Piaget: Ajattelu määrittää kielen muodostamisen ja käyttämisen mahdollisuudet.

Vaikka Piaget ei ollut kielitieteilijä vaan biologi ja kehityspsykologi, hänen tutkimustensa perusteella voidaan tehdä päätelmiä kielen ja kognition välisestä yhteydestä. Hän olettaa, että „kognitiivinen kehitys (eli ajattelustrategioiden asteittainen omaksuminen) määrittää ratkaisevasti kielenkehitystämme ja kieltämme“ (Beyer/ Gerlach 2018, 206).

Todisteena hän viittaa lasten määrällistä hahmottamista koskeviin kokeisiin. Eräässä näistä kokeista sama vesimäärä kaadetaan yhdestä astiasta erimuotoiseen astiaan, jonka muodon vuoksi seisova vedenpinta on korkeampi. Lapset uskovat, että sen täytyy nyt olla enemmän vettä. Vasta 5-8-vuotiaana lapset alkavat uskoa, „että muutokset määrän ulkonäössä eivät vaikuta itse määrään“ (Szagun 2016, 207). Piaget’n mukaan tähän oivallukseen ei vaikuta kieli, sillä se on „perustavanlaatuinen muutos ajattelussa“ (Szagun 2016, 207).

Sapir-Whorf-hypoteesi: kieli määrittää ajatteluamme.

Kaksi tunnetuinta vastakkaisen kannan edustajaa ovat Benjamin Lee Whorf ja Edward Sapir. Niin sanotun Sapir-Whorf-hypoteesin mukaan „äidinkielemme määrittää tapamme ajatella ja hahmottaa maailmaa“ (Deutscher 2010, 149).

Hypoteesi rinnastetaan usein kielellisen determinismin tai kielellisen suhteellisuuden periaatteeseen, koska se perustuu näihin periaatteisiin.

Kielellisen determinismin periaatteen mukaan ihmisen puhuma kieli määrittää eli määrää ajattelun. Kielellisen suhteellisuuden periaatteessa oletetaan, että eri kielten puhujat havaitsevat todellisuuden eri tavoin (ks. Werlen 2002, 201).

Sapir-Whorfin hypoteesia on arvosteltu voimakkaasti ajan mittaan. Yksi tärkeimmistä kritiikeistä on, että hypoteesin mukaan „äidinkielemme asettaa rajat älylliselle horisontillemme ja rajoittaa kykyämme ymmärtää muissa kielissä käytettyjä ajatuksia tai erotteluja“ (Deutscher 2010, 267).

Boas ja Jakobson: Kulttuurin ja kielen välinen yhteys

Antropologi Franz Boas ei tutki tutkimuksissaan kielen ja ajattelun välistä yhteyttä vaan kulttuurin ja kielen välistä yhteyttä. Hänen mukaansa jokainen kulttuuri voi ilmaista kaiken kielellisesti, mutta kulttuurin tarpeet määräävät, että sen jäsenten on ilmaistava kielellisesti tiettyjä tietoja, kun taas muita tietoja ei nimenomaisesti vaadita (ks. Werner 2002, 183 f.).

Kielitieteilijä Roman Jakobson tarttuu Boasin antropologisiin pohdintoihin ja siirtää ne kielitieteeseen. Myös Jakobson omaksuu lähestymistavan, jonka mukaan jokainen kulttuuri tai jokainen kieli kykenee teoriassa ilmaisemaan kaiken, ja hän on asettanut maksimin, jonka mukaan kielet eroavat toisistaan „siinä informaatiossa, [jonka] jokainen kieli pakottaa puhujansa toistamaan“ (Deutscher 2010, 173).

Deutscher: Boas-Jakobsonin periaate

Boasin ja Jakobsonin jälkeen Deutscher esittää Boas-Jakobsonin periaatteen vastauksena Sapir-Whorfin hypoteesiin. Boasin ja Jakobsonin selitykset huomioon ottaen hän kuvaa kielen vaikutusta ajatteluun. Jos kieli saa puhujansa ilmaisemaan tietyn tiedon kielellisesti, tämä tieto on otettava huomioon myös mentaalisesti (vrt. Deutscher 2010, 175).

Tässä mielessä äidinkielemme pakottaa meidät kiinnittämään huomiota tiettyihin yksityiskohtiin, erottamaan tietyt termit toisistaan ja luomaan tiettyjä assosiaatioita (ks. Deutscher 2010, 267). Näin „kielelliset tavat voivat lopulta jähmettyä henkisiksi tavoiksi“ (Deutscher 2010, 175). Deutscher mainitsee kokeita ja tutkimuksia, jotka osoittavat, että äidinkielellämme on kognitiivinen vaikutus muistiin, havaitsemiseen ja assosiaatioihin sekä vaikutus käytännön kykyihimme, kuten suuntavaistoon (ks. Deutscher 2010, 267 f.).

The post Psykolingvistiikka (Kieli, ajattelu, todellisuus) first appeared on Hyperkulturell.de.