirintää ja kissanhuutelua ei voida erottaa selkeästi toisistaan. Seksuaaliseen häirintään kuuluvat myös fyysiset pahoinpitelyt, kun taas katukiusaaminen viittaa enemmän häirinnän paikkaan eli julkiseen tilaan. Tuntemattoman henkilön häirintä puolestaan määrittää tekijän ja uhrin välisen olemattoman suhteen. Seksuaalinen häirintä toimii sateenvarjoterminä, jonka alle katukiusaaminen, kissanhuuto ja tuntemattoman häirintä voidaan sisällyttää.

Tässä vaiheessa on syytä huomata, että tällaisissa yhteyksissä on parempi puhua seksualisoidusta kuin seksuaalisesta häirinnästä. Taustalla on se, että kyse ei ole ensisijaisesti seksuaalisuudesta vaan häirinnästä; termi „seksuaalinen häirintä“ on kuitenkin yleisemmin käytössä.

Tekijöiden motivaatio ja käsitys häirinnästä.

Catcallingin tekijöillä on erilaisia motiiveja.

Sekä niin sanotuilla henkilö- että tilannetekijöillä on merkittävä rooli (ks. Wesselmann/Kelly 2010, 452). Tilannetekijöihin Wesselmann/Kelly lukevat ryhmäkohtaiset normikonventiot ja tekijöiden tunteen siitä, että he voivat toimia ryhmässä anonyymisti ja deindividuaalisesti (ibid., 453). Lisäksi vahva tunne ryhmään kuulumisesta alentaa estekynnystä ahdistella kanssaihmisiä (ibid., 457). Henkilökohtaiset tekijät ovat monimutkaisempia määritellä, eikä niiden painoarvoa ole vielä lopullisesti selvitetty. DelGreco/Ebesu Hubbard/ Denes mainitsevat vallan menettämisen luontaisena motiivina häirinnälle pääasiassa miespuolisilla tekijöillä; toisin sanoen, että tekijät pyrkivät usein kompensoimaan havaitsemaansa vallanpuutetta häiriköimällä tunteakseen samalla itsensä ylemmäksi asianomistajiin nähden (DelGreco/Ebesu Hubbard/ Denes 2021, 1419).

Miespuolisten tekijöiden itsearvioinnissa häirintää ei useinkaan arvioida sellaisenaan: kissanhuuto ymmärretään näillä miehillä pikemminkin positiivisena kohteliaisuutena, jonka on tarkoitus ilmaista arvostusta ja kiintymystä.

Seuraukset tekijöille – seuraukset uhreille

Katukiusaamisella on piirteitä, jotka ovat päällekkäisiä seksualisoidun häirinnän kanssa, kuten sukupuolisidonnaisuus (ks. DelGreco/Ebesu Hubbard/Denes 2021, 1420). Seksualisoitua häirintää käsitellään kuitenkin usein eri tavalla oikeudellisesta näkökulmasta kuin mitä siihen suhtaudutaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta/suosituksista (vrt. Fileborn., 224). Joissakin maissa on lakeja ja lakiluonnoksia, jotka suojelevat työntekijöitä ja opiskelijoita seksualisoidun väkivallan tapauksessa, mutta katukiusaamisen tapauksessa oikeusperusta on heikompi (vrt. Sonntag 2020).

Katuhäirinnän ja erityisesti kissahäirinnän rikosten osalta on siis nykyisen oikeusperustan mukaan rajalliset oikeudelliset toimintamahdollisuudet.

Toisaalta asianomaiset kärsivät suuresti saamastaan pyytämättömästä huomiosta. Selviytyäkseen tästä jotkut uhrit pyrkivät käyttäytymään itseään esineellistävästi ja/tai saavat syömishäiriöitä, sillä ei-toivotut kommentit viittaavat usein uhrien vartaloon ja seksualisoivat sen, jolloin myös uhrit omaksuvat tämän näkökulman omaan vartaloonsa (Fairchild 2008, 355).

Joillakin tutkimusaloilla oletetaan nykyään, että tästä johtuvat kielteiset seuraukset, kuten masennus tai syömishäiriöt, oikeuttavat jopa siihen, että katukiusaaminen ja erityisesti tuntemattomien häirintä tunnustetaan erilliseksi naisiin ja naisiksi luettaviin kohdistuvan syrjinnän muodoksi (ibid.).

Liituhäirintä: Liitu takaisin

Kissanhuuto ja katukiusaaminen on kansainvälisesti merkittävä ongelma, ja tutkimusten mukaan maailmanlaajuisesti vähintään 65 prosenttia naisista (joskus jopa 90 prosenttia) on jo joutunut ja/tai joutuu katukiusaamisen kohteeksi (ks. DelGreco/Ebesu Hubbard/ Denes 2021, 1403).

Vaikka näitä tekoja tapahtuu päivittäin julkisilla paikoilla, ne kestävät usein vain muutaman sekunnin, eikä niitä siksi ole aina helppo käsittää. Tässä kohtaa kollektiivin Chalk Back aktivistit astuvat kuvaan. Chalk Back on nuorten johtama kansainvälinen liike. Aktivistit käyttävät julkisessa tilassa liitutaidetta torjuakseen kissanhuutoja ja katukiusaamista dokumentoimalla tällaiset kokemukset kaupallisella katuliidulla paikan päällä – siellä, missä ne tapahtuivat (ibid.). Tällä tavoin he valtaavat tilan takaisin asianomaisille, jotka saattavat alkaa kokemustensa vuoksi vältellä paikkoja, ja tekevät häirinnästä näkyvää kaikille – kun se muuten välittömästi häipyy ja muuttuu suurelle yleisölle näkymättömäksi heti, kun siitä puhutaan.

Antaakseen toiminnalle pysyvyyttä pestävän liidun avulla he jakavat kuvia liidutaiteestaan sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa.

Näin he käynnistävät keskustelua kissahuudoista ja häirinnästä julkisissa tiloissa sekä sosiaalisissa verkostoissa ja lisäävät tietoisuutta asiasta muun muassa työpajoissa. Instagram-tilin @catcallsofnyc pohjalta jokainen Chalk Back -tili on nimeltään @catcallsof*location*. Chalk Back -toimintaa voi nyt seurata kuudella mantereella, 49 maassa ja yli 150 kaupungissa.

The post Catcalling first appeared on Hyperkulturell.de.

Ksenofobia kohdistuu ihmisiin, jotka poikkeavat omasta „normista“ alkuperänsä (muukalaisviha), uskontonsa (esim. antisemitismi) tai ihonvärinsä (rasismi) vuoksi.

Evoluutiobiologiset selitykset

Psykologi ja ahdistuneisuustutkija Borwin Bandelow selittää, että „fobia […] on liioiteltua, kohtuutonta pelkoa, tässä tapauksessa vieraita ihmisiä kohtaan“. Hän yrittää rekonstruoida vieraiden pelkoa evoluutiobiologian kannalta ja toteaa: „Kehityshistoriassa oli todennäköisesti selviytymisetu kokoontua yhteen, puolustaa omaa heimoa ja tappaa muiden heimojen jäsenet“ (Höhn 2015). Epäluottamus muita yhteiskuntia kohtaan oli siis menneisyydessä varsin järkevää selviytymisen kannalta olennaisten niukkojen resurssien turvaamiseksi.

Muuttuneet perusedellytykset

Nykyään perusedellytykset ovat muuttuneet; ihmisoikeudet ja tasa-arvon periaatteet muodostavat rinnakkaiselomme perustan. Muukalaisviha edistää syrjäytymistä, eriarvoista kohtelua, syrjintää, uhkailua ja väkivaltaa. Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset osoittavat myös huomattavia yhtymäkohtia muukalaisvihan ja rasismin välillä (vrt. Vedder/ Reuter 2008, 202).

Xenophobia̶̶̶̶̶̶̶̶̶̶̶ – ongelmallinen termi.

Tässä yhteydessä käy selväksi, miksi terminologian valinta voi olla ongelmallista, koska vierauden ja vieraanvaraisuuden määrittely on subjektiivista, mielivaltaista ja oikukasta. Lisäksi termi kääntää näkökulmat toisin päin: „Todellisuudessa rikosta ei kuitenkaan tehdä siksi, että uhrilla on tietty ominaisuus tai alkuperä, vaan siksi, että rikoksentekijällä on tietty asenne“ (ks. BAMF 2013, 46).

Kirjallisuus

Liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto (2013): Uudet saksalaiset mediatekijät. Työpajan dokumentaatio. Uusia termejä maahanmuuttoyhteiskunnalle. Nürnberg. http://www.neuemedienmacher.de/wp-content/uploads/2014/04/Tagungsdokumentation-NDM-Begriffe-2013.pdf [25.04.2018].

Höhn, Franziska (2015): Xenophobia. Die Angst vor dem Fremden schlummert in jedem. https://www.welt.de/gesundheit/psychologie/article147372371/Die-Angst-vor-dem-Fremden- schlummert-in-jedem.html [25.04.2018].

Vedder, Günther/ Reuter, Julia (2008): Sanasto: Monimuotoisuuden hallinta ja työ- ja yksityiselämän tasapaino. Trier Contributions to Diversity Management. Rainer Hampp Verlag, 2. painos. München/ Mering.

The post Muukalaisviha first appeared on Hyperkulturell.de.

Katso myös: Peruutuskulttuuri

The post Wokeness first appeared on Hyperkulturell.de.

Schulz von Thun (1989) yhdisti „Nicolai Hartmannilta (1926) peräisin olevan ja Helwigin (1967) edelleen kehittämän arvojen neliön ja kehityksen ajatuksen ihmissuhdeviestinnän ja persoonallisuuden kehityksen huolenaiheisiin“. (Schulz von Thun, n.d.)

Kehitysneliö perustuu neljään arvoon, jotka on pidettävä dynaamisessa tasapainossa. Ylempien positiivisten arvojen, kuten ystävällisyyden ja varautuneen varautuneisuuden, välillä on positiivinen jännite/täydentävä suhde. Näihin nähden pystysuorassa ovat devalvoivat liioittelut, kuten ylenpalttinen etäisyys ja torjuva ärtyisyys. Alempien epäarvojen välinen yhteys edustaa pakenemista yhden epäarvon välillä seuraavaan epäarvoon, kun voimat eivät riitä nousemaan ylempiin positiivisiin arvoihin. Näin voi tapahtua, jos yksi epäarvo, esimerkiksi ylenpalttinen välinpitämättömyys, ei saa toiselta ihmiseltä hyvää vastaanottoa, ja ihminen päättelee, että hänen on tehtävä juuri päinvastoin, ja siirtyy siten toiseen ääripäähän. Mallin diagonaalit edustavat arvojen ja epäarvojen vastakkaisia vastakohtia.

Malli auttaa myös selittämään kulttuurien välisiä konflikteja, ja sitä voidaan käyttää tavoitteiden asettamista koskevissa keskusteluissa.

Kirjallisuus

Schulz von Thun, Friedemann (n.d.): Das Werte- und Entwicklungsquadrat. https://www.schulz-von-thun.de/die-modelle/das-werte-und-entwicklungsquadrat [13.01.2021].

Schulz von Thun, Friedemann (2010): The Values and Development Square. Viestinnän analyysin ja persoonallisuuden kehittämisen väline. Teoksessa: TPS. Leben, Lernen und Arbeiten in der Kita 9, 13-17.

The post Arvojen neliö ja kehityksen neliö first appeared on Hyperkulturell.de.